Helsinki-ahnehdintaa
Kun Suomen-lomillani käyn Helsingissä, päivät menevät yleensä saman kaavan mukaan: Excel-taulukollinen aikatauluja nähdä kavereita, käydä läpi uusia kauppoja, baareja ja ravintoloita sekä ostaa hysteerisenä kaikkea kivaa, mitä Lontoosta ei muka saa (Suomi-designia, salmiakkia, ruisleipää, suomalaista suklaata; onpa välillä mukaan tarttunut Bliw-saippuaa, mäntysuopaa ja Elovenaakin… vaikka englantilaiset kaurahiutaleet ovat ihan yhtä hyviä). Lopulta Helsinki-Vantaalle suunnatessa 1) olen ahdistunut matkatavaroitteni määrästä, 2) ikävöin jo valmiiksi ystäviä, joita ehdin taas nähdä ihan liian lyhyen aikaa ja joita en taaskaan näe ihan liian pitkään aikaan, ja 3) olen uuden löhöloman tarpeessa.
Mutta kas! Tällä kertaa Helsinki-pyörähdys menikin jostain syystä vähän normaalia relammin. Mitenkähän tässä näin pääsi käymään, kun alunperin to-do-lista oli aivan yhtä mahdoton kuin aina ennenkin – mutta kummasti en vain ollutkaan ihan yhtä rasittunut Boeingin startatessa kiitoradalta. Ystäviä toki oli (ja on) samanlainen ikävä kuin aina ennenkin, mutta muuten – jotenkin seesteinen olo. Vaikka tiesin senkin, ettei kaupunkiin olisi asiaa uudestaan varmaan ainakaan puoleen vuoteen. Hmm?
Ehkä asiaa auttoi, että pöllähdimme pääkaupunkiin pääsiäissunnuntaina, jolloin kaikki oli kiinni ja kadut autioina kuin ydinsodan jäljiltä: kahteen päivään ei yksinkertaisesti voinut tehdä muuta kuin lööbata hotellihuoneessa, saunoa ja katsoa Game of Thronesia (ennätys: kuusi jaksoa päivässä). Ynnä nähdä ystäviä isolla pääsiäislounaalla (Sunnissa, joka oli LR:n mainio suositus – kiitos! Ja kiitos kaikille, jotka pääsivät paikalle – oli ihan parasta). Kun tärkeimmät rakkaat oli nähty ”alta pois” heti visiitin aluksi, olikin yhtäkkiä paljon rennompaa käydä syömässä hyvin, kierrellä kaupoissa ja katsella vähäsen kaupunkiakin.
Puten pitseriassa ei ollut pääsiäisenä ruuhkaa.
Mitä sitten ehdimmekään Miehen kanssa reilussa neljässä päivässä tehdä (paitsi katsoa Game of Thronesin koko toinen tuotantokausi)?
1. Syödä järjettömän hyvin. Olin toivonut Mieheltä (=perheemme ravintolavastaava) päästä syömään vain paikkoihin, joissa en ole ennen käynyt – ja, boy oh boy, että herra gourmand (joka siis käy Helsingissä työmatkoilla ja siten myös liikelounailla paljon useammin kuin minä) olikin löytänyt hyviä ravintoloita: Farang, Gaijin, G.W. Sundmans, Muru, Boulevard Social (okei, täällä olen syönyt ennenkin), Putte’s Pizza… Taitaa vaatia oman postauksensa, niin positiivisesti yllättynyt olin ruoan, miljöön ja varsinkin palvelun tasosta.
2. Shopata maltillisesti. Sain niin tolkuttomasti vauvanvaatteita siskolta ja kavereilta (unohtamatta Göteborgin ostosvuorta), että jätimme suosiolla kirpparikierroksen hamaan tulevaisuuteen, mutta toki muutama kauppa oli koluttava. Kampin keskuksen 3. kerroksen lastenvaatekaupat, Lindex, Seppälä, Kappahl, Punavuoren peikko, Zicco – näihin haluan sitten, kun beibe alkaa oikeasti tarvita uusia kamppeita. Pino, Puotique, Lande – näistä löytää aina jotain kivaa lahjoiksi tai omaan kotiin. Ai niin, ja se Kiasman Rosebud-kauppa! Kirjakaupoissa noudatin tällä kertaa maltillisuutta, sillä meinaan kopsata Lähiömutsin erinomaisen idean pyytää muksullemme lahjoiksi kirjoja ja DVD:itä – jospa sillä saisi lelukrääsän määrän pysymään vähän siedettävämpänä? (Toimiiko, anyone?)
