Anoreksia – kilttien tyttöjen sairaus?
Ootteko koskaan kuulleet että syömishäiriöistä puhutaan kilttien tyttöjen syndroomana? Mä olen, useaan otteeseen. Ihan sairaalahenkilökunnaltakin aikoinaan. Mä oon alkanut miettimään vasta myöhemmin että mistä moinen nimitys ja ajatus on tullut, onko siinä edes perää. Millainen on kiltti tyttö, ja miten se ominaisuus liittyy muka syömishäiriöön?
Mä näen asian niin, että kiltteys on jatkoa empaattisuudelle ja herkkyydelle. Kiltteys ei ole itsessään se ominaisuus, vaan tietyt luonteenpiirteet ja ominaisuudet tekee ihmisestä kiltin. Kun on kiltti, haluaa ihmisille hyvää, kiltti toimii niin kuin haluaisi että itseä kohtaan toimittaisiin. Sinänsä kiltteys hieno asia, mutta aina ihminen ei huomaa jos homma menee yli. Jos sulta kysyttäisiin, että haluaisitko että joku tekisi sulle palveluksen, vaikka se olisi täysin epäedullista tälle henkilölle, sanoisit varmasti keksiväsi muun keinon. Samaten tuskin kukaan tahtoisi sunkaan ylittävän sun omia rajoja vuokseen. Joskus on tietenkin mentävä epämukavuusalueelle toisen ihmisen tähden, tämä on suhteellista. En puhu kiltteyttä vastaan, tarkastellaan vaan sanan merkitystä. Ihmisille ei voi haluta liikaa hyvää, on vaan pidettävä huoli samalla itsestään, asettaa omalle toiminnalle tarvittaessa raja. Kun antaa itsestään liikaa halutessaan muille hyvää, väsyy eikä asia toimikkaan enää. Enää ei ole kivaa tehdä muille hyvää, vaan ajelehtii tekemään asioita muiden eduksi laiminlyöden omia etuja. Siitä tulee toimintatapa, asia jota ei edes mieti. On hienoa olla kiltti toisille, mutta on oltava kiltti myös itselleen. On osattava asettaa niitä rajoja kuormittaville tekijöille, on osattava sanoa ei. On annettava itselleen aikaa, on osattava vaatia asioita jotka ovat hyvinvointisi kannalta tärkeitä, asioita joita tarvitset voidaksesi hyvin. Tätä painotetaan nykyään paljon, mutta ymmärrättekö oikeasti mitä tämä tarkoittaa? Mitä tää tarkoittaa sun omassa elämässä, tänä päivänä ja hetkenä.
Kun kiltteydestä tulee vääristynyt tapa käyttäytyä, on ehkä palattava oman persoonan perimmäisiin ominaisuuksiin: oletko empaattinen? Oletko herkkä? Nämä ovat asioita jotka ovat ehdottomasti vahvuuksia. Kun osaa empatiaa ja herkyyttä käyttää tavalla joka palvelee niin itseä sekä muita, kiltteys jää eleeksi, siitä ei tule asiaa joka johtaa syndroomiin, syömishäiriön kaltaisiin asioihin.
Mielestäni kiltteys menee yli, kun ei osaa sanoa ei, vaikka tahtoisi, vaikka oma tilanne jättimäisen EI:n vaatisikin. Mietitäänpä vaikka syömishäiriötä esimerkin kautta: sua ahdistaa syödä. Joku sun sisimmässä käskee sua jättämään iltapalan syömättä. Ihan normaalin iltapalan. Sä tiedät, että sun pitäisi se syödä, mutta sun mielessä kutkuttelee ajatus syömättömyydestä. ”Mitä jos jättäisit syömättä? Voisit laihtua lisää, huomenna aamulla puntari näyttäisi vähemmän. Se tekisi sut todella onnellikseksi, eikö totta”? Jo ensimmäinen kysymys vaatisi sen jättimäisen EI:n. Sun ei tarvitse olla kiltti syömishäiriölle. Sä et ole sen palveluksessa, sun ei tarvitse toimia syömishäiriön eduksi. Päinvastoin.
Tiedätkö mikä auttoi mua paranemaan? Kapina.
Kapina on omien rajojen rikkomista. Tai ainakin rajojen, joiden luulet olevan sun omia. Ja kiltit tytöthän ei kapinoi. Mun ei varmaan tarvitse sanoa, että syömishäiriötä sairastavana saatat sekoittaa sun omat ajatukset syömishäiriön aiheuttamiin ajatuksiin. Tunnustele, tuumaile ja ole rehellinen itsellesi: mitä on sun omat ajatukset? Ne rajat joita tässä tapauksessa ollaan rikkomassa, on syömishäiriön asettamia. Kapinoi, sano EI syömishäiriölle. Toista sitä niin kauan mielessäsi, kunnes alat itsekin uskoa sun oman ajatuksen voimaan tai sun omien sanojesi voimaan. Kapinoi. Tee asioita jotka menee syömishäriön tahtoa vastaan, koska sä voit.
Kaukaa haettua mutta näin ehkä syntyy teoria, että anoreksia on kilttien tyttöjen syndrooma. Toisin sanoen ja syvemmin tarkastellen syömishäiriölle altistuu helpommin ne empaattiset, herkät ihmiset. Ihmiset, jotka helposti antaa itsestään liikaa, ihmiset jotka ovat herkkiä, ihmiset jotka omaksuvat toisten tunteet, toisten ajatukset. Ongelma on, että nämä ominaisuudet kohdistuu myös syömishäiriöön: empaattinen ja herkkä henkilö ehkä on alttiimpi antamaan itsensä syömishäiriön haltuun, omaksumaan syömishäiriön aiheuttamat tunteet ja ajatukset, luulemaan niitä omakseen. Jos ei muut, niin luulen että ainakin syömishäiriötä sairastavat tietävät mistä puhun.
Kysynpä vielä kerran: oletko kiltti, vai onko sun teot kilttejä? Oletko empaattinen, oletko herkkä? Mihin sä käytät näitä sun ominaisuuksia, miten sä käytät niitä? Ketä nää ominaisuudet palvelee: sua itseä, muita ihmisiä, tai jotain ihan muuta? Ootko ollut kiltti itsellesi, vai ootko laiminlyönyt itsesi ja ollut liian kiltti jollekin muulle taholle, ihmisille tai syömishäiriölle. Kiltteys on täysin fine, kunhan siitä ei tule samantekevää sen kanssa että annat muiden polkea sun yli, käyttää sun hyvää tahtoa hyväksi, tai väylä syömishäiriön päästä sun elämään käsiksi. Ketä sä tottelet?