Mutsit rokkaa
Tuskin oli juhannuksesta selvitty, kun pakkasin Hai-saappaat ja sponsorisadetakin vanhemmiltani lainattuun järkyttävän 80-lukulaiseen putkikassiin ja suuntasin junaodyssealle toiselle puolelle Suomea jättäen lapsikultani itkemään isänsä käsivarsille. No, ei se lähtöäni itkenyt, vaan sitä, ettei päässyt mukaan junaan.
Provinssiin tieni vei. Pienellä peellä provinssiin (heh heh, Karjalan urbaaneilta kunnailta katsottuna) ja isolla Peellä Provinssiin. Uudistuneet festarit ovat nyt niin kuulit, ettei ’rock’-määritettä näköjään enää sovi nimessä käyttää.
Provinssissa sataa kuulemma aina. Tänä vuonna onneksi vain ekana päivänä.
Parasta rockseuraa: T:n kanssa on kierretty Glastonburyt, T in the Parkit ja lukemattomat Lontoon klubikeikat. Sen verran hyvä ystävä, että esitteli minut aikoinaan Miehellenikin.
Meidän festarit alkoivat Von Hertzenin veljeksillä. Vähän liian raskasta poljentoa omaan makuuni.
The Wombats. Tutunkuuloista letkeää britti-indieä.
Hmm..? Joo. Die Antwoord Etelä-Afrikasta. Ei ehkä edelleenkään uusi lemppari.
Etelä-Karjalan ylpeys (yksi niistä monista): Stam1na. Ensimmäinen poikain viikonlopun neljästä keikasta Törnävällä – pitihän niitä käydä katsomassa. Elämys herätti eniten äidillisiä tunteita: Kyllä mahtavat olla poikien niskat kipeinä keikan jälkeen. Niiden pitäisi neuvotella mainossopimus TangleTeezerin kanssa. Kuinka niiden korvat ja kurkut sietävät tuon äänenvoimakkuuden?
Oi, Muse. Syy, jonka takia Provinssiin tuli alunperin lähdettyä. Keikka ei sateisensynkässä kesäyössä tosin ollut yhtä ikimuistoinen kuin Wembleyn areenalla joskus vuosikymmen sitten. (Osaksi varmasti siksi, etten tunne uutta tuotantoa ollenkaan.) Mutta Muse-pallot ovat aina yhtä hypnoottiset.
Oi aikoja, oi tapoja! Mennyttä se, että festariviikonlopun kulinaarinen kohokohta olisi kärventymättömät makkaraperunat. Provinssin premium-lipulla pääsi Hero VIP -karsinaan, jossa sai keittobuffetin 8 eurolla (ja tarvittaessa lonkerofleeceen kääriytyneenä).
Seinäjokelainen fine dining -mesta Juurella pisti pop-upin pystyyn.
Savulahnaa, hevosta, paikallista juustoa, mustaherukkavinaigrettea.
Haukimureketta, kuhaa, korvasientä, pastapaistos.
Ei Valkoisen puun kahvilakaan spelttikakkuineen vastenmieliseltä näyttänyt.
IvanaHelsingin ja kumppaneiden pop-up-kauppa myi vähän fiinimpiä festarireleitä.
Hertsimaleijaa! Torstaina saattoi jopa käyttää hetken arskoja.
Meidän torstai alkoi CMX:llä. Aina ihana. Kentkin nähtiin, vaikka unohdettiin ottaa kuvia.
Passenger. Mies ja kitara yksin lavalla. Melkeinpä liian ylitsevuotavan innoissaan innostuneesta vastaanotosta, bless.
Hassunpieni Sakko-lava pusikon keskellä. Jukka ja Jytämimmit jytäävät.
The Script, energistä irkkupoppia.
Calvin Harris ja lentävä robottikamera. Taidan kuulua siihen koulukuntaan, joka ei lämmennyt levyjenpyörittelijälle festarien pääesiintyjänä – kaipasin livemusaa. Vaikka olihan show komea. Feidasimme kuitenkin ennen loppua (ja ennen Stam1nan tokaa keikkaa ja Atomirottaa – ei vanha enää jaksa!). Kaksi päivää jorausta kumppareissa ja tuulitakissa riitti tällä kertaa.
Sovittiin T:n kanssa, että ensi kerralla tie vie kersojen kera Glastonburyyn!
Mitenkäs te: kuuluuko kesäohjelmaan festareita? Mitä ja missä?
***
I left my boys for three days in order to cross half the country for a rock festival with my faithful companion T. A rather fine affair, despite the constant rain and Glasto-esque mud: fine dining, cava, flushing loos in the premium ticket VIP area. And no campsite in sight – stayed in T’s guest room half an hour’s drive away. This is the way to do a festival! Back to Glastonbury, perhaps even with the kids?