Déjà vu
Olemme tämän remonttiviikon nukkuneet evakossa ullakon vierashuoneessa. Aika söpöä tuhista vaihteeksi samassa huoneessa koko perhe, vaikka se onkin tavallisesti tarkoittanut Eddien havahtumista hereille isin herätessä töihin kuuden pintaan. (Who am I kidding, siihen aikaanhan se yleensä herää joka tapauksessa?) Huoneessa on edellisten vieraiden peruina vielä myös kokoontaitettava vierassänky, jolla olen köllötellyt Edsterin pinnasängyn vieressä häntä päikkäreille nukuttaessani.
Eilinen oli taas yksi niitä päiviä, jolloin heppunen ei suostunut iltapäiväunilleen – muistaakseni kolmannen kerran tällä viikolla. Mahtaakohan tyyppi olla siirtymässä yksiin päikkäreihin? Iik. Yritin kuitenkin nukuttaa lasta, kunnes hermostuin kitinään ja kiljuntaan ja päästin pojan häkistään taapertamaan ympäri huonetta, kun taas itse makasin raukeana auringonpaisteessa. Sitten lapsukainen tietysti huomasi, että äidillä oli kännykkä matkassa, ja vaati saada pelata beibipelejään sänkyjen välisessä ahtaassa kolossa seisten.
Ja silloin muistin.
Umpiunessa silmät auki, meidän Eddie.
Muistin unen, jonka olin nähnyt joskus pitkän lapsettomuutemme surkeina vuosina – tai oikeastaan vain unenkatkelman tai tunnelmakuvan. Siinä makasin ikkunan alla auringonpaisteessa ja silitin pientä kiharaista päätä sydän rakkaudesta pakahtumaisillaan. Herättyäni taisin tirauttaa pienet itkut, koska uni oli ollut niin lohduttava: tiesin, että unen lapsi oli omani ja toivoin vain, että se olisi ollut enneuni. Sitten unohdin koko jutun – kunnes unen asetelma ja tunnelma toistui juuri samanlaisena eilen.
Pidän itseäni aika jalat maassa -tyyppinä, en usko horoskooppeihin enkä enkeleihin, olen pikemmin skeptikko kuin mystikko. Mutta noita déjà vu -kokemuksia en osaa selittää. Osaako kukaan? Näen niitä aina välillä: muistan unenkatkelman aamulla, mietin (nykyään jo hymähtäen), mahtaako tämäkin olla enneuni, sitten unohdan sen, kunnes unen kohtaus toistuu elävässä elämässä.
Ilmiötä kai yritetään selittää aivotoiminnan eriaikaisuudella, lähi- ja kestomuistin sekoittumisella toisiinsa ja muilla ihan järkeenkäyvillä fysiologisilla seikoilla, mutta mitäs sanotte tästä:
Englannin ylioppilaskirjoituksia edeltävänä yönä näin unta englanninkokeesta ja miten käänsin yo-koepaperin ja näin luetunymmärrystekstin käsittelevän balettia. Aamulla naureskelin asialle, sillä enkun koe varsinkin oli niitä, joita en juurikaan jännittänyt – miksiköhän olin nähnyt unta juuri tuosta kokeesta? Ja kappas, niin vain kävi, että kun koe alkoi, hetki koitti juuri niin kuin unessa: sama istumapaikka kolkossa liikuntasalissa, sama jännityksensekainen koepaperin kääntö, tehtävien silmäily – ja luetunymmärrysteksti, joka käsitteli balettia.
Sattumaako? Hmm.
Onko teillä muilla ollut déjà vu -kokemuksia tai muita henkimaailman kummallisuuksia, ja mikä on teidän selityksenne niille?
***
How do you explain déjà vu? Years ago I had a dream where I was lying on a bed under a window and stroke the curly hair of a little child who I knew was mine. It was so comforting I woke up in tears wishing it would be a premonition. Yesterday I was putting Eddie down for a nap in the attic bedroom, when he refused to sleep and in the end I just let him play with my phone when I was lying on the guest bed under the window. Then I realised this was that dream: the sunlight from the window, the soft curls of the child I was stroking next to me, my heart full of joy and gratitude – all details exactly like in that dream years ago. How do you explain that?