Kiinteää ruokaa
Anteeksi radiohiljaisuus, jälleen kerran. Sen sata kirjoituksenaihetta muhii päässä, mutta aika ei vain riitä, kun pitäisi tuo lapsikin hoitaa. Vauvanhoito haittaa vauvablogin kirjoittamista, heh.
Sen halusin nyt kuitenkin kirjata muistiin (tai siis muistia järeämpään talteen), että käytiin Eddien kanssa tällä viikolla kuuntelemassa oppia kiinteiden ruokien aloituksesta. (Eikö suomen kielessä muuten oikeasti ole mitään nasevaa termiä kiinteiden ruokien aloittamiselle, vai onko äidinkieleni niin ruosteessa, ettei muistu mieleen? Englanniksi sanotaan weaning, mikä on alunperin tarkoittanut rinnasta vieroittamista, mutta mitä nykyään käytetään juurikin kiinteiden aloittamisesta, vaikka imettämistä jatkaisikin.) Paikallinen terveyskeskus järjestää aiheesta tunnin workshoppeja kerran kuussa. Joulukuussa oltiin reissussa, joten menin nyt vähän myöhässä, koska ollaanhan me jo harjoiteltu syömistä, tänään neljän viikon ajan.
Olen tähän asti perustanut varsin sattumanvaraisen kiinteän ruuan kokeilumme siskoltani saamaan Imeväisikäisen lapsen ruoka -vihkoseen (sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja, onkohan tuttu kaikille suomalaisen neuvolalaitoksen kasvateille?), mutta aika paljon leväperäisemmin kuin vihossa neuvotaan. Yksi tai kaksi uutta ruoka-ainetta viikossa, pah! Tässähän vieroitettaisiin ensi jouluun asti moisella etananvauhdilla. Meillä aloitettiin korvikkeeseen tehdyllä perunasoseella ja siitä jatkettiin peruna-palsternakkasoseella, banaanilla, kaupan valmiilla banaani- ja aprikoosipuuroilla, porkkanalla, porkkana-kukkakaalilla, omenasoseella, omena-vadelmalla, mangolla, avokadolla, bataatilla, päärynällä… Tällä viikolla kokeiltiin ensi kerran jugurttia (kaupan valmis, sokeriton vauvojen omena-päärynäjugurtti), joka upposi kuin häkä, ja kanaa (isi keitti luomukananrinnasta, bataatista, porkkanasta ja parsakaalista pöperön, joka soseutettiin sauvasekoittimella), joka meni alas sekin, vaikkakin vähemmän innostuneesti kuin makeat sapuskat.
Jugurtti on herkkua.
Itse asiassa olen ollut aivan ällistynyt siitä, miten auliisti Eddie on kiinteiden ruokien maistelemisen aloittanut: tähän asti vain avokado, kaupan suoraan sanottuna ulosteen näköinen hedelmäsose ja liian kylmänä tarjoiltu puuro eivät ole oikein kelvanneet ja monesti, kun olen mielestäni laittanut pojalle valmiiksi ihan liian ison kipollisen ajatuksella ”syököön mitä syö”, jätkä onkin yllättänyt ahmimalla lautasen tyhjäksi. Enimmillään yhdellä aterialla on mennyt ehkä kolme neljäsosa desiä, plus vettä päälle nokkamukista. Nokkamuki on Eddiestä muuten paras keksintö sitten Sohvi-kirahvin – tai ehkä se on vesi, jota hän on vasta nyt ensi kertaa saanut. Nokkamukin käyttöä on peräti rajoitettava, jottei jässikkä täyttäisi vatsaansa pelkällä vedellä, niin hulluna hän sitä rakastaa.
Olemme tähän asti tarjonneet pojulle ensin yhden, nyttemmin kaksi ateriaa päivässä, yleensä aamupuuron tai -jugurtin ja aikaisen illallisen. Täällä suosituksena on, että ensimmäiset pari viikkoa beibe söisi yhden kiinteän aterian päivässä, sen jälkeen kaksi ateriaa parin viikon ajan, ja kuukauden kokeilujen jälkeen kolme. Maitoa tai korviketta ei pidä tarkoituksella vähentää, vaikkakin lapsi kai luonnostaan alkaa imeä vähemmän, kun maha alkaa täyttyä kiinteästä ruuasta. Näin ainakin Eddien kohdalla.
Nokkamuki on paras.
Tähän asti olemme enimmäkseen antaneet pojulle soseita, puuroa ja jugurttia ja kokeilleet sormiruokailua vain muutaman kerran keitetyn porkkanan, uunipasternakan sekä tuoreen avokadon, banaanin ja mangon kanssa. Kamala sotku. :-) Tilauksessa onkin nyt Tripp Trappiin Playtray, jotta sormiruokailu sujuisi vähän hallitummin (toiveajattelua?). Siirsimme pojun muuten Tripp Trappin newborn setistä vauvasettiin viime viikonloppuna; koska jässikkä ei ihan vielä istu tuetta, tuolissa hän kenottaa etunojassa enkä siksi tykkää pitää häntä siinä vielä pitkiä aikoja. Välillä syödään siis myös babysitterissä tai sylissä istuen.
