Päivää en vaihtaisi

Eräs ystäväni kysyi kuinka jaksan. Kuka äiti ei jaksaisi? Päivääkään en vaihtaisi pois, en edes silloin kun tappelemme nukkumaanmenosta tai kun poika herättää kuudelta syömään. 

Enkä vaihtaisi pois ne hetket kun poika itkee vatsakipujaan, puklaa puhtaalle paidalle tai kakkaa sohvalle. En niitä hetkiä kun kotityöt kasaantuvat päälleni ja poika huutaa seuraa ja läheisyyttä. En vaihtaisi päivää, tuntia tai minuuttia pois. Olen onnellinen näin, onnellinen äitinä.

En voi sanoa etten joskus olisi väsynyt. Väsynyt mutta onnellinen. 

Ennen äidiksi tuloa en voinut kuvitella jotain niin vahvaa tunnetta, rakkautta jota ei sanoin tai teoilla voi kuvailla. Jotakin mikä pysyy vahvana päivästä toiseen. Mikä ei haalistu, murru, loukkaa eikä satuta. Nimittäin äidinrakkaus. Se pysyy nyt, aina ja ikuisesti. 

Näin äitienpäivänä on hyvä muistella omaa äitiään, hänen jaksamistaan nyt ja menneinä aikoina. Mitä ei äiti olisi tehnyt lapsensa eteen. Ottanut syliin, slilittänyt hiuksia ja suudellut kevyesti poskelle. Lukenut iltaisin satukirjaa, laulanut ja leikitellyt. Puhaltanut kivun pois haavalta ja liimannut laastarin suojaksi. Antanut elämän opettaa ja varoitellut elämän ylä ja alamäistä. Valvonut yöllä myöhään jotta kuulisi ulkooven avautuvan. Tarjonut lohtua, läheisyyttä ja ennen kaikkea antanut kaikkensa. Kaikkensa äitinä, välillä väsyneenä mutta onnellisena. 

Kiitos äiti! Ja hyvää äitienpäivää kaikille äideille, olette tärkeitä. Joka ikinen.