Paljon asiaa, vähän aikaa, vielä vähemmän keskittymiskykyä
Ihan mahdotonta saada tällä hetkellä ruudulle mitään koherenttia. Eddie vie äitinsä ajan niin kokonaisvaltaisesti (ja iltaisin, kun isi on palannut töistä, äitikin haluaa kiehnätä hetken Miehen kyljessä eli silloinkaan ei ole aikaa), ettei ajatus virtaa sitten millään. Tsori, lukijani. Ehkä tämä tästä, jos tuo natiainen oppisi joskus jotain päivärytmin kaltaista?
Note to self – näistä aiheista ainakin haluaisin vielä joskus kirjoittaa:
- se synnytyskertomus
- imettämisen uudet tuulet
- ihanat vauvalahjat
- rakkaan lapsen monet nimet
- kummit ja kummitukset
- vastasyntyneen pukeminen
- virallisia raskausmahakuviakin voisi esitellä (juu, hieman myöhässä)
- neuvoloistakin voisi jotain jutunjuurta kaivaa (niitä nimittäin on täällä monta)
- synnytyksestä toipuminenkin ansaitsisi oman postauksensa
- tukiverkostoista (ja niiden puutteesta) voisi vääntää tarinan jos toisenkin
- ai niin, naperon suolentoimintakin saattaisi ansaita jatko-osan…
Entä te, rakkaat vielä mukanaroikkuvat lukijani – onko teillä mielessä aiheita, joista haluaisitte kuulla, Eddien arjesta tai muusta? En lupaa kirjoittaa pian, mutta lupaan harkita kirjoittaa niin pian kuin mahdollista.
Ajasta ennen äitiyttä on jotenkin paljon helpompi kirjoittaa kuin tästä hämmentävästä vanhemmuusspektaakkelista. Niinpä Kristan historiahaasteen vastaukset alkavat olla melkein valmiit. Lisäksi on lohduttavaa viettää aikaa kahlaamalla läpi kokeneempien äiti- ja isäbloggaajien aikaisimpia tekstejä: helpotuksen huokaus, ei vanhemmuus ihan vaivattomasti ole muillakaan näköjään alkanut. Ehkä mäkin olen vuoden päästä jo tosi suvereenin tuntuinen supermutsi?
Kattokaa ny tota: koko aamun se on kitissyt, vaikka maha on täynnä maitoa (ja korviketta), vaippa on kuiva ja äiti on lähellä. Ja nyt sit kehtaa näyttää noin söpöltä ja rauhalliselta.