Kahdeksan!

Siunakkoon, meidän poikapa se repäisi kahdeksan tunnin syöttövälin viime yönä! Kahdeksasta neljään. Heräsi kylläkin joskus kolmen maissa vähän inisemään, mutta nukahti uudestaan ennen kuin sain kaivettua tissin esiin (no siinä mitään kaivamista ole, mutta puolihorroksessa odottelin, heräisikö lapsi kunnolla, eikähän se herännytkään).

Uinti (tai sen yrittäminenkin) väsyttää.

Salaisuus näyttää olevan siinä, että poju syötetään illan mittaan niin täyteen, että napa rutisee. Ei ihan simppeli juttu, sillä lapsikulta osaa kyllä kieltäytyä maidosta, jos syöminen ei sillä hetkellä satu kiinnostamaan. Toisaalta Eddien illoista on tullut aika kitinävoittoisia, joten kenties leikittämisen sijaan nyt aletaankin silloin keskittyä pitkän kaavan illalliseen – mistä sitten seuraa, että päivällä poitsu olisi saatava nukkumaan pitempiä päikkäreitä, jottei hän alkuillasta olisi vielä niin väsynyt että nukahtaa rinnalle. Tavallisimmin kun päiväunia on about kolme: aamutoimien ja -syötön jälkeen pitkä tai lyhyt riippuen aamupäivän ohjelmasta, seuraavat lounaan jälkeen (yleensä lyhyehköt) ja kolmannet myöhemmin iltapäivällä. Eilen kävimme lounaalla NCT-tuttujen kanssa ja kävelimme sen jälkeen kotiin pidemmän puistolenkin kautta, jolloin Edsteri nukkui kunnon iltapäiväunet. Oli hän tosin silti kiukkuinen alkuillasta ja nukahti sitteriin… Äh, miksi vauvat ovat niin hankalia tulkittavia?

Eikä ne pitkät yöunet sitten kuitenkaan taanneet seesteistä lauantaiaamun alkua, ehei. Isi ja äiti nukkuivat näet pommiin, heräsivät vasta varttia yli yhdeksän (kello seitsemän aamusyötön jälkeen), ja niinpä tuli kamala kiire ehtiä vauvauintiin. Ensin Eddie ei ollut herättyään vielä nälkäinen ja sitten nälkä iski tietysti automatkalla uimahalliin. Eihän siinä välissä enää voinut lapsikultaa syöttää, jottei hän olisi puklaillut altaaseen, joten uimaan mentiin ja toivottiin parasta… No, jokaisella meillä on joskus off day, lohdutti uimaopettajakin, kun lähdimme altaasta vartin yrittämisen jälkeen Eddien kiljuessa kuin pistettävä sika. Ensi viikolla siis kello soimaan lauantainakin…

Ei kukko käskien laula, eikä Eddie hymyile. 

P.S. Eilen oli muuten toinen Eddien kehityksen merkkipäivä: ensimmäinen selkäkakka! Kauan sitä saatiinkin odottaa, 15 viikkoa ja päivä. – Okei, lopetan kakkapäivitykset tähän (tai ainakin yritän).