Sanat joista tuli arkipäivää
Viimeisten vuosien varrella sanavarastoni on kasvanut. Ei sivistyssanoin tai slangi termein. Sanoilla joiden tiesin olevan olemassa, mutta joita en ite uskonut joutuvani käyttämään. Ainakaan joka päiväisessä elämässä.
Jos joku olis mulle sanonut kuusi vuotta sitten, että suusta ryöppyää päivätoisensa jälkeen näitä sanoja; huumeet, päihderiippuvuus, läheisriippuvuus, alkkiskatko, huumekatko, seulat, päihdeklinikka, asunnottomuus, kuntoutus, sekakäyttäjä, suonensisäiset, rauhoittavat, puhdas päivä tai yliannostus olisin nauranut. Ei ne kuule miun elämään. Ne kuuluvat sinne jonnekin…… Mutta miten kävikään? Kävi toisin. Nyt nää sanat täyttävät suuni. Ne kuuluvat sanavarastooni, enkä sille mitään voi. Eikä voi Ottokaan. Ne ovat pikkuhiljaa hiipineet elämään, yksi toisensa jälkeen. Salakavalasti pakottaen käyttämään näitä sanoja jotta voi puhua asioista oikeilla nimillä. Ensin tuli sanat jotka kuuluvat päihteiden käyttöön, sitten tuli sana päihderiippuvuus ja sitten ne sanat jotka tuovat apua tähän sairauteen. Sairauteen jota kukaan ei halua itelleen.
Nää sanat oli pakko ottaa käyttöön, jotta voin kommunikoida Oton kanssa. Jotta voin kertoa asioista niiden oikeilla nimillä. Jotta saisin ymmärrystä ja tukea. Ensin uskaltauduin käyttämään näitä sanoja terapeutin vastaanotolla tai kriisipäivystyksessä. Siellä harjoittelin miten niitä käytetään. Miten ne saadaan suusta ulos ja mitä ne oikeasti tarkoittaa. Sitten aloin käyttämään oikeita sanoja kun Oton kanssa juttelin. En halunnut kierrellä enkä kaarrella, vaan asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Pikkuhiljaa aloin ”julkisesti” näitä sanoja käyttämään. Sain hämmästystä osakseni, kuinka rohkea olen. Miksi? Nämä ovat sanoja jotka kuuluvat liian monelle arkipäivään, kuten minun, mutta niistä vaietaan.
Nää sanat tuottavat usein liikaan tuskaa joko kertojalle tai kuuntelijalle, yleensä molemmille. Moni kuuntelija ei voi ymmärtää todellista sanojen merkitystä, jos ite ei niitä oo kokenut. Näitä sanoja moni kuuntelija kuuntelee sanomatta mitään tai uskaltamatta kysyä mitään. Ehkä siksi, että liian monet näistä sanoista ovat negatiivisia ja tuntemattomia. Monet sanoista tuovat lohtua paremmasta, mutta sitä kokemattoman on vaikea ymmärtää. Näiden monien sanojen merkitys ja tunne ovat muuttuneet vuosien varrella. Siksipä ehkä myös moni kuuntelija kokee ne erillä lailla.
Näitä sanoja on monesti liian vaikea lausua, ne tarttuvat kurkkuun ja takeltelee tullakseen ulos. Joskus nää sanat pitää huutaa, joskus itkeä kyynelten läpi joskus puhua paatoksella vailla tunteita tai onnellinen virne huulilla, josko nytten tää olisi loppu?
Nämä sanat ovat VIELÄ arkipäivää, mutta toivon että näiden sanojen käyttöä voin vähentää pikkuhiljaa. Toivon että vielä joskus voisin unohtaa nämä, nämä sanat. Toivon että minun ja Oton sanavarasto karttuisi jatkossa ihan joillain muilla uusilla sanoilla. Toivoa on niin kauan kuin on elämää. Sitä kohti mennään!
Tässä blogissa ei ole mitään kronologista järjestystä. Kirjoitan milloin mistäkin, mitä mieleen tulee. Kirjoitan vain minusta ja Otosta, vaikka perheeseen kuuluu tiiviisti muitakin läheisiä ihmisiä. Nämä ovat minun ajatuksia ja tunteita joihin olen saanut luvan Otolta kirjoittaa. Kiitos!
Niin kauan on toivoa kun on elämää.
Äiti Johanna