3. Hitunen hemmottelua. Sain viime vuonna ihanilta Suomen-ystäviltäni 40-vuotislahjaksi Elämyslahjan, ja nyt se tuli vihdoin käytettyä. Miten, kerron kunhan, öhöm, tässä kerkiän. Lisäksi buukkasin Miehelle kuumakivihieronnan siksi aikaa, kun itse tapasin Lily-kavereita. Mies tykkäsi. Olisin itsekin voinut harrastaa vähän spa-hoitoja, mutta nyt ei aikataulu antanut myöten. (Nou hätä, kotopuolessa meidän high streetillä on kauneushoitoloita vierivieressä.)
4. Ripaus kulttuuria. Kun kerran menimme Farangiin lounaalle, kävimme samalla vilkaisemassa Taidehallin Karjala-näyttelyn. Kymmenen taiteilijan teoksista muutama oli mielestäni osuva, mutta useimmat aika pinnallisia raapaisuja. Näyttelyjuliste oli kuitenkin hieno ja sen sai vahtimestarilta ilmaiseksi, kun pyysi nätisti! Taidehallin kaupasta sai myös ilmaiseksi vanhoja taidekatalogeja ja värityskirjoja – rohmusin pari nuorten vieraidemme käyttöön. (Pitäisi ehkä sitten ostaa jotkin värikynätkin.) Tiedoksi muuten, että Taidehallin kävijät saavat alennusta joistain Farangin lounasannoksista.
Edit: Äitipää unohti toisen kulttuuripläjäyksemme! Sain viime vuonna toisilta ihanilta ystäviltäni synttärilahjaksi Maria Mughalin grafiikkaa, minkä innoittamana käväisimme nyt Marian uuden yksityisnäyttelyn avajaisissa Galleria Brondassa. Jos tykkää värikylläisistä ihmisaiheista, suosittelen lämpimästi. Näyttely on avoinna 28.4. asti, ja Marian tuotantoon voi tutustua myös hänen kotisivuillaan www.mughal.fi.
5. Sokerina pohjalla: tapaaminen Lilyn bloggaajatoverien kanssa. Kylläpä oli hauska aamu! Mukaan kahvittelemaan ehtivät muksuineen HelloAochi, Phocahispida, Ananas, Outiko, Tommi K ja Mindeka sekä ilman muksuaan Ella F, eli meitä oli pakkautunut Kiasman kahvilan alkoviin kahdeksan aikuista ja seitsemän eri-ikäistä taaperoa (kahdeksan, jos Eddien jo laskisi mukaan). Mindekan ihana peikkopoika Gabriel taisi olla vanhin ja vilkkain – hänessä virtaa riitti kuin pienessä kylässä. HelloAochin Kain katseli tarkkaavaisesti muiden touhuja, Phocahispidan M tykkäsi syödä ja flirttailla tyttöjen kanssa, Tommin tylleröinen hymyili kuin Naantalin aurinko kaikille koko kolmetuntisen, Outikon nelikuinen tytsykkä kiersi tyytyväisenä sylistä syliin ja Ananaksen Höyhen (vai oliko se Untuva?) esitteli iloisena kahta alahammastaan kaikille tädeille ja yhdelle sedälle samalla, kun kaksossisko veteli tyytyväisenä hirsiä. Meidän vähän paremmin artikuloivien jutut keskittyivät yllättäen vauva-aiheisiin, mutta puhuttiin toki blogien yksityisyydestäkin, töistä ja harrastuksista, matkoista, vaikka mistä… Oli superkiva huomata, miten helposti tuli juttuun koskaan ennen tapaamattomien ihmisten kanssa, kun tavallaan tunsi heidät palstaltaan. Kiitos, toverit, mainiosta aamusta!
Sain monien erinomaisten neuvojen lisäksi myös suloisen lahjan bloggaajaystäviltäni! Kiitos kaunis siitäkin! Nyt täytyy vain toivoa, että Eddiemme syntyy vähän solakampana kuin viisikiloinen isänsä ja liki nelikiloinen äitinsä… ;) Eihän tuollaiseen miniminibodyyn voi mahtua kuin ihan pikkuinen nukkevauva, eihän?
Suomen- ja Helsingin-ikävä on vielä päällä niin kuin aina näitten reissujen jälkeen, mutta jospas tämä tästä. Jos vaikka alkaisi seuraavaksi luetteloida kaikkia noita reissun ostoksia ja lahjoja. Onnentyttö, minä – ja onnenvauva, Eddie. :-)
Mitä mukaan tarttui…