Kerta kiellon päälle (no, kaksi kertaa)
Kuten jo vihjailinkin, eivät ne perhevalmennukset päättyneetkään NCT:n kurssimme loppuessa. Ehei. Vietimme viime viikolla vielä päivän (okei, viisi tuntia plus lounastauon) sairaalamme synnytysvalmennuksessa sekä illan NCT:n vesisynnytystunnilla. Nyt alkaa olla täysinoppinut olo. 😉
University College Hospitalin synnytysvalmennuspäivän veti reipas, mutta vähän turhan rönsyilevä kätilö Laila, joka vastaa sairaalan synnytysosaston vaihtoehtoterapioista; hän piti kuulemma myös NCT-kavereittemme Samin ja Markin (jotka myös osuivat tälle kurssille) hypnosynnytyskurssin edellisellä viikolla. Hän myös harjoittaa homeopatiaa, joka omasta mielestäni on täyttä huuhaata – mutta ei anneta sen häiritä, sillä tällä kurssilla hän kertoili onneksi vain UCH:n käytännöstä ja synnytyksen kulusta.
Suurin osa kurssilaisista ei ollut yhtä pitkällä raskaudessaan kuin minä ja Sam, joten pääsimme NCT-kurssin jo käyneinä päivän aikana pätemään kerran jos toisenkin. Ensin käytiin kuitenkin läpi käytännön asioita: sairaalaan ei saa tulla ilmoittamatta, vaan ensin on soitettava keskukseen – about siinä vaiheessa, kun säännöllisiä supistuksia tulee useampia 10 minuutin sisällä, tai jos lapsivedet menevät. Sairaalaan lähdetään yleensä, kun supistuksia tulee 3 – 4 minuutin välein. Jos omalla autolla haluaa perille, vierasparkkipaikkaa ei ydinkeskustan sairaalalla ole, vaan lähimmät parkkipaikat ovat Eustonin asemalla ja lähi-Holiday Innin pihassa. Jos taksilla meinaa kurvata perille, kannattaa tarkistaa etukäteen, mitkä taksifirmat suostuvat ottamaan kyytiinsä synnyttämään lähteviä naisia.
Samasta ovesta tullaan sisään kuin neuvolakäynneillekin, mutta hissillä kolmanteen kerrokseen. Siellä tehtäisiin päätös, meneekö synnyttäjä kätilövetoiseen birthing centreen vai lääkärijohtoiseen labour wardiin. Birthing centressä on viisi synnytyshuonetta, joista kahdessa on synnytysallas; labour wardissa on 12 synnytyshuonetta, yksi allas ja yksi neljän pedin toipumishuone keisarileikattuja ja muuta tarkempaa tarkkailua varten. Labour wardissa on päiväsaikaan kaksi ja öisin yksi nukutuslääkäri hälytysvalmiudessa epiduraalia varten. Synnytyksen voi toki aloittaa birthing centressä ja jos myöhemmin päättää tarvitsevansa epiduraalia tai järeämpiä toimenpiteitä, voi siirtyä labour wardiin. Synnyttäneiden osastolla on kuusi yksityishuonetta, joissa isätkin saavat yöpyä; hinta on £250/yö. Jos haluaa telkkarillisen huoneen (kellä on aikaa ja kiinnostusta katsoa teeveetä vastasyntyneen kanssa??), niitä on kaksi ja ne maksavat peräti £500/yö. Vau. Ilmaiseksi voi yöpyä monivuodeosastolla, jossa isät eivät periaatteessa saa olla yötä ja jonka vierailuajat ovat periaatteessa klo 9 – 20, mutta käytännössä näistä joustetaan, jos vieraat eivät aiheuta häiriötä.
Kurssimme isiä kiinnosti tietää, olisiko sairaalassa langatonta verkkoa; ei kuulemma ole, on liian kallista rakentaa. No, kännykällähän voi tarpeen vaatiessa luoda oman hotspotin, jotta pääsee ainakin julistamaan vauvauutisen Facebookissa…
Äiti saa sairaalassa täysihoidon (aamiainen, lounas, iltapäivätee, päivällinen), mutta isä ei mitään. Sairaalan vieressä on onneksi ympärivuorokautinen McDonalds ja pari kahvilaa ja supermarkettiakin, ja onhan sairaalalla tietysti omakin kanttiininsa.
Sitten puhuttiin synnytyksen kolmesta vaiheesta, joista me tietysti tiesimme jo kaiken, ja lounaan jälkeen kivunlievityksestä ja mahdollisista komplikaatioista. Katsoimme myös videon vesisynnytyksestä, ja Laila usutti meitä kaikkia suostumaan napaverenluovuttajiksi (minä olin jo lähettänyt paperit eteenpäin, mutta täytin nyt sitten lomakkeet uudelleen). Sen jälkeen kätilöopiskelija Glynis esitteli meille vielä vaipanvaihtoa ja vastasyntyneen pesemistä, ja lopuksi harjoittelimme hierontatekniikoita synnytystä varten.
