Eddie 14 kk

Sitten syntymäpäiviensä pieni kikkarapäämme on oppinut mm. seuraavaa:

– Kiipeäminen on parasta ikinä! Jässikkä ei edelleenkään kävele itse, mutta kiipeää kyllä apinana joka paikkaan. Yrittää kivuta pinnasänkyyn ja syöttötuoliin, konttaa itse mieluiten rappuset yläkertaan (äiti seuraa tietysti askeleen perässä). Yhtenä päivänä käänsin silmäni pojasta valehtematta alle 10 sekunniksi, ja sinä aikana se marakatti oli kivunnut seisomaan tv-tasolle ja rynkytti telkkaria. Äidiltä pysähtyi sydän. Onneksi telkkari on pultattu tasoon kiinni.

”Ihan ite kiipesin.”

– Kiitollisena huomioin, että heppunen on myös oppinut laskeutumaan tuolilta ja rappusilta alas peppu edellä. Aika söpöä, kun jätkä alkaa peruuttaa keittiön kahta porrasta kohden jo puolesta välistä eteistä; varovainen luonne.

– Tällä viikolla on vihdoin opittu seisomaan tuetta! Pari päivää sitten jässikkä seisoi todistettavasti pari noin kolmen sekunnin jaksoa, toissapäivänä jo ainakin viisi sekuntia. Hauska leikki on päästää irti tuesta, huojua hetki ja pyllähtää kihertäen pepulleen. Ilmeisestä älykkyydestä kertoo, että jässikkä tapaa leikkiä sitä vain pehmeällä alustalla, pinniksessä tai kokolattiamatolla.

– Tasapaino ja jäntevyys ovat selkeästi parantuneet. Kävelee jo joskus vain yhdestä kädestä kiinnipitäen ja tykkää työnnellä taaperokärryään. Toisaalta osaa mennä täysin veltoksi makaroniksi, jos on eri mieltä äidin siirtoyrityksestä. Myös protestiselkäkaari on vaikuttava.

– Syö yhä useimmiten syötettynä, varsinkin kiljuvassa nälässä, mutta entistä useammin vaatii omaa lusikkaa (joka yleensä menee suuhun ylösalaisin). On välillä harjoitellut haarukallakin. Syö silti mieluiten sormin, eli siirtää pitelemästään lusikasta tai haarukasta ruuan toiseen käteen ja siitä suuhun. Tiputtelee ruokaa ja juomaa lattialle ja katsoo kiinnostuneena perään; ”ai se tippui sinne taaskin”. Lempiruokia on leipä, leipä ja leipä (kaikki leipämäinen Väinämöisen palttoonnapeista grissinitikkuihin), pasta, juusto, banaani ja mansikka. Kaikkea makeaa, kuten hedelmiä ja jugurttia, jätkä syö mielellään, tuoreita tai höyrytettyjä vihanneksia taas ei. Kastikkeen seassa kasviksetkin menevät. Hedelmäsmoothiepruuttia kuluisi ihan niin paljon kuin maltetaan antaa – mutta maltetaan yleensä antaa vain tien päällä.

– Enää iltamaito menee tuttipullosta. Päiväunille mennään ilman pulloa ja usein jopa omatoimisesti. Päikkäreitä nukutaan noin puolesta kymmenestä ja noin kolmesta tunti tai puolitoista kerrallaan. Hankaloittaa vähän harrastamista, kun useimmat ryhmät kokoontuvat aamuisin juurikin kymmenen jälkeen. Yöllä vetää hirsiä noin kahdeksasta noin kuuteen, mutta on viime aikoina nukkunut aika levottomasti (hampaat?) ja (puoli)heräämällä itkemään useamman kerran yössä. Tutin palauttaminen suuhun tai selän silittäminen auttaa pääsemään takaisin uneen. (Auttaisipa äitiäkin.)

– Kommunikointi on kehittynyt, vaikkei lisää sanoja olekaan tullut. Poju on ottanut tavakseen taputtaa käsiään loppuunsyödyn lautasen nähdessään, antaa pyynnöstä tutin pois ja pyytää joskus itse päästä päikkäreille menemällä yläkerran rappusten juureen odottamaan ja rämistämään turvaporttia. Innostuessaan saattaa olla todella kovaääninen (onneksi ei sentään kirkuja!) – tai sitten ujostellessaan hiirenhiljaa. ”Juttelee” varsinkin muiden taaperoiden kanssa varsin temperamenttisesti.

Nuori työelämään tutustuja harjoittelee kaupankäyntiä.

– Vaipanvaihdot ovat taas helpompia, ihan kuin heppu itsekin tajuaisi, ettei huonot housussa ole yhtä kivaa kuin puhtaassa vaipassa. Pottailun olemme toistaiseksi jättäneet, jätkä hermostui siihen liikaa. Iltakylpyjen vihaaja on kadonnut, nyt poju läiskii koko kylppärin ja kylvettäjän märäksi eikä halua ammeesta pois! Pohdimmekin, uskaltaisikohan kesätauon jälkeen aloittaa vauvauinnin (hmm, taaperouinnin?) uudestaan. 

– Osoittaa hellyyttä: rutistaa lujaa kaulasta, on antanut pari märkää pusuakin. Heittelee lentosuukkoja – tai siksi me ne moiskautukset ainakin tulkitsemme. Isin kotiintulo töistä on edelleen päivän paras hetki.

