Ei mikään isänpäivä
Vähänkö dramaattinen otsikko, heh. Mutta älkää peljästykö, lukijakuntani, ei tähän päivään suurta draamaa ole kuulunut. Tarkoitukseni oli vain huomauttaa, että tänään ei ole isänpäivä näillä huudeilla. Se on kesäkuussa se.
Epäisänpäiväpostauksen kuvituksena olkoon muutama äidin mielestä osuva otos isukista Eddien kanssa. Tässä ollaan nukahdettu porukalla sohvalle kesken syötön. Kasvojen rajaaminen kuvasta missaa vähän pointin, hmm.
Kun marraskuumme ohjelmaan kuuluu jo Eddien isukin syntymäpäivä sekä kummatädin ja hyvän ystävän vierailut, ja toisen hyvän ystäväni baby showerinkin olen lupautunut järjestämään ja joulukuun alun Kanarian-lomaakin pitäisi valmistella (äiti ainakin tarvitsee uuden kokouimapuvun raskausarpien peitoksi ja Eddielle pitää hommata aurinkosuojapuku), niin päätin suosiolla ”unohtaa” suomalaisen isänpäivän olemassaolon. Niinpä Mies sai viettää epäisänpäivää tavanomaiseen sunnuntaityyliin viemällä pojun aamukärryttelylle lähikahvilaan ja palattuaan teki vielä puolihorroksesta havahtuneelle mutsille savulohi-munakokkelibrunssin, nam. (Mutsi oli niin horroksessa, ettei tajunnut ottaa ateriasta blogintäytevalokuviakaan, äh. Mutta jokainen on varmaan joskus nähnyt munakokkelin?)
Oli tämän mutsin horrokselle syynsäkin. Kävin nimittäin eilen ensimmäistä kertaa sitten pojun syntymän ulkona ilman Miestä ja lasta! Siis syömässä ja juomassa; leffassa on tullut käytyä tätä ennen. Mentiin perhevalmennuskurssin tyttöjen (no, äitien) kanssa paikalliseen gourmetpurilaiselle ja otettiin siinä ehkä myös muutama G&T, caipirinha ja lasi viiniä. Juteltiin, yllättävää kyllä, myös muusta kuin vauvoista. Muut (ne nuoremmat) jatkoivat vielä pubiin, kun itse lähdin viimeisellä bussilla kotia kohden puolen kahdentoista pintaan. Hih, taistelukestävyys vähän vielä hukassa.
(Sivuhuomautuksena muuten mainittakoon, etten kuuna päivänä olisi ennen Eddien syntymää kuvitellut, että kävisin ensi kerran baarissa vasta neljä kuukautta synnytyksen jälkeen! Raskaanaollessa ajattelin, että muutama viikko siihen ehkä menisi. Hehheh. Mutta eipä vain ole tehnyt mieli. Minusta on tullut niin nössö, että kiehnään perjantai- ja lauantai-illat mieluummin Miehen kainalossa telkkaria katsoen. Oi voi.)
Isi joutui poimimaan itse omat (epä)isänpäiväkukkansakin, oho.
Sen verran sentään tehtiin isänpäivän merkiksi, että skypeteltiin Eddien kanssa Suomeen papalle. On sinne korttikin lähtenyt, mutta tietysti vähän myöhässä. No, sattuuhan sitä. Ehkä pappakin arvostaa isänpäivää enemmän sitten, kun Eddie osaa itse toivottaa papalle hyvät päivät.
Lapsikullallamme on muuten maha sekaisin, raukkaparka. Jokin syyspöpö ilmeisesti. Ei se Eddien normaalia valoisaa maailmankatsomusta ole kovasti synkentänyt, mutta äiti on saanut hyötyliikuntaa ravaamalla portaita yläkertaan vaipanvaihtohommiin. (Meillä on vessa ja vaipanvaihtopiste 2. kerroksessa, alakerrassa on vain olkkari, keittiö ja ruokasali. Viktorianaikaisen talon erikoisuuksia.) Eli jos nyt haluaa korostaa tätä isänpäivyyttä, niin olkoon se pikkulahja Miehelle, että olen hoitanut suurimman osan päivän kakkavaipoista…
Toverit: kunhan isänpäiväjuhlinnaltanne tokenette, olisiko kellään suosituksia, millainen aurinkosuojapuku olisi hyvä viisikuiselle etelänlomailijalle? Lähdemme siis niinkin eksoottiseen paikkaan kuin Kanariansaarille kuun lopussa.
Karhunpoika sairastaa, häntä hellii käärme. Pikku potilas ei onneksi ole mahan möyrinnästä oikein moksiskaan.