Blogikriisi? Elämänhallintakriisi, etten sanoisi
Blogissa on taas ollut niin luvattoman hiljaista, että hävettää. Tsori.
Ongelma ei ole, etten keksisi, mistä kirjoittaa. Aiheita kyllä olisi (Eddien kaksivuotiskatsaus, muksun mainio synttärilahja, jonka tänään sain haettua, Suomen-loman Saimaa-risteily, voimistuva tahtoikä, kohta alkava päiväkoti, ja Lontoon kesästäkin voisi vääntää jutunjuurta vaikka miten…), mutta kun en vain saa aikaiseksi. Kesä, eikä mitään tekemistä… Olisikin. Tuon tarmokkaan ja omapäisen, mutta viestintärajoitteisen naperon perässä juokseminen imee tästä aika kypsästä mutsista kaikki mehut niin, että illat tulee istuttua koomassa sohvannurkassa roséta litkien ja muitten blogeja ehkä vähän vilkuillen. Ei puhettakaan, että oma näppäimistö laulaisi.
Ja näin, vaikka meitä on kotona tällä hetkellä kaksi aikuista. Ööh, mitenkähän sitten, kun Mies syyskuussa aloittaa taas työt? Hjälp.
Nyt kun Eddie on kahden vuoden kypsässä iässä, olen kai vähän kriiseillyt blogin jatkoakin. Mistä sitä kirjoittaisi, missä ja miten. Aloin pitää blogia raskaus- ja vauva-ajan päiväkirjana, mutta nyt vauva-aika alkaa olla koettu. Olen kirjoittanut vailla kunnianhimoisia kehityssuunnitelmia, mutta onhan se kieltämättä kutkuttavaa kirjoittaa ei pöytälaatikkoon vaan yleisölle, saada kommentteja ja tykkäyksiä ja Suosittelee-leimoja. Ja siitä väistämättä seuraa, että kirjoittamattomuus painaa, yleisön kaikkoamista pelkää ja oma amatöörimäisyys harmittaa. Äh.
En silti malttaisi blogia ihan virallisesti lopettaakaan! Hitto soikoon, suomeksi kirjoittaminen on henkireikäni täällä ulkkareitten keskellä, ja Lilystä olen saanut niin mahtavia kavereitakin (joista moni tosin on jo lopettanut, tai melkein, bloggaamisen – tai siirtynyt muualle), etten millään halua luopua heistäkään. Tupla-äh.
Eli: sekavan jorinani tarkoituksena on 1) pyytää jälleen kerran yleisöltäni (edes siltä hiipuvalta) anteeksi saamattomuuttani, ja 2) yrittää potkia itseäni persuksille, että saisin alettua taas. Koska onhan tämä kivaa – kun vain saisin tämän elämänhallintakriisin vähän hallintaan (ja hippusen tolkkua tuolle kikkara- mutta kovapäiselle löytöretkeilijälleni).
Kysytään siis vaikka näin: Arvoisa yleisöni, mistä haluaisitte minun jatkossa kirjoittavan? Jatkanko kersan kehityksen ja arjen sattumien kirjaamista? Kerronko enemmän Lontoosta, vaikka lapsiperheen silmin? Keskitynkö ulkosuomalaisuuspohdintoihin? Jaanko sekundäärisen lapsettomuuden murhettamme? Jotain muuta, mitä?
Perhebloggaajan ei onneksi ainakaan tarvitse kuvituskohteiden puutetta tuskastella. Tässä siis ipanaisen viimeisimmät söpöimmät:
Kotimatkalla. Ehkä vähän jo mummoa ikävä.
Lontoossa odotti kesä.
Kahluuallaskateus?
Kavereitakin kävi kylässä.
Synnytysvalmennuskurssikavereitten kanssa vietettiin yhteistä kaksivuotissynttäripiknikkiä. Eddie sai lahjaksi kypärän.
”Äiti, pliis, saisinko tämän?” Lentävät koneet ovat tämän hetken kuuminta hottia.
***
I’m having a (mild) crisis about my blogging, or the lack thereof. There are topics aplenty, and in theory I should have time for myself too now that DH is on gardening leave, but I just cannot get going. Perhaps there is a reason why children should be had by bouncing twenty-year-olds and not by decrepit forty-somethings..? Running after a strong-willed toddler is sapping all my energy at the moment. (But I’m not giving up yet!)