Heti mokasin, en kestä.

Miten voi olla pelkkä blogin perustaminen näin työn ja tuskan alla?

Yritys oli järjettömän hyvä ja innostus sitäkin suurempi. Pää oli täynnä mahtavia ajatuksia, joita kertoa, jos ei muille, niin ainakin omille silmille.

Lähdetään liikkeelle.

Mitä on ahdistus? 

Heräät viisi minuuttia myöhässä normaali aikataulusta, ei mitään hätää, hyvin ehtii vielä. Nopeasti vaatteet päälle, hampaiden pesu, pikameikki ja ehkä jopa nopea kahvi. Autoon ja töihin. Työkaverit moikkaa, sä olet paikalla juuri silloin kun pitää. Viisi minuuttia ennen työaikaa. 

Mitä ahdistus on mun kohdalla?

Herään viisi minuuttia myöhässä, olen paniikissa. Ne varmasti näkee töissä että nukuin pommiin. En saa ajatuksista kiinni, keitän itkien kahvin. Kaksi kuppia, se tippuu nopeasti, nopea hampaiden pesu. Kahvi maistuu kamalalta hammastahnan jälkeen. Miksi mä en mennyt nukkumaan aiemmin. Miksi mä mietin. Nopea läimäys meikkivoidetta naamaan, autoon, tarkistin viisi kertaa että kotiavaimet ja auton avaimet on mukana. Töihin. Juoksen puolihölkkää parkkipaikalta ovelle, olen viisi minuuttia etuajassa. Normaalisti olen kymmenen minuuttia aiemmin paikalla… Ne näkee että mä nukuin pommiin. Työkaverit moikkaa ja toivottaa hyvät huomenet, maailma ei kaatunut. Pukuhuoneessa vilkaisen nopeasti peiliin ja mietin  ”miksi sä teet kaikesta vaikeaa”, samalla takaraivossa kuuluu ääni; ”sun silmäpussit on jäätävät, varmana joku luulee että oot vaikka krapulassa”. 

Tervetuloa seuraamaan mun blogia, päivittäisiä haasteita joille on pakko oppia nauramaan. Kasvatan 9 ja 1 vuotiaita lapsiani luottamaan itseensä ja pyrin tekemään kaikkeni että heidän elämänsä muodostuu mun elämäni vastakohdaksi näiltä osin. Jutuissa vilahtelee myös mieheni, järjettömän pitkähermoinen tapaus.