Elämäni aakkoset
Afrikka. Haaveeni oli matkustaa Afrikkaan joka vuosi, kunnes maanosa olisi koluttu. Se ei ihan ole onnistunut, mutta kunhan Eddie on isompi, sinne on taas päästävä. Ehkä joskus vielä töihinkin.
Brixton. Asuin Etelä-Lontoossa kuusi vuotta ennen kuin Mies noukki pohjoiseen. Brixtonissa on hyvät vibat, mainio tori, erinomainen elokuvateatteri ja Ms Cupcake. Myös blogi ja Bugaboo, päivieni rytmittäjät.
Crouch End Broadway. Kivoin high street meidän kulmilla eikä liikaa ketjuliikkeitä, vaan enimmäkseen itsenäisiä pikku puoteja ja viihtyisiä kahviloita.
DH eli Dear Husband. Investointipankkiiri, jolla on omatunto, hellä sydän ja hyvät käytöstavat.
Eddie. Edmundo, Eduardo, Eetvartti, Edgar. Kohta yhdeksän kuukautta energiaa ja elämäniloa (ja räkää, tällä hetkellä). Parasta ikinä. Myös endometrioosi, hedelmättömyyteni aiheuttaja.
Fiat 500. Pikkuinen tulipunainen automme, lempinimeltään Flavia. Suru puserossa olemme nyt kuitenkin vihdoin viimein vaihtamassa nelioviseen, sillä Eddien survominen turvaistuimessa takapenkille alkaa käydä jo Miehenkin kunnon päälle.
Ghana. Ensimmäinen Afrikan-matkani vuonna 2007. Työmatka tutustumaan Accran katulapsijärjestöihin, minkä jälkeen vietin mini-R&R-session Kokrobiten palmujen katveessa. Joskus vielä uudestaan.
G niin kuin ghanalaisen slummin päiväkoti. Kyllä, tämä yksi ikkunaton huone. Ei, kuvassa eivät ole kaikki hoidossa olleet lapset.
Helsinki. Jos en asuisi Lontoossa, asuisin Helsingissä. Kodikas jo viime vuosituhannella ja koko ajan paranee.
IVF. Ilman koeputkihoitoja en olisi tässä eikä Eddieä olisi olemassakaan.
Juhannus. Haaveilen keskikesän juhlasta rakkaiden kanssa viihtyisällä kesämökillä utuisen järven rannalla; idylli, jota en ole kokenut kohta pariin kymmeneen vuoteen. Ks. Kesämökki.
Koti. Elämä on viimeisen vuoden aikana kummasti keskittynyt kodin seinien sisälle. Onneksi tykkään kodistamme ja se on tarpeeksi isokin, niin etteivät seinät kaadu päälle. Koti on myös kivat naapurit ja viihtyisä asuinalue. Sekä tietysti se lapsuudenkoti, jossa Eddien myötä on alettu käydä tiuhemmin. Ja kesämökki, jollainen olisi tarkoituksena löytää Suomesta tänä vuonna.
Lontoo, Lemi ja Lappeenranta. Kotipaikkoja. Maailman paras kaupunki, Eddien mummola ja henkireikä, jonne sieltä mummolasta voi välillä livahtaa.
Mummo ja mummi, Eddien isoäidit. Aka äiskä ja anoppi. Ei aktiivista hoitoapua, koska toinen asuu siellä Lemillä ja toinen Walesin rajalla, mutta hyviä tyyppejä, joista toivottavasti on tukea jässikän kasvattamisessa kohtuujärkeväksi aikuiseksi ja suhteellisen suvereeniksi kahden kulttuurin hallitsijaksi.
Nuoruus. Kovin suhteellinen käsite. Kaikilla mittapuilla taidan olla keski-ikäinen, mutta kas kun ei tunnu siltä. (Mutta kenestäpä keski-ikäisestä nykyään tuntuu?) Puolta nuoremmat bloggarikaveritkin tuntuvat olevan ihan samalla aaltopituudella. En tosin osaa sanoa, ovatko he samaa mieltä!
Omenapuu. Yksi hassuista haaveistani oli omistaa niin pysyvä koti, että sen pihalle voisi istuttaa omenapuun jääden kärsivällisesti odottamaan sen hedelmiä. Ja kas, Eddien nimiäisten kunniaksi sellainen takapihalle istutettiinkin. (Nyt jännätään, kestääkö puu elossa. Olisi aika surkeaa symboliikkaa, jos lapsukaisemme nimikkopuu heittäisi henkensä…)
”Kuule, istuta vielä se omenapuu, vaikka tuli jo tukkaasi nuolee, vaikka huomenna saaste jo laskeutuu, vaikka huomenna aurinko kuolee.” (Juice Leskinen, Myrkytyksen oireet.) T niin kuin Toivo.
Pappa. Eddiellä on vain yksi pappa, minun isäni – Miehen isä kuoli jo viisikymppisenä. Isäni on iso miehenkorsto, joka lepertelee vauvoille ja kissanpennuille. Kunhan löydämme Suomesta sen kesämökin, Eddie pääsee toivottavasti useammin mummon ja papan hoteisiin.
