Maisemia…

5.2.2014

Tässäpä ”talviset” maisemat, jotka näkyvät meidän Alabaman asunnon ikkunoista.

20140205_112620.jpg

20140205_124157.jpg

Tällä hetkellä ei ole niin kaunista, kun on talvikausi eli ruoho on suurimmaksi osaksi ruskeaa ja monet lehtipuut lehdettömiä. Aurinko kuitenkin paistaa ja lämmintä on n. +15-18°C. (Asunnossa ei harmi vain ole ulkolämpömittaria eli Accuweather kertoo lämmön.) Tuntuu todella oudolta, ettei nurmikko vielä kunnolla kasva eikä puissa ole lehtiä, vaikka ilmat on kuin meillä kesällä!

Eilen yöllä kyllä tuuli ja satoi todella lujaa, välillä jo pelkäsin, että joko sitä ensimmäinen myrskykin iskee. Tuuli ja sade ottavat täällä taloihin todella kovasti, koska seinät ja ikkunat ovat niin ohuet. Ikkunat eivät ole edes tiiviit tai tiivistetyt (ei sillä, että seinätkään olisivat!), joten niistä melkein näkee reunoista läpi… Tuntuu, että sadekin varmasti tulee joskus sisälle asti, jos vain tarpeeksi kovaa sataa ja tuulee. 

Kyllä kuuluu ja tuntuu sisälle nuo sateen ja tuulen äänet PIKKUISEN paremmin kuin siellä kotopuolessa! Kun tämä on vielä hurrikaanialuettakin, niin miksihän täällä ei rakenneta jämäkämpiä taloja… 

Koti Sisustus

Sattuu ja tapahtuu työmatkalla

5.2.2014

Tässäpä syy, miksi I ei päässytkään tänään töistä kotiin ihan ajoissa. Tie oli suljettu ja liikenne ohjattiin pois toista kautta, niin työmatkassa taisi hurahtaa ainakin tunti tai enemmänkin ylimääräistä. Heti sattuu ja tapahtuu ensimmäisen työviikon alussa. Kotipaikkakunnallakin I kulkee töihin vilkkaasti liikennöityä mootttoritietä pitkin, mutta siellä ei ole tullut tällaista odotusta vastaan, vaikka I on ajellut sitä väylää 7 vuotta. Ehkä tuossa autojen määrässä on kuitenkin ”pieni” ero…

http://blog.al.com/live/2014/02/man_killed_in_fatal_mobile_cou.html#incart_river

Suhteet Oma elämä Matkat