Two weeks of Budapest left
Tänään on tasan 2 viikkoa mun lentoon takaisin Suomeen. Sydäntä särkee hiukan kun ajattelen lähtöä Budapestista ja välttelen sitä puheenaiheena, en halua vielä syventyä lähtöfiilikseen. 😀 Tästäkin paikasta tuli mulle oikea koti. On kuitenkin ihanaa palata kotikotiin, ainakin joksikin aikaa. Odotan innolla kesää kaikkine suunnitelmineen: saan olla töissä kahvilassa jossa olin koko lukioajankin tehnyt töitä. Saan olla ystävien ja perheen kanssa joista oon ollut niin kauan niin kaukana. Ja reissu jenkkeihin häämöttää ihan nurkan takana, en ehdi olla Suomessa kuin pari viikkoa ennen kuin lähden reissaamaan. Mulla ei ole siis syytä eikä oikeastaan aikaakaan murehtia ja surra. Tosin ikävä tulee varmasti näitä maisemia ja aaa… näitä ihmisiä. En tiedä vielä koska, miten ja kuinka pitkäksi aikaa mutta kyllähän mä tänne palaan, ja 4 ystävää täältä on jo varaamassa kesäksi reissua Suomeen, mun työ! Joten ehdinkö pitkään ikävöidäkään?
Viimevuonna tähän aikaan keväästä mä sain lukion pakettiin. Kun mä astuin koulurakennuksesta ulos mä kävelin kotiin suunnilleen 20cm maanpinnan yläpuolella leijuen ja kuperkeikkoja heittäen. Lukio ei todellakaan ollut mulle mukavinta ja helpointa aikaa elämässä, joten 11.4.2017 oli varmasti elämäni yksi onnellisimmista päivistä. 😀 Tuntui kun olisin vankilasta vapautunut. Koulussa itsessäänhän ei ollut mitään vikaa, otin vaan paljon paineita kirjoituksista, tein paljon töitä opiskelun ohella ja siinä lukiovuosien välissä sairastin pahimman vaiheen anoreksiasta ja lukion aikana siitä myös parannuin. Intensiiviset 4 vuotta siis? Kyllä. Lukion loputtua jatkoin töitä kahvilassa, matkustelin paljon ja nautin täysillä kesästä Suomessa.
Sitten mun piti keksiä, mitä teen mun elämällä. Tai näin mä luulin. En ole nimittäin vieläkään sitä nimenomaisesti keksinyt. Mun piti oppia päästämään mun kontrollifriikki – ajattelutavasta irti ja ymmärtämään ettei elämää voi 100% suunnitella etukäteen vaikka kuinka yrittäisi. Mä oon niin tyypillisesti niitä ihmisiä joiden pitää tietää kaikki etukäteen, muuten ahdistaa. En oo muuttunut tämän asian kannalta, mutta oon oppinut käsittelemään tätä puoltani, joustamaan. Älkää käsittäkö väärin: ei sillä etteikö mulla nyt olisi unelmia, tavoitteita ja suunnitelmia. Mun täytyisi pikemminkin sitoutua yhteen niistä ja mennä sitä kohti. Kaikkea ei voi tehdä täysillä, tiedättehän…
Mä oon aina halunnut lääkäriski. Lääkikseen sisään pääseminen ei vaan satu olemaan helpoin asia joka hoituu helposti itsestäänselvyytenä. Varsinkaan Suomessa. Siispä mä päätin viettää mun (ensimmäisen, haha) välivuoden toisessa kotimaassani, täällä Unkarissa. Tämä oli varmasti paras päätös mun kohdalla – vuosi uudessa paikassa, uusien ihmisten kanssa, uuden kulttuurin keskellä. Kaukana kaikesta tutusta ja turvallisesta, alussa vähän mukavuusalueen ulkopuolella. Tämä ”suuressa maailmassa” hukassa oleminen on ollut mulle hyvä tapa löytää oma itseni, tai ainakin tutustua itseeni paremmin.
Tämän vuoden aikana oon opiskellut kaikkia tieteitä mitä lääkiksen pääsykokeeseen tarvii: fysiikkaa, kemiaa, biologiaa. Opiskelun lisäksi oon viettänyt paljon aikaa ystävien ja sukulaisten kanssa. Oon viettänyt myös itseni kanssa paljon aikaa joka on tullut tarpeeseen. Ymmärrän itseäni paremmin, ymmärrän mun menneisyyttäkin paremmin. Tää on ollut tosi siunattu ja tärkeä vuosi. Ja hei! Mulla on vielä kaksi viikkoa täällä!
xx anna
