eBaby

eBaby

Nettihuutokauppaneitsyyteni on mennyt! Ja jos jatkan ontuvaa metaforaa, niin sanoisin, että peräti ryhmäseksisessiossa, niin totaalisesti olen parissa viikossa hurahtanut hankkimaan vauvanvarusteita eBaystä. Enkä tietysti tajua, miksen ole tähän jo aiemmin ryhtynyt… Vaikka toisaalta – enpä ole kirppareiden enkä nettivaatekauppojen suurkuluttaja muutenkaan, sillä en jaksa koluta läpi vaaterekkejä toisensa perään ja tykkään sovittaa ja hipelöidä kauppatavaraa […]

Aika kypsä äidiksi

Maailma muuttuu, ja me sen mukana

http://www.youtube.com/watch?v=EO0p_U1w89A Jenni Vartiaisen Missä muruseni on on aina ollut minulle IVF-biisi, jota ei itkemättä voi kuunnella tai hyräilläkään. Olen äiti maan hengessä kuvitellut tulevan lapseni sielun harhailevan jossain maailmanhengen syövereissä ja odottavan syntymäänsä, jota ei ehkä ikinä tulisi tapahtumaan… tai todellisen uskonpuutteen hetkinä kaivannut ”edes” adoptiolasta ja miettinyt, joko hän mahtaa jossain hengittää samaa ilmaa […]

Äitiys”lomalla”

Äitiys”lomalla”

Tällä elämäni ensimmäisellä äitiyslomaviikolla olen muun muassa: herännyt kolmena aamuna viidestä puoli kahdeksalta ovella kolkuttavaan postikuskiin, joka on tullut kiikuttamaan perille nettiostoksiani (miksei meidän talo voisi olla hänen kierroksensa loppupäässä, kysyn vain) kytännyt eBaystä vauvalle kantoliinaa ja FlexiBathia – kunnes luovutin jälkimmäisen suhteen ja päätin tilata Argosilta uuden, vaikkakin ”väärän”värisen järjestänyt uudelleen keittiön laatikot odottanut […]

Sairaalakassi pakattu

Sairaalakassi pakattu

Luulitteko, että ne perhevalmennukset päättyivät viime raporttiini? Hah! Lisää tarinaa pukkaa, sillä eilen oli vielä sairaalamme synnytysvalmennuspäivä ja tänä iltana menemme vesisynnytyskurssille. Niistä lisää myöhemmin. Saimme eiliseltä kurssilta kätsyn monistenivaskan, jonka etusivulla komeili Mitä tuoda sairaalaan -lista. Siitä inspiroituneena pakkasin vihdoinkin sen kauan stressaamani sairaalakassin. Täällähän pitää oikeastaan kaikki tuoda mukanaan, sairaalasta ei saa kuin […]

Loppusuoralla! Eli rv. 36:n ultra ja lääkäri

Loppusuoralla! Eli rv. 36:n ultra ja lääkäri

Viime viikolle osui myös tämän raskauden kenties viimeinen ultraäänikuvaus ja lääkäripalaveri. Synnytyksen käynnistyspäiväkin sovittiin, hui! Tällä kertaa UCH:n klinikalla sattui olemaan niin tehokas päivä (vrt. edellinen neuvolapostaukseni), että minua oltiin kuulemma huudeltu sisään ultraan jo ennen kuin täsmälleen sovittuna aikana ilmoittauduin vastaanotossa saapuneeksi. Paikkaani jonossa en silti onneksi menettänyt, vaan se sama (kreikkalainen?) miessonografi, joka […]

Aika kypsä äidiksi

Viimeinen perhevalmennustunti

Viimeisen työviikon kiireessä minulta jäivät kirjaamatta ylös kuudennen eli viimeisen perhevalmennustuntimme opit, mutta parempi kai myöhään kuin ei milloinkaan… Viimeinen kerta vietettiin poikkeuksellisesti ope-Alisonin kotona. (Jep, lastentulon myötä seinille kertyy lasten taideteoksia, perhepotretteja ja hämmentävän alas ripustettuja naulakoita. Olohuoneen sisustuksena on myös ihan hyväksyttävää olla minikeittiö, nukkekoti ja liitutaulu. Ja pihalla tietysti trampoliini.) Puhuimme synnytyksenjälkeisestä masennuksesta […]

Mammamuotia à la Katie

Mammamuotia à la Katie

Minulla on ollut koko kevään tarkoituksena tallentaa jälkipolvien iloksi (lue: tuskin tämä muita kiinnostaa kuin itseäni) viikon mammamuotipläjäykseni, mutta kas kun sekin jäi viimeiselle työviikolle… Tästä lähtien kun arkiasuni taitaa olla päivästä toiseen tuon allaolevan sunnuntaisen kaltainen – tai hyvässä lykyssä auringon paistaessa lauantaisen. Mutta. Tuumasta toimeen. Näin säkenöivässä garderoobissa tämä hehkeä mamma vietti viimeisen […]

Vihoviimeisen työpäivän päätteeksi

Vihoviimeisen työpäivän päätteeksi

…Mies haki minut ja neljän vuoden nyssykkäni töistä autolla, sillä olin autuaasti unohtanut 50 000 ihmisen kansainvaelluksen lähipuistoomme The Stone Rosesin paluukeikkaa joraamaan, eikä yksikään taksi suostunut ottamaan siihen suuntaan kyytiinsä edes viimeisillään raskaana olevaa naista painavannäköisten kassien kanssa. Kotona odotti upea kukkakimppu, jääkaapissa viilennetty pullo roséta (Kyllä! Olin niin hurja, että join jopa yhden […]

Vähiin käy ennen kuin loppuu

Vähiin käy ennen kuin loppuu

…työmatkat nimittäin. Aamukammassa on piikkejä kolme! Ja vaikkei kukaan sitä työpaikalla vielä tiedä, niitä aamuja todellakin on enää kolme, sillä (JKMH) en aio palata äitiysvapaalta tähän duuniin vaan jäädä kotiäiteilemään ainakin pariksi vuodeksi. Hurja ajatus. Viimeisten työpäivien ja -matkojen muistoksi räpsin ”muutaman” kuvan työmatkan varrelta (koettakaa kestää): Nuo Lontoon oudot puut… Joka kevät niistä karsitaan […]

Käsveskan sisältö -haaste

Käsveskan sisältö -haaste

Papyli haastoi minutkin paljastamaan käsilaukkuni sisällön. Alkuperäistä haastajaa, Kauneuspilkku-blogin Sand’ia, kiinnosti tietää, miten jotkut naiset selviävät urbaanielämästä pelkällä pikkupussukalla, kun taas toiset roudaavat mukanaan puolta omaisuutta. Kieltämättä sama on tullut mieleen itsellenikin aina joskus. Minä kun en lähde lähikauppaankaan ilman käsveskaa, kun taas jotkut ystäväni ovat niin hurjia, etteivät ota kaupungille mukaan mitään taskuja suurempaa. […]