Amerikkalainen ajokortti

Tervehdys myös I:kin puolesta, hyvät blogimme lukijat!

S on tähän asti laittanut itseään likoon blogimme puolesta, mutta nyt kannan oman ensimmäisen korteni kekoon. Tässä tulee siis kautta aikain ensimmäinen raportti à la I:

Alabaman osavaltio vaatii, että täällä pitempään oleskeleva suorittaa paikallisen ajoluvan 30 päivän sisällä saapumisesta. Koska työsuhteeni täällä kestää vuoden, niin olin pakotettu heti ensi töikseni hankkimaan paikallisen ajokortin. Kävin tänään paikallisessa inssiajotoimistossa suorittamassa kirjallisen ja ajokokeen. Molemmista selvisin kunnialla läpi ja näin ollen kourassani on tällä hetkellä Alabaman osavaltion virallinen ajolupa (vaikka kuvassa oleva ei olekaan se ”virallinen” kortti, se tulee myöhemmin postissa) ja meikäläisellä erittäin tyytyväinen ja helpottunut olo.

Kokemuksena ajokortin hankkiminen oli erittäin mielenkiintoinen. Ensinnäkin minulle neuvottiin, että kannattaa mennä hyvissä ajoin Mobilen Demetropolis Roadilla olevan ajolupia myöntävän konttorin eteen odottamaan ovien aukeamista, jotta pääsisi mahdollisimman aikaisin tekemään kokeen. Toimiston ovet aukeavat klo 8.00, joten ajattelin ottaa kunnolla ennakkoa ja lähdin ajelemaan kohti toimistoa jo klo 6.50. Perillä olin n. 7.20 ja silti olin vasta 30.-40. jonossa. Porukka näköjään tulee jo paria tuntia aikaisemmin jonottamaan. Jono selän takana kasvoi hyvin nopeasti ja alkoi ennen klo 8.00 olla jo niin pitkä, ettei häntäpäätä enää nähnyt. Onneksi otin neuvosta vaarin ja tulin ajoissa. Vuoroa odotellessa kuulin sivukorvalla, kun vastaanottovirkailija sanoi siinä klo 10.00 aikoihin tuleville erittäin lohduttavan uutisen yli kolmen tunnin jonotusajoista.

Edellisenä päivänä (17.2.) olleen Presidents’ dayn vuoksi inssiajotoimisto oli ollut suljettuna ja tästä syystä odotustila täyttyi ääriään myöten oman vuoronsa odottajista ja vieläpä hyvin nopeasti ovien avautumisen jälkeen. Heti toimiston aulassa piti näyttää kaikki tarvittavat dokumentit (passi, Yhdysvaltojen sosiaaliturvatunnus sekä maahanmuuttoviraston lomake I-94), jonka jälkeen sai vuorolapun. Itse kuuluin kategoriaan F eli Foreign -joukkoon, johon kuuluvat kaikki Yhdysvaltojen ulkopuolelta tulevat ajokokelaat. Minun lisäkseni odotusaulassa oli melko paljon myös R-kategoriaan kuuluvia eli Reinstatement –luokan odottajia, jotka käytännössä hakivat oman ”kuivumaan” laitetun ajolupansa. R –luokan kuskeja tuntui olevan huolestuttavan paljon ja osa näytti olevan hieman häpeissään tiskillä käynnin jälkeen.

Reippaan tunnin odottelun jälkeen odotusaulan kaiuttimista kuului ”F206, go to 6”, jolloin kiiruhdin ilmoituksen mukaiselle tiskille. Jälleen kerran jouduin kaivamaan kaikki dokumentit esille ja selvittämään vielä hieman tarkemmin tietoja työnantajastani ja työtehtävästäni. Työhön liittyvien tietojen lisäksi minulta kysyttiin myös strategiset mitat (pituus ja paino, ei kuitenkaan rinnanympärystä :) ), jotka piti tietenkin antaa paikallisina mittayksiköinä eli jalkoina ja paunoina. Kaiken tämän lisäksi kysyttiin myös silmien ja hiusten väri, jota meikäläisen lyhyttäkin lyhyemmästä sängestä oli hieman vaikeahko arvioida. Päädyttiin kuitenkin arvaamaan hiusteni väriksi ruskea. Tämän jälkeen otettiin ”mug shot” ajokorttia koristamaan, jossa oli lupa jopa hymyillä. Tämän jälkeen kaikki valmistelevat proseduurit olivat valmiit ja seuraavana vuorossa oli kirjallinen koe.

