Tää ilta muutti kaiken
Moikka mitä kuuluu? Ei täs mitää ihmeempää? Mitä oot touhuillu? En oikeestaan mitää, ahistaa vähän? Soita jos haluut jutella. Onks kaikki ok? Kolme minuuttia myöhemmin soi puhelin ja kuulin jo äänestäsi että kaikki ei todellakaan oo kunnossa. Äiti mä en jaksa enää. Kaikki on menny pieleen. Mä oon ollu omassa kämpässä kohta kolme viikkoo ja juonu vaan. Mä oon juonu tyttökaverin ja työpaikan. Mä oon ihan pohjalla, mulla ei oo enää mitää. En tiiä mitä pitäis tehä? Voitko sä tulla tänne? Tulla auttaa mua? Mä en ite pysty enää tekee mitään.En tiiä mitä pitäis tehä?
Voi ei, rauhoitu, mitä on tapahtunut? Ethän sä vaan itelles tee mitään? Ei oo totta eiks sulla oo enää töitä, älä sano mulle noin. Ei, ei ja ei … ei oo totta huudan suoraa huutoa? Se viimeinen asia joka on pitänyt sut pinnalla. Älä sano mulle noin, et sulla ei oo töitä! Voi helvetti. Miten siinä niin kävi? Saitko potkut vai mitä? En vaan oo jaksanu mennä töihin, niin siinä kävi. En oo ollu kolmeen viikkoon töissä. Ei voi olla totta. Nyt siut vaan on kuitenkin nyt saatava kuntoon. Ootko sie nyt kotona? Joo. Lähen tulee ihan just sinne. Rauhotu nyt, oon kohta siellä. Mie en oo kotona,oon työmatkalla, mulla menee ainakin kolme tuntia. Pysytkö siä hereillä? Missä kunnossa sie oot?
Nopeesti pakkaan kaikki kamat kassiin. Juoksen hotellin respaan kirjautumaan ulos, vaikka viisi tuntia sitten kirjauduin vasta sisään. Respan nainen vähän kattelee ihmeissään. En selittele sen enempää. En tiedä mitä sanoisin. Luovutan vaan huoneen avaimen ja sanon, et nyt pitääkin jo lähteä. Hyppään autoon ja kyyneleet valuu. Navigaattori päälle. Näyttää 2,55 h. Voi helvetti miten mie kestän tän ja kestääkö Otto hereillä tai onko ees hengissä? Mitä jos Otto nukahtaa? Soitan uudelleen Otolle. Pysytkö siä varmasti hereillä? Mulla menee kolme tuntia ja kello on jo nyt yheksän. Joo, en mä saa nukuttua ollenkaan. Soittelen vaikka iskälle ja frendeille. On mulla tossa vähä juomistakin viel. Voi ei, nyt et juo enää mitää. Kuulitko, et mitää!!!
Ajomatka tuntuu ikuisuudelle. Soitan ystävälle, itken ja korron, kerron ja itken. Saan tukea ja lohdutusta. Jos tarviit jeesiä soita vaan, meiltä ei oo pitkämatka Oton luo. Kiitos! Silmät sumeina ja itkun täyttyminä ajan. Matkasta josta en muista juurikaan mitään. Oon varmasti riski muille ja itselleni. Onneksi on iltamyöhä, eikä paljon liikennettä. Onneks kaikki menee hyvin.
Puhelin soi. Otto soittaa. Äiti, voisitko käydä jossakin huoltsikalla? Mä en oo syöny ainakaan kolmeen päivään mitään. Tuo jotain, vaikka sosekeittoo ja mustikkakiisselii. Jos ne pysyis sisällä. Mikään kiintee ruoka ei pysy sisällä. Kurvaan huoltsikalle ja hullun lailla etin soseruokia ja mustikkakiisselipurkkia. Kaikki mitä vaan löydän mätän koriin ja kiireesti kassalle. Vielä limpparipullo matkaan mukaan. Olikohan jotain muuta? Onks mulla nälkä? En jaksa ees ajatella sellaista asiaa. Ei sillä niin väliä.
Vihdoin oon alaovella ja toivoin että vastaat vielä ovisummerin ääneen. Huh huh… summeri soi ja pääsen sisälle. Ovi oli auki kun pääsin viidenteen kerrokseen. Hyi helvetti, mikä sotku. Kämppä oli kuin sikolätti, lievästi sanottuna. Jos en olisi tiennyt, että oma poikani on siellä, en olisi uskaltanut astua sisälle jalallakaan. Kaikki roskat ovat maassa, ehkä 10 roskapussia oven vieressä. Pizza laatikoita ja lukemattomia olut- ja viinapulloja lojuu lattialla. Osa pulloista on kaatuneena ja valuneena lattialle. Osa on ”siististi” pystyssä, jokainen pisara juotuna. Luoja, ei kukaan voi asua tällaisessa. Ei ainakaan miun poika. Poika joka viikkaa pyykit tarkasti ja suoristaa paidan kaulukset ja helman moneen kertaan ennen kuin lähtee mihintää.
Moi Äiti! Mä en oikein nyt jaksa mitään. Käperryt sänkyyn kuin pieni lapsi sikiöasentoon. Sänkyyn likaisten ja verentahrimien lakanoiden väliin. Oot harmaan kalpea ja langan laiha, likainen nuhruinen t-paita päällä. Yrität juoda purkista vähän mustikkakeittoa, kun asunnossa ei oo yhtään puhdasta astiaa. Ei keittiössä eikä muuallakaan, vain karmea likaisten astioiden röykkiö homehtuneiden ruokien keskellä. Kaadan viimeiset viinat viemäriin. Tuun istumaa viereesi, kellahdan viereesi. Vaikkakin inhottaa lakanoiden likaisuus ja kaikki se lika ja näky joka on ympärilläni. En, en anna sen nyt häiritä. Pääasia että oot nyt siinä ja mie tässä. Puitteista ei niin väliä. Avaat silmät ja katsot miua. Äiti oisko ihan vaan helpompi kaikille jos nyt hyppään tosta ikkunasta alas, hakkaat samalla päätä seinään. En jaksa Äiti enää!!!!. EI OTTO, EI. ÄLÄ EES AATTELE TOMMOSTA. Kyynel valuu silmästäni. Oon onnellinen että oot siinä ja mie tässä. Kyllä sie vielä selviät!
Huomenna mennään aamulla päihdeklinikalle yhdessä, jooko?. Nukutaan nyt. JOO ja JOO!!!! Sie nukahat ja mie mietin vielä pitkään asioita. Niitä asioita jotka ovat muuttuneet ja tulevat muuttumaan. Niitä asioita mitkä ovat johtaneet tähän. Niitä asioita kuinka oot pystynytkään huijaamaan miua monta viikkoa, että kaikki on ok. Uni ei meinaa tulla silmään, mutta sen tiiän, että tää ilta muuttaa elämäni.
Niin kauan on toivoa kun on elämää.
Äiti Johanna
PS: Olinhan tiennyt jo aikaisemminkin että kaikki asiat eivät oo kunnossa. Olin kuullut huumekokeiluista ja sekoiluista ja päihteiden liiallisesta käytöstä. Nyt kuitenkin paljastui todellisuus. Tarvitset apua päihderiippuvuuteesi todellakin ja nopeesti.