– On taloudessamme ainoa, joka osaa sammuttaa television sen alareunassa olevasta isosta punaisesta ympyrästä; Miehen ja minun sormia se ei tottele. Sammuttaa mielellään television kesken uutisten. Eikä siinä kaikki: voi apua, yksivuotiaani on iPad-addikti. Osaa etsiä pädiä ja kännykkää äidin tavallisimmista piiloista eli sohvatyynyjen takaa ja sivupöydältä ja nostaa hirveän mekkalan, jos ei saa leikkiä toisella äidin käyttäessä toista. Osaa etusormellaan valita suosikkiohjelmansa, vaihtaa sivua ja tietysti kyllästyessään panna ohjelman pois päältä. (Suomenkielisia vauvasovelluksia, onko niitä? Suosituksia, pliis! Suomenkielisiä animoituja lastenlauluja vaikka?) 

Etsii, etsii… Sohvatyynyjen takaa on tarkistettava, ettei mutsi ole piilottanut pädiä. Samoin sivupöydältä.

– iPadin etusormiotteen lisäksi muukin hienomotoriikka on kehittynyt: osaa nyt koota renkaat tolppaan oikeassa järjestyksessä ja rakentaa mukeista korkean majakan yhtä oikein. Ymmärtää myös, miten päin duplot pitäisi liittää yhteen, vaikkei voima ja koordinaatio ihan siihen riitäkään. Osaa jo irrottaa duplot toisistaan. Tykkää laittaa esineitä toistensa päälle tai sisään (duploja laatikkoon, ruuanmuruja kulhoon, kuppeja sisäkkäin, sormia nenään). Tajuaa yksinkertaisimpien palapelien idean, muttei saa vielä laitettua palasia paikoilleen.

– Rakastaa musiikkia, kuuntelee sitä hipihiljaa keskittyen. Hepun lempiartisteja ovat tällä hetkellä Frank Sinatra, Röyksopp ja Adele. Iltakylpyyn ja unille rauhoittuu helpoimmin Ipanapan iltalaulujen myötä. Myös laululeikit äidin polvilla körötellen sekä Soivan laulukirjan melodiat ovat pop – kunpa vain jaksaisi kuunnella laulun loppuunkin.

– Rakastaa edelleen kirjoja, ja nyt pikku hiljaa alkaa kärsivällisyys riittää pieniin tarinoihinkin. Julia Donaldsonin ihanat One Ted Falls Out of Bed ja Room on the Broom ovat tämän hetken suosikit, läppä-, kosketus- ja ääninappikirjat samoin.

Lapseni on nero. Tai ainakin aloitteleva insinööri.

– Voisi viettää päivänsä leikkipuistossa keinuen, satoi tai paistoi. Hiekkalaatikkoonkin olen nyt uskaltautunut lapsen laittamaan; maisteluksihan se meni. Liukumäet ovat myös hauskoja, ja pallomeret. Keinuhevosten, kiikkulautojen ja karusellien ideaa heppu ei vielä ole ihan hiffannut.

– Huumorintaju on alkanut kehittyä. Apina on hupaisin eläin, sen kuva melkein missä vain kiinnostaa ja naurattaa. (Elävistä eläimistä linnut ja koirat kiinnostavat myös, kissat eivät.) Myös rengas- tai kuppitornin kokoaminen ”väärin” naurattaa, varsinkin kun eri lelujen osista kokoaa anarkistisesti yhdistelmätornin. Piiloleikki huivin kanssa on yhä hauskaa, samoin vanhempien naamanvääntelyt ja erikoiset ääntelyt. 

Apinarakas.

– Parissa kuukaudessa on kasvatettu ainakin neljä poskihammasta (kolme oikealle ja yksi vasemmalle? Vaikea sanoa varmasti, kun jätkä ei anna tunnustella niitä – varmasti ikenet hellänä raukalla), venytty pituutta ja lisätty painoa kotivaa’alla mitattuna noin 11,5-kiloiseksi. Ensikengätkin ovat jo jääneet pieniksi! Kävimme juuri ostamassa uudet pehmeäpohjaiset syyskengät: mittaajan mukaan Eddien kengännumero on täkäläisittäin 5E eli suomeksi 21 ja kapea (edit: korjattu kengännumero oikeaksi). Muissa vaatteissa käytetään vaihtelevasti 74 – 86 -senttisten kokoja.

– On luonteeltaan aika lunki, tarkkaavainen, harkitsevainen, itsepäinen ja nopeasti leppyvä. Aika helppo seuralainen mutsilleen!

Vauvavuoden kuukausikatsauksiin pääsee täältä.

 

***

Since his first birthday, Eddie has learnt to climb, stand unsupported, and feed himself with a spoon, sometimes fork, most often by hand. He loves bread, pasta, cheese, fruit, music, monkeys, swings and slides. He is addicted to Mummy’s iPad and iPhone. His motor skills have improved: he loves pushing his walker and knows to stack up his stacking rings and cups in the right order. He is learning to play with jigsaw puzzles and the Duplo. He has grown four molars since the last count and grown out of his first shoes already. He is calm, observant, stubborn, easily placated and takes his time to decide; an easy companion for his Mum.