Kirjallinen koe piti suorittaa viereisessä ”akvaariossa”, jossa oli kymmenkunta näyttöruutua. Tiedot järjestelmiin kirjannut virkailija sanoi, mille koneelle kirjallinen koe piti mennä suorittamaan ja sitten vain syvään hengittäen akvaarioon tekemään koetta. Kirjallinen koe oli tietokonepohjainen kosketusnäytön avulla tehtävä monivalintakoe, joka erosi olettamastani paperille täytettävästä positiivisesti (jäänyt mieleen varmaan amerikkalaisista elokuvista). Koe sisälsi 30 kysymystä, joissa keskityttiin mikä, miten, miksi -tyylisiin kysymyksiin. Kysymykset olivat monivalintakysymyksiä sisältäen kolme vastausvaihtoehtoa. Muutamia liikennemerkkejä kysyttiin ja kompana liikennemerkkeihin näytettiin kuva liikennemerkistä, josta oli otettu kuvat ja teksti pois (siis pelkkä värillinen tyhjä merkki), jolloin piti päätellä muodosta ja väristä kyseessäoleva liikennemerkki. Aikaa kokeen tekemiseen oli 1 h ja kysymyksiä pystyi ohittamaan yhden kerran, jolloin ne siirtyivät kokeen loppuun uudelleen vastattaviksi. Tämä helpotti sen verran, ettei tiettyihin kysymyksiin tarvinnut kuluttaa liikaa aikaa. Ohitettuihin kysymyksiin oli kuitenkin pakko vastata toisella kerralla eli karkuun niitä ei päässyt.

Eräs kysymys tasoristeykseen liittyen nosti hymyn kasvoille. Kysymys kuului: ”Mitä sinun tulee tehdä lähestyessäsi tasoristeystä, jossa puomit ovat laskeutumassa?” Vastausvaihtoehdot olivat jotakuinkin:

a.) Painaa kaasua, jotta ehdit puomien alta pois.
b.) Kiertää puomit.
c.) Pysähtyä ja odottaa.

Ja tuon tyylisiä kysymyksiä oli myös liittyen ajamiseen eri olosuhteissa, auton kunnossapitoon, alkoholin vaikutuksiin jne. Suurimman osan pystyi päättelemään maalaisjärjellä, vaikkei kokeeseen olisikaan valmistautunut lukemalla. Driver manualin lukeminen edes kerran läpi helpottaa kuitenkin läpipääsyä niin paljon, että suosittelen sen tavaamista edes puolihuolimattomasti kannesta kanteen, jos olette joskus anomassa amerikkalaista ajokorttia. Se selkiyttää muutenkin muutamia tämän maan liikennesääntökoukeroita. Joka tapauksessa, tekemäni kirjallisen kokeen lopuksi ruudussa luki ”Congratulations!” eli kädet ilmaan ja kunnon voitonkarjaisu perään!

Kirjallisen kokeen jälkeen siirryin sitten odottamaan itse ajokokeeseen pääsyä. Ajokoe tehtiin omalla autolla, joka piti parkkeerata toimiston edessä oleville ajokoepaikoille. Parkkeeraus tietylle paikalle ja vielä tietyn suuntaisesti oli osa koetta eli heti lähdössä testattiin peruuttamista. Meikäläiselle osui ajattajaksi sellainen hieman hiljaisemmalla äänellä puhunut isohko kaveri, joka ensimmäiseksi testautti auton hallintalaitteiden käytön (valot, vilkut, töötti yms.). Itse ajokoe oli hyvin lyhyt (n. 15 min), jossa käytännössä käytiin ajelulla lähistöllä olevan asuinalueen teillä ja testattiin normaaliajon lisäksi kolmea asiaa:

1. Nopeaa pysäyttämistä (jarrut pohjaan, mutta turvallisesti).
2. Ajatusleikkinä ylämäkeen parkkeeraamista (oltiin siis pysäköitynä tasaisen tien reunassa) eli mitkä jarrut pitää laittaa päälle sekä mihin päin renkaat pitää suunnata.
3. Kolmen pisteen käännös eli käännös vastakkaisen kaistan kautta päinvastaiseen suuntaan (omanlainen u-käännös).

Ja siinä oli koko koe. Hieman jännitti aluksi ja mietin, että kuinkahan pitkiä matkoja tässä pitää terävänä huolehtia, että tulee varmasti pysähdyttyä jokaisen STOP-merkin kohdalla. Noiden kolmen edellä listatun tempun jälkeen (joita luulin pelkäksi lämmittelyksi) ajattaja sanoi, että nyt ajat takaisin, niin meinasin karjaista, että ”Nytkö jo?!?”. Toimiston pihalla ajattaja löi lapun kouraan, onnitteli ja käski hakemaan ajokortin sisältä. Siinä vaiheessa fiilis oli niin mahtava, etten voinut muuta kuin hymyillä. Koko prosessi kesti kokonaisuudessaan n. 3 h, josta siis suurin osa kului oman vuoron odottamiseen.

Olihan se mukava saada Matti Nykäsmäinen BonVouyage -tunne tuosta inssiajosta, mutta pakko kyllä myöntää, että Suomessa vaatimukset ajokortin suhteen on huomattavasti korkeammalla tasolla. Voihan se olla, että jos täällä ei olisi näin alhainen vaatimustaso, niin alueen teillä olisi melko hiljaista. Hinnassakin on suuri ero, sillä yhteensä laskua ajokortille kertyi $28 (kirjallinen koe $5 ja ajokortti $23). Näin ajokorttiasiat hoidetaan täällä Atlantin toisella puolella.

Sydämellisin terveisin, I