Olin satavarma etten lue yhtäkään kasvatusopasta, saati muutakaan lapsen kasvatukseen liittyvää myyntitykkiä. Olin sittenkin väärässä, minä ostin ja minä luin.

Kuuntelin salaa kahden äidin ylistystä ranskalaiskirjasta Kuinka kasvattaa bébé. Kuinka erillainen kirja oli muihin verrattuina. Ja siitä kuinka erilailla kasvatusperiaatteet nähdään. Vaikka en pidä ranskalaisia sen suurempina ihmeinä olin kuitenkin valmis katsomaan miten erillaisia he ovat vanhempina.

Minä petyin. Minulle kirja ei ollut mikään uusi tuttavuus kasvatusnäkökulmasta. Huomasin lukevani opeista jota itse olemme käyttäneet ensihetkistä lähtien. Me olemme tehneet yömme jo pari kuukaudesta lähtien, poikkeuksena toki ne yöt jolloin ikeniä pakottaa. Me olemme kuunnelleet sängyssä möyrivää lasta tovin, käännelty selkäämme ja jatkettu unia. Jos öisin itkua on kuullut on siihen vastattu, kunhan olemme ensin olleet varmoja siitä kuuluuko itku hereillä olevasta lapsesta vai ei. Meillä ollaan ymmärretty että lapsella, kuten aikuisellakin on univaiheita. Niitä kevyempiä univaiheita kun lapsi saattaa liikkua vilkkaasti, äännellä tai jopa itkea taikka nauraa unissaan.

Meillä syödään kellon mukaisesti, tai rytmiin ollaan siirretty hieman kun vahingossakin. Syömme neljä isompaa ateriaa ja maitoa tarjotaan siinä välissä jos tarve niin vaatii. Usein selviämme hyvin kolme tai nelisen tuntia puuron, pääruuan ja iltapuuron voimalla. Joskus olen toki miettinyt syökö poika riittävästi, mutta ainakin näillä näkymin kehitys ja kasvu on hyvä.

Meillä leikkivää lasta ei keskeytetä ennenkun lapsi itse päättää siirtää mielenkiintonsa muualle. Me emme leikitytä lastamme tuntikaupalla, vaan annamme pojallemme aikaa tutkia itse lelujaan ja ympäristöään.  

Meillä o-d-o-t-e-t-a-a-n kiltisti, ja meillä myös kehotetaan odottamaan. Ei itketä turhaan eikä odoteta liian pitkään. Mutta sopivasti.
Meillä lapselle kerrotaan miksi asiat ovat tietyllä tavalla, ja miksi asiat tehdään niin kun me sanomme. Siitä huolimatta että tiedämme ettei pieni 7kk poikamme tiedä pistorasioista tai sähköopista yhtikäs mitään, kerromme kuitenkin miksi ei tuttia saa työntää rasiaan.

Annamme syliä ja suukkoja pitkin päivää. Arvostamme lasta kuten aikuistakin, ja puhuttelemme lapselle kuten aikuiselle. Tämä oli toki mielestäni hieman kiusallista alussa. Saatoin kaupassa tai julkisissa liikennevälineissä kertoa pienelle muutaman viikon ikäiselle vauvalle mitä ostamme tai minne olemme menossa. Aivan kuten vuoden ikäiselle tai aikuiselle ihmiselle.

Kun huomasin ettei kirja juurikaan mitään ”uutta” anna, siirryin googleen. Siellä kirjaa on haukuttu, kasvatusoppeja lytätty. Äitejä syytetty julmuudesta ja kylmyydestä. Ja siitä kuinka lapsia itketetään syyttä. Vaaditaan lapsilta liikaa, eikä anneta heidän olla lapsia.
Olenkin koko päivän miettinyt, jos tämä ei ole se niin sanottu oikea malli kasvattaa lastaan. Niin millainen se oikea tapa on?
Tiedän ettei oikeaa ja väärää tapaa kasvattaa olekkaan päämäärä on kaikissa kuitenkin kasvattaa lapsestaan hyvä ja lämmin ihminen.

Oletko sinä lukenut kyseisen kirjan? Millaisena sen koit? Ja tukiko kirjan ”ohjeet” niitä arvoja mitä te vanhempina arvostatte? Millainen on amerikkalainen kasvatusmalli?