Queen. Mainio bändi. Muita mainioita bändejä ovat esim. Ultra Bra, Sielun Veljet, The Libertines ja The White Stripes. Sen alkuperäisen Queenien olen nähnyt livenä kerran, suurlähetystön kemuissa. Oli pieni ja harmaa.
Ranska ja ruotsi, kaksi kieltä, joita osaan teoriassa paremmin kuin käytännössä. Samoin saksaa ja espanjaa. Käytön puutteessa vieraat kielet kuihtuvat, tai sitten päähäni ei enää vain mahdu kunnolla kuin kaksi kieltä kerrallaan. Englanti sentään sujuu, huh.
Siskoni. Minulla on niitä yksi, se hehkuttamani neuvolaterkkari ja kolmen pojan äiti – joten hyödyllistä pysyä hyvissä väleissä. Ei vaiskaan; mainio tyyppi, jonka mainioutta en tainnut ipanana osata arvostaa.
Tappajasolut. Ne vintiöt, jotka endometrioosin aikaansaaman kroonisen tulehdustilan villiinnyttäminä tappoivat kaikki hedelmöittyneet alkiomme ennen Eddieä. Tai niin lapsettomuutemme teoria ainakin kuuluu. Valkosolut pistettiin kuriin reumalääkkellä, joka alensi vastustuskykyäni: vuodessa koin elämäni iskiaksen, kaksi vyöruusua ja lukemattomat flunssat. Mutta oli se sen arvoista, tietysti. Myös toivo ja Toivo, se jota ei onneksi hylätty hoitojen synkimpinäkään hetkinä, ja isoenoni, jonka mukaan haluaisin joskus vielä nimetä kissan. (Apropos, muistaako kukaan vielä Andimba Toivo ja Toivon, Namibian itsenäisyysliikeen johtohahmon, joka sai nimensä suomalaisilta lähetyssaarnaajilta?)
Ubikinoni ja DHEA, lisäravinnecocktail, jonka uskon vaikuttaneen ratkaisevasti siihen, että kolmas koeputkihoitomme onnistui.
Villervalla. Meillä sattuu olemaan paljon ruotsalaisia lastenvaatteita: Lindexiä, PoPia, H&M:ää, Maxomorraa. Villervalla on noista suosikkini, värikkäin ja laadukkain.
What Katie Did: ensimmäinen ja ainoa itse polttamani CD, jonka väsäsin Miehen, silloisen Poikaystävän, maailmanympärysmatkalle seurustelumme alkuaikoina. Kaikkea Kyliesta Björkiin. Vieläkin tulee välillä kuunneltua ja tunnelmoitua. Kävin silloin moikkaamassa maailmanmatkaajaa Australiassa, ajoimme Queenslandin rannikon etelästä pohjoiseen. Oi niitä aikoja.
Xenophobia, muukalaisviha. Ennakkoluulo, jota en ole liki 15 vuoteen joutunut Englannissa kohtaamaan, kiitos kai sinisilmäisen blondiuteni ja sujuvan englannin kielen taidon.
Ystävät. Rakkaimpani ovat vieläkin Suomessa, vaikkei olla asuttu samassa maassa kohta 15 vuoteen. Uusia on kuitenkin kiitettävästi löytynyt paikallisista mutsiympyröistä – saa nähdä, kuinka moni heistä jää oikeiksi ystäviksi sen jälkeen, kun äitiyslomalta koittaa paluu työelämään ja ruuhkavuodet iskevät koko voimalla päälle.
Zara. Aiemmin lempivaatekauppani, nyt… No, sanotaanko vaikka, että vartalonmuotoni on muuttunut lapsensaannin myötä. Vartalonmyötäiset vaatteet näyttävät nyt aika… jänniltä.
Åke, Kara. Jostain käsittämättömästä syystä Miehen lempiharrastus Suomessa (ja nimenomaan vain Suomessa) aikana ennen Eddieä. Ne kesäillat, jotka olen kärsinyt Helsingin Kasarmintorin Yökyöpelissä Miehen ja hänen kavereidensa hoilottaessa Pitkää kuumaa kesää, My Wayta ja Common Peoplea… Vähentynyt kummasti Eddien syntymän myötä. Nykyään Mies laulaa kotona.
Äitiys, mikäpäs muu. Määrittelee meikäläistä nykyisin enemmän kuin ammattinimikkeet, elämänkokemus tai passinmyöntäjävaltio. Elän äitikuplassa, myönnän. Kai se kupla joskus puhkeaa?
Öljyäminen. Ei estänyt raskausarpien tuloa. Öljyän silti, Bio-Oililla ja arganöljyllä. Ovat ne arvet yhdeksässä kuukaudessa sentään haalenneet. Muuten yritän olla olematta kovin turhamainen. Elämässä on tärkeämpääkin murehdittavaa.
***
The editorial team at Lily challenged the bloggers to list the ABCs of their lives. And yes, we Finns are so wealthy we have three more letters in our alphabets than you!