Aamulla herään Oton nuhjuisesta kämpästä. Kämpästä, jonne en olisi voinut astua, ellen olisi tiennyt että siellä on lapseni. Lapseni joka makaa verisissä lakanoissa ja vihdoin on saanut unen päästä kiinni. Herään ja mietin mikä olisi seuraava siirto. En oo ennen hoitanut tällaisia asioita. Googlailen paikkakunnan päihde- ja huumepalvelut. Mennään tietysti sinne missä Otto on käynyt ennenkin, päihdeklinikalle. Aukeaa klo 8.30 päivystys, sinne ja heti. Kello on vasta 6.30, mutta en pysty enää rauhoittumaan. Aurinko paistaa, onneksi päivä on sentään kaunis, ajattelen. Mitään muuta hyvää en nyt pysty tuntemaan. Vain pelkoa, surua ja tuskaa, Oton puolesta. Surettaa niin kovasti, mutta kyllä miuakin pelottaa, pakko se on myöntää.  Oottelen, teen töitä vielä aamusta ja hoidan omat asiani kuntoon.

Kello lähestyy kasia. Herättelen Ottoa. Anna mä nukun viel hetken, sit lähetään. Ok. En voi olla paikoillani, häärään ympäriinsä, ymmärtämättä mihin tarttua. Likaisiin astioihin, lojuviin pulloihin vai paskaseen vessaan vai pitäiskö laittaa pesukone pyörimään. Onkohan Otolla mitään puhtaita vaatteita? Hortoilen pienessä yksiössä ymmärtämättä mistä aloittaa. Aloittaa ei voi mistään koska kaaos on niin valtava. Päätän pysähtyä ja antaa kaiken olla.

Nyt pitäis kohta lähtee. Joo, joo Äiti. Pitää maksaa ensin vuokra. Hoidat vuokran, käyt suihkussa ja lähetään. Lähetään päihdeasemalla jossa oot käynyt aikaisemminkin. Aikaisemmin? Selviää että et oo siellä käynykkään. Mitä helvettiä! Oot vejättänyt miua monta kuukautta. Helvetti! No nyt mennää yhessä jos saisit sieltä apua. Katkolle ois tarve lähtee ja ymmärtääkseni myös ite oot siihen valmis. Suureksi ihmeekseni puhallat 2,3 promillee ja katkopaikka jää haaveeksi tältä päivää. Miten ihmeessä hoitelit aamulla laskut ja olit ihan selvän näköinen. Oon ihan kauhuissani, en ois voinu uskookaan. Mitäs nyt? Äiti mä haluun vaan pois täältä, kotiin, voijaako lähtee?

Pakataan sun likaset kamasi jätesäkkiin ja pahimmat roskat roskikseen. Lähetään ”vieroitushoitoon” lapsuudenkotiin. En ymmärrä ollenkaan millaiset vieroitusoireet ovatkaan. Googlailen vähän jotta ymmärtäisin. Ymmärtäisin edes vähän. Itse sanot vaan että vähän hiottaa, äiti kaikki ihan ok. Oot viikonveran ja sit takas omalle kämpälle ja päihdeklinikalle tapaamiseen. Soitat ja kerrot että pääset kuntoutukseen jos vain maksusitoumuksen saat. Odotan kuin kuuta nousevaa.

Joo ei siel oo vapaita paikkoja. Kuukaus , kaks ja kilme menee ja en tiedä ollenkaan mikä ralli sulla on päällä. Pelkään pahinta! Vihdoin soitat ja kerrot että kuukauden päästä olisi paikka kuntoutuksessa. Sovitaan että vien sinut sinne. Vihdoin voisinko olla kuukauden pelkäämättä kun pääset hoitoon? Voisiko se jatkua pidempääkin? Voisitko oikeesti sieltä saada apua? Voisitko oikeesti raitistua? Ei se on liikaa aateltu, ja taas pelkään.

Vihdoin koitti se päivä, että huomenna alkaa kuntoutus. Oot tulossa lapsuuskotiin ja täältä lähdetään aamulla kuntoutukseen. Kohta bussin on asemalla,mulla soi puhelin. Kuule Äiti nyt kävi niin että en kerennyt bussiin… tässä vähä on sattunu kaikenlaista. Ei helvetti taas tätä paskaa. No mitäs nyt? Jos tuut aamulla hakee mut (250 km päästä) niin mulla on kyl kaikki valmiina. Meen nyt pakkaamaan himaa. No joo, mut ei ollu kyl kiva juttu, mutta myönnyn jälleen.

Aamulla miua jännittää kun kuudelta starttaan auton. Onkohan hukkareissu? Yllätys puhelin soi ja kyselet missä kohtaa oon tulossa. Soita kun oot tässä tuun heti alas.

Lätetään matkaan kohti kuntoutusta. Matka on hiljainen, nukut lähinnä ja miua jännittää. Jännittää varmasti yhtä paljon kun siuakin. Päästään perille. Aulasta henkilökunta hakee siut…..OOT RAKAS MUISTA SE AINA… NIIN SIEKIN sanot, suukko poskelle ja halit.  Katson kun häviät pitkään käytävään….. kyynel valuu poskelle.

Voisinko hetken nauttia? No en voi nauttia, koska nyt pelkään viihdytkö kuntoutuksessa, lähdetkö kesken, oletko motivoitunut jne. jne. Voisinko joskus olla pelkäämättä? Kuukausi vierähtää ja toinenkin. Saat vielä maksusitoumuksen kolmanteen kuukauteen ja motivaatiosi on kohillaan.

Pienen hetken olen jo voinut nauttia elämästä, hetken nauraa, hetken olla pelkäämättä, hetken olla onnellinen. Pelkään voiko tämä jatkua?

Niin kauan on toivoa kun on elämää!

Äiti Johanna