Ennakko-oletuksista ja luuloista
Istuskelen Tukholman lentokentällä odottamassa jatkolentoa Nykiin. Eilen mulla oli pääsykoe ja nyt on reissun vuoro. Se mistä tulin tänne kirjoittelemaan ei koske kumpaakaan näistä asioista, vaikka pääsykokeista hyvä fiilis jäikin, ja pitääkö edes sanoa että hyvillä fiiliksillä Nykiin saapumistakin odotan. Niin jännää!
Kuitenkin tulin kirjoittelemaan tänne ajatuksiani ennakko-oletuksista,- ja luuloista. Sellaisesta jotka jollain tapaa liittyy meihin itseen. Tällä tarkoitan sitä, että ei ajatella suoranaisesti toisesta pahaa, vaan ajatellaan että toinen ajattelee meistä jotain pahaa, näin oletetaan ja luullaan. Mä avaan tätä esimerkin avulla:
Eilen viestittelin erään ystäväni kanssa. Hän kysyi saman kysymyksen useaan kertaan, kun ei ymmärtänyt mun vastausta. Mä selitin aina vaan uudestaan vastaukseni kysymykseen: kyseessä on niinkin pieni asia, ettei hän ymmärtänyt miten pääsykokeiden tehtävänippu voi olla mulla kotona. Selitin, että tehtävänippu me saatiin kotiinvietäväksi, ainoastaan vastauspaperi tulee jättää yliopistolle. Kolmannen kerran kun yritin selittää, (en käsittänyt mikä tässä on vaikeaa ymmärtää) hän tokaisi melko rumasti, että hän kyllä tietää että tehtäväniput saa kotiin, mutta hän kysyi että miksi minä otin sen mukaan, kun ei ole pakko siis tietenkään ottaa. Ymmärsimme toisemme väärin, mutta itse kyllä hieman mieleni pahoitin hänen tokaisustaan. Hetken päästä seurasikin anteeksipyyntö. Selitin, että en mä vihainen ole, mua ei helposti suututa, en oo persoonaltani sellainen. Mun kipeä piste on vaan se, kun musta tuntuu että mua pidetään tyhmänä. Sain käsityksen, että hän pitää mua ihan tyhmänä, kun selitin saman asian kolme kertaa. Hän puolestaan selitti, että ei-niin-kiltti huomautus häneltä johtui siitä, että luuli mun pitävän häntä tyhmänä. Tästä lähtikin mielenkiintoinen keskustelu. 😀
Me ei siis todellakaan tehty tästä numeroa, ja ehkä tätä lukiessa kuulostaa ylidramatisoidulta, mutta ihan kevyesti tämä keskustelu siis sujui eikä mitään pahaa jälkimakua jäänyt asiasta, sillä kerroimme molemmat miten koimme asian ja tulkitsimme toisemme väärin: hän luuli mun pitävän häntä tyhmänä, ja siten ”puolustaakseen” itseään esitti asiansa hieman kylmästi. Siitä taas mä sain käsityksen että hän pitää mua jotenkin dorkana. Ja lopputulos on, että mä pahoitan mieleni, olen etäinen, ja siitä hänen alkuoletusksensa vain vahvistuu. Ja hassuahan on se, että mulla ei käynyt pienessä mielessäkään, että hän olisi jollain tapaa edes hölmö. Silti siitä lähti tällainen oravanpyörä, joka siis loppujenlopuksi pysäytettiin olemalla toisillemme rehellisiä. Emme käsittäneet vaan kysymys-vastaus asiaa väärin, vaan sen miten ajattelimme toisen ajattelevan meistä itsestä.
Tämä oli siis vain esimerkki. Mutta laajemmin katsottuna: miten usein mäkin ajattelen, että joku ei pidä musta. En oo ennen tullut ajattelleeksi, että mun oletus vaikuttaa mun käyttäytymiseen sitä toista kohtaan. Tämä toinen taas saattaa käsittää mun epätavallisesta, varuillani olevasta käyttäytymisestäni että mä en pidä hänestä. Ja siitä se oravanpyörä lähtee.
Ensinnäkin, kyseenalaistammeko tarpeeksi omia oletuksiamme toisista, toisten ajatuksista? En väitä etteikö meidän ihmistenkin vaistot toimisi joskus täysin oikein tai suuntaa antavasti. Silti joskus uskomme ajatuksiamme ja tunteitamme sokeasti ja teemme sillä vaan itsellemme lisää hallaa. Toiseksi, jos tiedämme että joku ei pidä meistä, tai joku pitää meitä tyhmänä, voimme silti pyrkiä suhtautumaan tähän ihmiseen rakkaudella. Näin ainakaan oravanpyörä ei lähde käyntiin.
Ihminen on vaan jännän itsekäs ja ylpeä olento. Itseä pitää puolustaa ja suojella, loukkaantua tai pitää mykkäkoulua. Uskomalla omat ennakko-oletuksemme annamme tilaa pelkojemme toteutumiselle. Itse esimerkiksi inhoan sitä, kun mua pidetään tyhmänä. Mulla on kyllä omat blondihetkeni! Mutta pelkään että ihmiset vähättelee ja pitää mua pilkkanaan. Jos mä alan uskomaan tämän ajatuksen, että joku mua vähättelisi ja pitäisi pilkkanaan, luultavasti mä en osaisi käyttäytyä täysin luontevasti tämän ihmisen seurassa. Ja oravanpyörä rullaa…
Ehkä tällä halusin vaan herättää meitä punnitsemaan ja kyseenalaistamaan omia ajatuksiamme ja uskomuksiamme. Vaikka joksus oikeassa ollaankin, niin pitääkö meidän pitää ylpeydestä kiinni ja suhtautua toiseen tavalla jolla uskomme heidän antsaisevan, vai oltaisko sittenkin niitä jotka kaikesta huolimatta suhtautuu toiseen rakkaudella ja tavalla jolla haluttais toisen suhtautuvan meihin.
En tiedä saako tästä tolkkua. Ympärillä häärää paljon ruotsinkielisiä ihmisiä enkä tiedä ajattelisinko englanniksi, unkariksi, suomeksi vai muserranko itsetuntoni yrittämällä ruotsia. :D Oli miten oli, mä lähden nyt Nykiin!