Valmistuin vuosi sitten ja sain viime syksynä vakituisen työn omalta alaltani. Nykyisessä työssäni olen siis ollut vajaan vuoden ja kaikkinensa minulla on vasta 2-3 vuotta kokemusta oman alani töistä. Luonnollisesti tulee mietittyä aika paljon, miten oman urakehityksen käy ja mitä työpaikalla ollaan mieltä siitä, että jäisin mahdollisesti jo ensi keväänä äitiyslomalle.

Enkä ole ajatellut palata töihin ihan heti, vaan viettää vähintään vuoden kotona.

Työpaikkani on melko nuori ja koko sen historian aikana kukaan ei ole vielä ehtinyt jäädä äitiyslomalle, vaikka useilla työkavereillani lapsia onkin. Nuo lapset on kuitenkin hankittu jo ennen kuin ovat tulleet töihin. Hieman jännittää, miten minuun – suht uuteen työntekijään – tullaan suhtautumaan, jos pamahdan paksuksi jo vuoden päästä työsopimuksen allekirjoittamisesta. Eihän siinä toki mitään ihmeellistä ole, että kolmekymppinen nainen haluaa perheen ja varmasti siellä pomoportaassakin se on käynyt mielessä, kun ovat kuulleet naimisiinmenostamme ja talon ostamisesta. 

Lisäksi jollain oudolla tavalla ahdistaa tämän kaiken itsestäänselvyys. Töissä paljon myös vitsaillaan siitä, miten varmaan alan lisääntyä heti häiden jälkeen. ”Se tekee perus naiset ja on heti paksuna syksyllä”, kommentoi yksi työkaveri. Vaikka kommentti tarkoitettiinkin hyvällä enkä siitä loukkaantunut, niin tottakai se ahdistaa, että mahan seutuani tullaan elokuun jälkeen varmasti syynäämään aivan uudella tavalla. Vaikka olenkin avoimesti puhunut monille, että varmaan tässä lähivuosina lapsia voisi alkaa harkita, en silti haluaisi, että työkaverini veikkaavat paksuuntumisajankohtaani. Ja mitä jos sitä lasta ei alakaan kuulua? En halua siinä vaiheessa kenenkään kyselevän lapsen perään.

Ja tottakai mietin paljon myös sitä, miten tämä mahdollisen raskauden ”pelko” vaikuttaa siihen, miten töitä jaetaan. Ajatellaanko siellä, että tuota ei ainakaan kannata ottaa mukaan mihinkään pitkäkestoiseen projektiin, kun se jää kuitenkin kesken kaiken äitiyslomalle. Olen vasta hiljalleen pääsemässä mukaan vaativampiin projekteihin ja tuntuu, että heitän oman urakehitykseni roskakoriin seuraaviksi vuosiksi, jos nyt alan todella perustaa perhettä. 

Mutta toisaalta. Työelämää on edessä vielä nelisenkymmentä vuotta. Ehkä sieltä kärsii olla vuoden tai pari pois.