Tänään alkoi joululoma. Kyllä huomaa, että vuosi on ollut raskas, kun vuoden loppumista ja uuden vuoden alkamista odottaa innolla. Tämä on ollut yksi rankimmista vuosista ja läpi on käyty kaikki tunteet kirjot. Tänään alkoi töissä ihan itkettää, miten raskasta onkaan ollut. Helpottaa tajuta, että tästäkin selvittiin. (Vaikka enhän tiedä, tuoko uusi vuosi mukanaan mitään parempaa.)

Vaikka keskenmenosta ei ole vielä kulunut kovinkaan pitkää aikaa (3 viikkoa), silti pystyn jotenkin verrata tätä edelliseen kertaan. Kyllä tämä kerta on ollut henkisesti helpompi kestää. Ensimmäisellä kerralla sitä ei osannut edes odottaa, että jotain ikävää tapahtuisi. Tällä kerralla pelko oli alusta asti mukana. Yllätys ei ollut niin suuri. Tunnistin myös heti keskenmenon oireet, kun ne alkoivat. Kättärille mennessä ei siis ollut turhia toiveita tilanteesta, kuten edelliskerralla. Mies on osannut olla ihan eri tavalla tukena kuin viimeksi. Otin myös kunnon sairasloman tällä kerralla, kun viimeksi taisin olla töistä pois ainoastaan yksi tai kaksi päivää.

Toki tämä keskenmeno on tuntunut paljon lohduttomammalta kuin viimeksi. Tammikuussa ajattelin raskautuvani heti uudestaan ja saavani vauvan syliini vielä tämän vuoden aikana. Nyt taas tilanne oli se, että yritystä oli takana jo melkein vuoden verran ennen uutta raskautta. Keskenmenon jälkeen on ollutkin sellainen olo, että uutta raskautta saa odotella taas pitkään – en usko, että saan lasta vielä ensi vuonnakaan. Toisaalta tällä hetkellä en edes odota raskautumista innolla, koska pelko uudesta keskenmenosta on niin suuri. En tiedä, miten sitä selviytyisi kolmannesta kerrasta. No, varmaan samalla tavalla, kuin sitä on joutunut selviytymään kahdestakin…

Välillä sitä ihmettelee, miksi elämä menee niinkuin menee. Miksi joillakin raskautuminen on helppoa ja jotkut joutuvat tuhlaamaan omaisuuden hoitoihin? Miksi jotkut saavat terveen lapsen raskausajan huonoista elämäntavoista riippumatta ja joillakin raskaus keskeytyy, vaikka tekisi kaiken oikein? Miksi joku saa lapsen, vaikka ei sitä haluaisikaan ja joku ei saa ollenkaan, vaikka se olisi hartain toive?

Kukaan ei taida tietää vastauksia näihin kysymyksiin.

Toivotan kaikille rauhallista joulua ja parempaa uutta vuotta! Kyllä meidänkin vuoro tulee joskus. Toivottavasti.