Raskaanako?

Poikamme on ohittanut maagisen puolen vuoden iän jo muutama kuukausi takaperin ja minä valitan väsymystäni. Olen takuuvarmasti paksuna. 

Ensimmäinen utelu tuntui koomiselta, enkä pystynyt kun nauramaan. Toisella kertaa ihmettelin mitä ihmisiä vaivaa. Kolmannella suutuin ja neljännellä kerralla jäin ihmettelemään. Entäs jos olenkin? Mitä ihmisiä vaivaa, eikö utelut pitänyt loppua raskauden jälkeen.

Ei. Pikku kakkosta kysellään jo synnytyssairaalassa. Sitä kysellään heti kun on kotiuduttu. Kolmen kuukauden jälkeen kysellään mitä mieltä on pienestä ikäerosta. Ja puolen vuoden jälkeen kuulee useasti annat sitten seuraavalle tai jos tämä potkupuku on liian pieni niin säästät seuraavalle. 

Koin jo pojan ollessa pieni hirveää painostusta. Tuntui että joka puolelta kehotettiin lisääntymään. Vielä se toinen ja mahdollisimman lyhyellä ikäerolla. Siinä samalla se kuulemma menisi ja kuten pomoni sen ilmaisi ne on sitten molemmat aikuisia samoihin aikoihin. 

Aivan. Tietysti. Kyllä. 

Uteluiden ja painostuksen lomassa kukaan ei ole viitsinyt tutustua elämäntileeseen jossa parhaillaan elämme. Meidän suunnitelmiin ei kuulu lisääntyminen. Pahimman kiukkukohtauksen aikana mietin pitäisikö vastata takaisin emme saa enempää lapsia. Tai heti, kunhan voitamme ensin lotossa. Järkevintä olisi vastata ettei asia kenellekkään kuulu mitä ja milloin makuhuoneessa puuhastelemme sillai. 

Eniten minua loukkaa se etten äitinä saa kokea olevani väsynyt ilman että sitä tulkitaan alkuraskauden oireeksi. Tämä viikon sisällä tapahtunut utelubuumi saa minut raivon partaalle ja ajonkin vastata seuraaviin uteluihin eihän niistä lentosiemenistä koskaan tiedä ja vielä en ole arkkienkeliin törmännyt.