Rautainen sokerihääpäivä
Meillä oli perjantaina kuudes eli eri lähteitten mukaan joko sokeri- tai rautahääpäivä. Mies oli ottanut päivän töistä vapaaksi, mutta oli sen verran flunssassa, ettemme lähteneet minnekään pidemmäs, vaan piipahdimme Hampstead Heathillä vastarempatussa upeassa Kenwood Housessa.
Kenwood House on alunperin 1600-luvulla rakennettu, mutta 1760-luvulla kokonaan uudistettu ja laajennettu yksityiskoti, josta on uljas näköala yli Hampstead Heathin puiston. Talo on ollut 1920-luvulta lähtien ollut museokäytössä ja sen mittava taidekokoelma sisältää mm. Rembrandtin kuuluisan omankuvan, Vermeerin, van Dyckin ja muiden hollantilaismestareiden sekä englantilaisten Gainsborough’n, Reynoldsin, Turnerin sun muiden teoksia. Talo kävi läpi mittavan remontin viime vuonna, ja nykyään valoisassa entisessä Orangeryssä eli appelsiinikasvihuoneessa on hauska puuhahuone lapsivieraille (vähän Eddieä isommille tosin). Sisäänpääsy on silti brittityyliin ilmainen.
Viihtyisiä ulkoilmakahviloita talossa on kaksikin, ja niissä myydään myös lastenannoksia. Vaipanvaihtotilat ja syöttötuoleja löytyy. Lastenvaunuilla ei pääse sisätiloihin, mutta sateelta suojattu, lukittava vaunuparkki on, ja sisällä saa kuulemma pyynnöstä lainaan kantorepun tai -liinan. (Talo ei kuitenkaan ole niin iso, että siellä tuntikaupalla menisi aikaa, joten ilmankin pärjää.) Joka kuukauden 1. sunnuntai on askartelupäivä, joka kuun viimeinen sunnuntai taas tarinatuokio. Me tulemmekin varmasti käymään Kenwood Housessa vielä monet kerrat.
Virallinen hääpäiväperheselfie. Viimevuotisen otoksen voi nähdä täällä.
Meillä on ollut tapana antaa toisillemme hääpäivälahjat päivän ”teeman” mukaan (ensimmäisenä vuonna sain kirjan, toisena lakanat, kolmantena nahkalaukun…), joten tällä kertaa Mies sai minulta teräksisen viinikuulerin ja minä häneltä taas kaksi sokeripalan muotoista väriä vaihtavaa ulkovaloa. Toistaiseksi, ennen kuin saamme hommattua terassille sohvan, ne tosin saavat toimia olohuoneen sivupöytinä.
***
We spent our sixth, i.e. sugar or iron wedding anniversary at the recently renovated Kenwood House on Hampstead Heath. It’s very family-friendly, with two cosy garden cafés serving children’s portions, and a bright and spacious Orangery turned into a children’s activity room. The first Sunday of every month features an arts and crafts workshop, every last Sunday storytelling sessions. We’ll definitely be returning.