Kakkaräjähdystä odotellessa
Viime yönä kolme neljäsosaa meidän läsnäolevasta perheestä nukkui aamuyön olohuoneen sohvilla, koska sänky alkoi olla jatkuvalla syötöllä tissistä toiseen siirtyvälle Eddielle ja varsinkin hänen mutsiparalleen jo hiukan traumaattinen paikka. Saipahan edes mummi kiinni jonkinlaisesta unenpäästä vinttihuoneessaan.
Kun kakkaräjähdystä ei aamutoimien jälkeen edelleenkään kuulunut, lähdimme sitten 9-päiväisen Eddien jo neljännelle taksimatkalle, takaisin sinne sairaalan ensiapuun. Tyyppi selkeästi tykkää sekä turvaistuimestaan että autokyydistä, saimme nimittäin aamiaisenkin syötyä rauhassa vain köyttämällä pojun Maxi-Cosiin. Vaakasuoralla alustalla hän viihtyy selkeästi huonommin. Kuvittelenko vai olenko lukenut jostain, että vastasyntyneistä tasaisella alustalla makaaminen saattaa tuntua putoamiselta? Mutta toisaalta pyöreäselkäisenäkään vauvaa ei saisi kuulemma nukuttaa monta tuntia kerrallaan… Ota tästä nyt selvää.
Joka tapauksessa sairaalan ensiavussa Eddieä taas punnittiin, otettiin pulssit, ruumiinlämmöt ja verenpaineet, ja todettiin, että poika oli virkeä, jäntevä ja terveenoloinen, vatsa oli pehmeä ja suoliston äänetkin kuulostivat stetoskoopin läpi normaaleilta. Tämänkertainen lastenlääkäri olikin siksi vastahakoinen antamaan Eddielle suolen toimintaa voimistavaa suppoa. Sen sijaan hän epäili, etten tuottanut riittävästi maitoa muksun tarpeisiin – sen verran, että vaippa kastui ja tyyppi pysyi virkeänä, mutta ei niin, että siitä riittäisi yhtään yli tuottamaan vaippaan jännittävämpää sisältöä. Tätä tuki se, että pojan paino oli edelleen 7% syntymäpainon alla (3360g vs. 3630g) ja lääkäri sanoi epäilevänsä, ettei tällä menolla saavutettaisi syntymäpainoa kahdessa viikossa, kuten suositeltavaa olisi.
Siispä saimme käskyn alkaa antaa poitsulle lisämaitoa. Ei paljon, jotta imetys ei toivottavasti kärsisi, mutta laskelmien jälkeen lääkäri ehdotti 40 ml korviketta aina puolen tunnin imetysrupeaman päätteeksi, ja imettämistä aina kolmen tunnin välein.
Tästä se alkaa: ken pulloon tarttuu, se pulloon hukkuu…
Otin ohjeet yllättävän rauhallisesti. Olisin kuvitellut paska äiti -fiilisten palaavan, mutta itse asiassa oli helpottavaa saada diagnoosi pojan kakkaamattomuudelle ja simppeli konsti ongelman korjaamiseksi. Totta kai olen nyt huolissani siitä, alkaako muksu suosia pulloa imetyksen kustannuksella ja tyrehtyykö maidontuotantoni entisestään, mutta se riski on vain otettava. Ainakaan lapsi ei toivottavasti enää huuda nälkäänsä puolta yötä ja ime toista tuntia kerrallaan…
Kävimme siis ostamassa purkillisen korvikejauhetta, pari pulloa ja sterilisointiainetta. Mies ryhtyi tuumasta toimeen heti kotiin tultua ja on suoraan sanottuna innoissaan päästessään osallistumaan syöttämiseen. Suotakoon se hänelle.
Tämänpäiväisten kokemusten perusteella korvike näyttää maistuvan tenavalle vallan mainiosti, mutta on hän vielä sentään tissiäkin imenyt. Jos ryhtyisin vainoharhaiseksi, sanoisin että iltamaitoa poika imi aika lailla vähemmän kuin aiemmin – mutta siihen saattoi vaikuttaa unettava iltakylpykin. Jännityksellä odotan, miten ensimmäinen korvikeyö sujuu…
Ehkä se tästä.
Korvikepöhnäisen lapsukaisen unta valvoo Maria-pupu.