Workshopissa kävi ilmi, että täkäläiset weaning-suositukset ovat paljon suomalaisia relammat: uusia ruoka-aineita voi kokeilla tiiviimpään tahtiin kuin Suomen suosituksissa ja täysmaitotuotteitakin saa antaa jo puolivuotiaalle (Suomessa ilmeisesti vasta lähemmäs vuoden ikää?). Täällä sanotaan myös, että alle kaksivuotiaalle pitäisi antaa vain täysmaitoa, sen jälkeen voi halutessaan siirtyä kevytmaitoon. Alle viisivuotiaalle ei kuulemma pitäisi antaa rasvatonta maitoa, sillä lapset tarvitsevat maitorasvaa kasvuunsa, ja rasvaisessa maidossa on enemmän rautaa kuin rasvattomassa. Suolaa ja sokeria ei vauvan ruokaan pitäisi lisätä, ja jopa hedelmämehut ovat liian sokerisia vauvalle. Jos mehua haluaa ehdottomasti vauvalle antaa, terveydenhoitaja kehotti laimentamaan sen peräti 1:10-suhteessa. Vuoden ikään asti lapselle annettu juomavesikin pitää täällä keittää ja viilentää. Samoin maitopullot on sterilisoitava ensimmäiseen syntymäpäivään asti.
Suomessa tuntuu kiellettyjen ruoka-aineitten lista olevan pidempi kuin täällä: meille sanottiin vain, että ei hunajaa, maksaa, suolaa, pastöroimattomia maitotuotteita eikä mieluusti sokeria ja mehuja, eikä kokonaisia pähkinöitä tukehtumisvaaran vuoksi. Suomessa kai myös nitraattipitoiset kasvikset (lanttu, nauris, punajuuri, pinaatti) ovat vältettävien listalla. Muutenkin meidän terkkarin ruokasuosituslista oli varsin rento: paahtoleipää, mikä ettei; munakokkelia, siitä vain; papuja ja linssejä, go for it. Tavoitteena olisi, että ensimmäiseen syntymäpäivään mennessä lapsi syö enemmän tai vähemmän samaa ruokaa kuin muu perhe, paitsi ilman suolaa ja jykeviä mausteita. Onnistuisipa!
Isojen poikien tuolissa.
Kiinteiden ruokien aloituksen sivutuotteena Edgar on nyt myös jättänyt lopulliset eikä niin hellät jäähyväiset rintamaidolle. Jo vähän ennen kiinteiden aloitusta hän alkoi nimittäin purra nänniä, kun maito alkoi tyrehtyä tai tyyppi kyllästyä imemiseen. Äidin napakka ”EI!” vain innosti poikaa enemmän, tosi kiva. Rintamaito kelpasi kultamuruselle entistä harvemmin, yleensä vain öisin ja muuten tosi-tosi nälkäisenä. Pojun puolivuotispäivänä päätin sitten, että imetys saa loppua, jollei lapsikulta itse näytä tissiä kaipaavan. Kerran tai pari taisin sen jälkeen yrittää vielä, mutta muutaman minuutin imun jälkeen maito oli niin loppu, että näykkiminen alkoi, ja niin yömaitokin vaihtui korvikepulloihin. Weaning on siis käynnissä täällä ihan kummassakin merkityksessä. Yhyy, mun vauva ei enää koskaan ime mun tissiä!
Ajattelin huomisesta alkaen yrittää saada muksun syömään kolme miniateriaa päivässä, vaikka puuroa tai jugurttia aamuisin, vihannes- tai proteiinipöperöä lounasaikaan ja hedelmää tai marjaa iltaisin. Enimmäkseen haluamme hänen syövän kotona tehtyjä luomupöperöitä, joita olen pakastanut jääpala-astioissa (ja siirtänyt jäätyneinä pakastepusseihin, jotka vievät paljon vähemmän tilaa kuin jääpala-astiat), mutta reissuruokailua varten en ole malttanut olla ostamatta jo jos jonkinmoisia valmismössöjä; Ella’s Kitchen, Plum ja Hipp Organic ovat vauvanruokamerkkejä, joiden luomueetos uppoaa ainakin tähän keskiluokkaiseen mutsiin. (Vaikkakin se oli kyllä Plumin hedelmäsose, joka jäi Eddieltä syömättä shaittimaisen ulkonäön ja limaisen suutuntuman takia. Olisi jäänyt minultakin.) Aamupuuroina meillä on ollut Aptamilin ja Cow & Gaten valmiita vauvanpuuroja.
Meidän terkkarin mukaan, vaikka noissa teollisissa vauvan ensiruuissa on suosituksena, että käy nelikuisesta eteenpäin, vauvojen herkkyyskausi kiinteän ruuan opettelulle on vasta huomattavasti lähempänä kuutta kuukautta. Kuuteen kuukauteen mennessä jonkinlaiset kokeilut on kuitenkin aloitettava, jottei kallisarvoinen herkkyyskausi valahda ohi. Hmm, hämmentävää, jos kerran täysimetystäkin suositellaan jatkettavaksi puolivuotiaaksi asti; tasan kuusikuukautispäivänäkö ne soseet on aloitettava, jotta pystyy noudattamaan molempia suosituksia? Tietysti mehän ei olla täysimetyksellä oltukaan kuin, mitä, alle kaksi viikkoa.
Iltalukemistoa.
Uskomattoman hyvin olla kyllä kiinteiden aloittaminen tähän asti Eddien kanssa sujunut. Samoin rinnasta vieroittaminen. Toivottavasti jatkuu samaan malliin, kun kuvioon tulevat mukaan liha, kala, muna, enemmät maitotuotteet ja omatoimisempi sormiruokailu.
Ai niin, ja ruokailua avittamaan jässikän ensimmäinen hampaannysä puhkaisi ikenen eilen! Tänään sormessa tuntuu jo viereisenkin alahampaan reuna, vaikka mitään ei vielä oikein näy. Mun vauva…!