Yritys jatkuu, yk3 alkoi

Täällä toinen yrityskierto vaihtui tänään kolmanteen yrityskiertoon. Suoraan sanottuna olin jopa vähän helpottunut, ettei raskaus alkanut vielä(kään). Toisaalta pieni huolikin alkoi nostaa päätään, vaikka tiedän, että tässä ollaan vielä alussa eikä ole syytä hätääntyä. 

Olen viime aikoina miettinyt paljon uraani ja sitä, mitä tapahtuu, jos raskaudun lähiaikoina. Kirjoitin asiasta jo aiemmin. Tällä hetkellä tunnen pientä syyllisyyttä siitä, että yritän lasta ja samaan aikaan vaadin itselleni lisää vastuuta työssäni – ja sitä olen myös viime kuukausina saanut. Nyt kun kuukautiset taas alkoivat, mietin vain helpottuneena, että jes, ainakin kuukauden voin vielä painaa töitä täysillä ilman pahoinvointia.

Samalla olen kuitenkin alkanut miettiä, että mitä jos kaikki ei olekaan kunnossa ja miten pitkään tämä yritys tulee vielä jatkumaan. Eihän se toki mitään tarkoita, ettei ensimmäisten yrityskiertojen aikana raskaudu, mutta pakko nostaa hattua niille, jotka jaksavat tätä vuosia. Tähän asti tämä on ollut lähinnä jännittävää, paljon seksiä ja oireiden kyttäystä loppukierrosta. Mutta jessus, miten paljon se vie energiaa. Miten paljon menee aikaa googletellessa joka kuukausi kahden viikon ajan hysteerisesti milloin minkäkin ”oireen” yhteyttä alkuraskauteen.

Tiedoksenne: kaikki oireet voivat olla raskausoireita. Samoin kuin kaikki oireet voivat olla olematta raskausoireita.

Eipä tässä sen kummempia. Nautitaan nyt ainakin kuukausi vielä raskaudettomasta elosta ja katsotaan sitten uudestaan, mikä on tilanne.

Perhe Raskaus ja synnytys

Yk1 takana

Täällä ensimmäinen yrityskierto on taputeltu, pari negatiivista raskaustestiä tehty ja kuukautiset tekevät tuloaan. Ei siis tärpännyt ensimmäisestä kierrosta, kuten hyvin arvata saattoi. Suurin mania tämän yrittämisen aloittamisen ympäriltä on muutenkin jo laantunut, vaikka toki asiaa tulee päivittäin mietittyä. Yritän kuitenkin kovasti keskittyä kaikkeen muuhun mukavaan elämässä, koska tässä yrittämisessä tosiaan voi mennä tovi jos toinenkin. Olen kuitenkin kiitollinen siitä, että kuukautiskierto toimii, ovulaatiot (tai niihin kuuluva hormonitoiminta ainakin tapahtuu) tulevat ajallaan ja kierrot ovat säännölliset. Tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kiertoa 🙂

Perhe Raskaus ja synnytys