Ihana, vihreä Greenwich

Ystäväperhe muutti pari viikkoa sitten Lontoon toiselle laidalle Greenwichiin*, ja kun tällä viikolla on ollut half term eli meidänkin lapsukaisen päiväkoti kiinni (ja keskustan museot, puistot sun muut lapsiystävälliset mestat nyrkillälyödyn täysiä), lähdimme yhtenä päivänä heidän uusia huudejaan katsastamaan. 

Näppituntumalta sanoisin, että kaakkois-Lontoon vehreä ja vehmas Greenwich kuuluu Lontoon suomalaisperheiden suosituimpien asuinalueiden kolmen kärkeen lännen Chiswickin ja lounaan Wimbledonin lisäksi. Ja miksei kuuluisi: valtava Greenwichin puisto, jokinäkymät, kiva high street, tasokas rakennuskanta, estettömät metro- ja juna-asemat (ei todellakaan itsestäänselvyys kaupungissa, jonka metroverkkoa on alettu rakentaa 1860-luvulla!), ja etäisyys keskustan työpaikkoihinkin on alle tunnin, Cityn ja Canary Wharfin rahamaailmaan alle puoli tuntia. Lontoon suomalainen kirkko saunoineen, muskareineen ja salmiakkikauppoineen on sekin alle puolen tunnin junamatkan päässä, mikä lienee edesauttanut suomalaissiirtokunnan syntymistä nollameridiaanin kupeeseen. 

(Ylläoleva kuva: JJ)

Onhan Greenwich aikas ihana. Puistosta tulee mieleen Helsingin Tähtitorninmäki observatorioineen, iso leikkipuisto on just passeli Eddien ikäisten telmittäväksi, ja kun joelta puhaltanut puhuri käy liian galsaksi, maailman suurimpaan merimuseoon pääsee lämmittelemään. Ja mikä mainio museo sekin on naperoikäisille! Museon alakerrassa on alle 7-vuotiaiden oma Ahoy! -galleria, jossa voi onkia magneettikaloja, ohjata laivaa, tehdä kauppaa kalatorilla, lapioida ”hiiliä” höyrylaivan uuneihin… 6 – 12-vuotiaille on heillekin omansa, All Hands -galleria, jossa voi kuulemma ampua tykillä merirosvoja ja kokata laivan messissä outoja aterioita muinaisten merimiesdieettien mukaan. Yläkerran kahvilan edustalla taas on valtava maailmankartta, jonka päällä on ipanoitten mielestä ihan paras juosta; lukutaitoiset kersat voivat lainata tabletit, joilla oppia lisää merirosvoista ja kuuluisista merimatkoista. Ja lontoolaiseen tapaan museo on erikoisnäyttelyitä lukuunottamatta ihkailmainen. 

Me emme tuulisella taaperopäiväretkellämme tällä kertaa ehtineet leikkipuistoa ja merimuseota syvemmälle (tai kävelimme sentään katetun torin halki – sekin Greenwich Market on pistäytymisen arvoinen), mutta hyvällä ilmalla kannattaa myös kivuta puiston laelle ja tutustua historialliseen Greenwichin observatorioon, nollapituuspiirin syntypaikkaan. Aikaa voisi viettää myös entisöidyssä Cutty Sark -museopurjelaivassa tai vaikka viuhkamuseossa (jonka viherhuoneessa voi myös nauttia varsin viihtyisän ja edullisen kello viiden teen kakkuineen ja skonsseineen). Docklands Light Railway -maisemajunan lisäksi Greenwichin kulmille pääsee myös London Bridgen asemalta paikallisjunalla 10 minuutissa sekä jokilaivalla Westminsterin kupeesta. 

(Ylläolevat 2 kuvaa: JJ)

*) Miksi Greenwich sitten muuten lausutaan kuten lausutaan – ei ”Green-witch” vaan ”Gren-itch” tai ”Grin-idge”? (Edellinen on nykyisin yleisempi muoto, jälkimmäinen paikallisten suosima.) Paikan nimi on alun perin kuulemma ollut Grenevic, mutta sekään ei varsinaisesti selitä w:n katoamista. Historiallisesti kuitenkin monet brittiläiset -wich ja -wick -päätteiset nimet ovat ”nielaisseet” w-äänteen – muina esimerkkeinä vaikkapa tuo ylläoleva Chiswick (”Chis-sick”), Norwich (”Nor-itch”) tai Warwick (”Wa-rick”). Jotta asia ei kuitenkaan olisi turhan yksinkertainen (englannin kielen hienosäädön ollessa kyseessä se harvoin on), joittenkin nimien ääntämyksessä w on säilynyt: Hardwick, Ipswich, Sandwich. Ihana englannin kieli ja sen poikkeuksenpoikkeukset! ;-)

***

We visited some friends in Greenwich and fell in love with its massive playground and the National Maritime Museum. What brilliant entertainment for preschoolers! Next time: the Royal Observatory, Cutty Sark and the best-value-for-money afternoon tea in the Fan Museum. :-)