30 viikkoa

Tänään on merkkipäivä: 30 viikkoa Eddien odotusta takana, enää (alle) 10 viikkoa edessä. Kolme neljäsosaa elämäni ensimmäisestä – ja todennäköisesti ainoasta – raskaudesta on jo ohi: mihin aika on kulunut?!

Jäljestäpäin ajatellen minulla on kyllä ollut fyysisesti maailman helpoin raskaus. Henkisesti ensimmäinen kolmannes oli rankka, kun keskenmenoa pelkäsi koko ajan, ja nyt etisen istukan mukanaantuomat pelot valvottavat. Keskiraskaus tosiaan oli sitä seesteisintä aikaa, mistä kaikki hehkuttavat.

En kuitenkaan olisi kuuna päivänä uskonut selviytyväni ilman kaikkia näitä raskausoireita:

• Ei pahoinvointia, mitkään ruuat tai hajut eivät ole kuvottaneet, en edes herkistynyt millekään tuoksuille
• Ei uusia outoja himoja (ellei kasvanutta tykästymistäni kuplaveteen lasketa)
• Ei järjetöntä väsymystä; tähän varmaan auttoi ekalla kolmanneksella nauttimani kortisonikuuri, jonka sivuvaikutuksiin kuuluu ylienergisyys
• Kesällä 2011 minut viikoksi sängyn pohjalle vetänyt iskiaskaan ei ole palannut (vaikka vasemman jalan ulkosyrjä ja pikkuvarvas ovatkin vielä edellisen kohtauksen jäljiltä tunnottomat)
• Ei muutakaan selkäsärkyä! Whoohoo
• Ei pahempaa turvotusta – vielä? Parina iltana nilkat ja ranteet ovat pullottaneet, mutta se on mennyt ohi aamuun mennessä. Tilanne saattaa tietysti muuttua nyt, kun Lontooseen on saapunut lämpöaalto
• Ei hiivatulehduksia, muita tulehduksia, enempiä flunssia; vastustuskykyni on pysynyt entisenlaisena
• Ei raskausarpia! No, rinnoissa on pari pientä viirua; hassua sikäli, että rinnat eivät muuten ole kovasti vielä kasvaneet – toisin kuin maha. Olen rasvannut molempia päivittäin Bio-Oililla raskauden puolivälistä saakka. Siskollani ja äidilläni arpia kuulemma on, joten ehkä ne minullekin vielä ilmaantuvat
• Iho ei ole kuivunut, ärtynyt tai alkanut kukkia
• Ei edes linea negraa, kasvojen perhospigmentoinnista puhumattakaan; pisamat ovat ehkä tänä keväänä vähän tavallista tummempia
• Hiukset ovat vähän aiempaa kuivemmat; nyt pärjäisin tukanpesulla pari kertaa viikossa, kun yleensä kuontalo on pestävä joka toinen päivä
• Juurikasvusta päätellen hiustenkasvu on hitaampaa, samoin sääret tarvitsee ajella enää kerran parissa viikossa, ja kulmakarvojen lankailutahtikin on hidastunut 
• Mitään ylenmääräistä hikoilua en ole havainnut; se hupaisa jo hedelmöityshoitoajoilta alkanut kuriositeetti on palannut, että jos hikoillessa dödö pettää, vain toinen kainalo tuoksahtaa, toinen ei
• Ei vuotavia rintoja – ainakaan vielä
• Vessassa on toki juostava – alussa usein, ja nyt viime viikoista alkaen taas enemmän – mutta ainakaan mitään horror-virtsankarkailua ei ole vielä ilmaantunut. Eikä öisin edelleenkään ole alkanut pissattaa
• Paino on valituksistani huolimatta lisääntynyt aika kohtalaisesti: ekalla kolmanneksella nelisen kiloa, sen jälkeen viitisen kiloa. Nyt tietysti on odotettavissa se beiben kasvuspurtti, joten odotan mielenkiinnolla, miten mutsinkin massa lisääntyy. Suotavaa olisi, että Eddie ottaisi rasvansa suoraan äidin olemassaolevasta vararavinnosta…
• Mielialojen vaihtelu on pysynyt kohtuullisena: en ole (muistaakseni, heh) räyhännyt Miehelle juuri mistään enkä paljon itkeskellytkään. Ei kun. No, järjettömiä raivareita en ole saanut.

Säälittävän vaatimaton listani raskausoireista, joita on ilmaantunut, on sitten tämännäköinen:

• Öiset jalkakrampit: sängyssä on venyteltävä varoen, jottei varsinkin vasen (se iskias)jalkani ala vetää suonta. Vedenjuonti, magnesium, potassium; kaikkea kokeiltu. Pystyasennossa ei ongelma.
• Kylkikivut, varsinkin toisen kolmanneksen aikana. Johtuivat kylkiluukehikon laajenemisesta, esiintyivät varsinkin työpöydän ääressä kyyhöttäessä. Helpottuivat venyttelyllä ja kävelyllä. Nyt melkein ohi.
• Uniongelmat: selällään ei ole voinut (uskaltanut) nukkua enää about 18. raskausviikon jälkeen, kun maha painaa. Kyljeltä toiselle kääntyminen ei ole noiden viikkojen jälkeen myöskään onnistunut heräämättä (ja usein Miestä herättämättä). Alempi kylki puutuu, joten kylkeä on kuitenkin pakko kääntää. Tulos: levottomat yöt (joita alkava valoisa vuodenaika ei ainakaan lievitä; pitänee ottaa silmäsuoja käyttöön).
• Outo, mutta siedettävä ylävatsan puutuminen on liki jokapäiväistä: johtuu kuulemma ihon ja hermojen venymisestä.
• Liitoskivut: häpyluun keskellä tai reunalla tuntuvat kivut kävellessä ja varsinkin sängyssä kylkeä kääntäessä tai sängystä ylös pyrkiessä.
• Harjoitussupistukset: jo jostain 20. viikon paikkeilta aina välillä on vatsa kiristynyt ja olo käynyt hetkittäin tukalaksi. Viime viikkoina enemmän. Menee yleensä levolla ja rauhallisesti hengittäen ohi.
• Nenän limakalvot ovat koko raskauden olleet herkillä; en ole edelleenkään kertaakaan eläessäni kokenut nenäverenvuotoa, mutta aamuisin tulee niistettyä mielenkiintoisia klimppejä.
• Suolen toiminnasta vielä: alku- ja keskiraskaudessa toimi varsin reippaastikin, viime viikosta alkaen selvästi hitaammin. Silti vielä ihan OK olo, eikä ainakaan mitään ihania peräpukamia ole ilmestynyt.
• Yhden pikkuisen suonikohjunnäköisen olen oikeasta kintustani bongannut.
• Viime viikosta asti olen alkanut vaappua kuin ankka… ja tiputella esineitä lattialle, muusta kömpelyydestä nyt puhumattakaan. Sukkahousuja on vaikea saada jalkaan, ja kengännauhoja solmia.
• Itkuherkempi olen, se on myönnettävä. Ei suru- tai suuttumusitkua, mutta herkistymistä kaikelle liikkikselle; välillä Hakekaa kätilö tai One Born Every Minute’kin on liikaa.

Aika helpolla olen siis mielestäni selvinnyt.

Kellään ei tietysti voi olla tällaista karmaa, joten odotan nyt sitten sitä verenvuodon alkua, pitkää sairaalarupeamaa ja pahimmassa tapauksessa ennenaikaista kiireellistä keisarileikkausta… Mutta siihen asti – kaikki hyvin!