Lusmuilua

Mun aamu alkaa aina sillä, että keitän kahvin ja selaan yön aikana päivittyneen somen rauhassa läpi. Siinä missä Suomessa lähtisin koiran kanssa lenkille ja sen jälkeen salille, täällä mä vaan hengitän.

Hengittäminen kuulostaa helpolta. Sä vaan vedät ilmaa sisään keuhkoihin ja päästät sen ulos. Toisto.

Välillä mä pysähdyn miettimään, milloin mä vaan hengitän ja suoritan ja milloin mä oikeasti nautin siitä, mitä mä teen. Toistan elämän suurimpia kliseitä: me eletään täällä vaan kerran. Ei elämän ja arjen tulisi koostua ankarista suorituksista paineen ja stressin alla.

Millainen ihminen mä olen itselleni? Puhunko mä itselleni lempeästi, myötätuntoisesti – samalla tavalla kuin puhuisin mun kavereille. Mistä arjen asioista mä oikeasti tykkään?

Esim. Mä rakastan luontoa. Musta on ihana samoilla metsissä vailla päämäärää. Kuunnella musiikkia ja unohtaa kaikki vakavat jutut. Välillä saa paeta todellisuutta ihan hyvällä omatunnolla. Metsässä samoilussa on kanssa se hyvä puoli, ettei siinä voi suorittaa.

Mä tykkään syödä raikkaita salaatteja. Vaikka pinaatti ja rucola saattaisivat olla ravintorikkaimpia kuin perus jäävuorisalaatti, mä oon viime aikoina ostanut pelkkää jäävuorisalaattia. Ei se pahaksikaan mulle ole.

Mulla on huomisaamuksi 66 sivun artikkeli luettavana. Mä oon kuitenkin ihan kuitti ja aivot ei toimi. Luen sen huomenna. Sunnuntaina saa sluibailla.