Kurssi oli ihan OK ja varmasti tarpeellinen niille, jotka eivät aikoneet NCT:n kurssille, mutta meille sen suurin anti oli käytännönjärjestelyjen kuuleminen sekä monistenivaska, jossa opastettiin niin sairaalakassin pakkaamiseen, välilihan hierontaan kuin selkä- ja liitoskipujen itsehoitoon. Oli myös jännä päästä edes kurkistamaan synnytysosastolle, sillä kurssi oli birthing centren (ikkunattomassa, kuumassa) kokoushuoneessa ja vaikka emme itse osastoon päässeetkään tutustumaan, ovenraosta näki sentään vilaukselta, miltä synnytyshuoneet näyttivät. UCH ei nimittäin enää järjestä tutustumiskäyntejä synnytysosastolle; häiritsee liikaa synnyttäjiä. Eipä siinä mitään, netistä voi käydä katsomassa virtuaaliesittelyn.
***
NCT järjesti perhevalmennuskurssin ulkopuolella £50:n hintaisen vesisynnytysillan, ja koska kovasti vieläkin haaveilen, että käynnistysuhasta huolimatta ehtisin synnyttää luonnollisesti, usutin Miehen mukaan tunnille. Sen piti sattumalta oma NCT-opettajamme Alison, jonka molemmat lapset ovat syntyneet vedessä. Kurssi oli terveyskeskuksemme yläkerrassa, jonne Alison oli tuonut näytille puhallettavan synnytysaltaan. Pulikoimaan emme sentään päässeet, kurssi käytiin kuivalla maalla.
Ensin saimme pariskunnittain miettiä, mitä kysymyksiä meillä oli vesisynnyttämisestä, ja sitten ryhmissä, mitä veden positiivisia ominaisuuksia synnytyksessä voisi käyttää apuna. Mainittua tuli lämpimän suihkun tai kylvyn rentouttava vaikutus, kylmät tai kuumat kääreet tai kuumavesipullo supistuksia turruttamaan, riittävä nesteytys, jääpalojen imeskely tai rouskutus, jos muuten tulee kuumat paikat (joku ehdotti myös pakastettuja hedelmänpaloja, joista saisi vähän energiaakin), ja samoin suihkepullolla ruiskuttelu saattaa virkistää kuumassa synnytyshuoneessa. Veden äänikin voi rentouttaa ja rauhoittaa.
Sitten pohdimme, mitä etuja ajattelimme vesisynnyttämisellä olevan. No, lämmin vesi rentouttaa, kannattelee kehoa helpottaen eri synnytysasentojen ottamista, voi vähentää supistuskipuja, ja pehmentää kudoksia vähentäen alapään repeämisen ja välilihan leikkauksen riskiä. Toisaalta kaikki eivät tykkääkään lillua vedessä, ja jos altaaseen menee liian aikaisin, voi vesi rentouttaa niinkin paljon, että supistukset hidastuvat. Aina ei allasta tietenkään ole tarjolla. Lain mukaan vesisynnytysmahdollisuus on nykyään oltava ympäri maan, mutta kaikki kätilöt eivät ole vielä suorittaneet vaadittua kurssia ja niinpä saattaa myös käydä, että vaikka allas olisikin vapaa, sinne ei pääse koulutettujen kätilöiden puutteen takia. Vesisynnytyksen sääntöihin kun kuuluu, ettei kätilö jätä altaassa olevaa äitiä hetkeksikään yksin.
Altaassa voi olla ilkosillaan tai bikinitoppiin tai t-paitaan verhoutuneena. Jos välillä haluaa pois, kannattaa mukaan ottaa aamutakki tai ainakin t-paita, sillä 37-asteisesta vedestä huoneenlämpöön siirtyessä tulee äkkiä vilu. Alisonin mukaan isät saisivat halutessaan pulahtaa mukaan altaaseen (uimahousuissa, ei alasti!), mutta UCH:n kurssilla oli kyllä sanottu, että siellä altaaseen pääsisi vain äiti. Värillistä kynsilakkaa ei saisi olla, sillä siitä jäisi jäljet altaan keraamiseen pintaan (eri juttu, jos käyttää puhallettavaa muoviallasta), ja samoin poispestäviä hiusvärejä ei altaassa sallittaisi. Ja lähisairaalamme sääntöihin kuuluu myös, että mukaan on tuotava oma peili ja siivilä! Niitä kun ei kuulemma pystyisi sterilisoimaan sairaalan laitteilla. Kumma, mutta UCH:llä ei moista ohjetta ole; tarkistin vielä eilen kätilöltäni… Ja sitä peiliähän kätilö tarvitsee tarkistamaan, joko beiben pää näkyy – ja siivilää taas… no, arvaattekin varmaan: niiden väistämättömien kakkakikkareiden noukkimiseen vedestä. Eivät kuulemma lisää infektioriskiä merkittävästi.
Kahvitauon jälkeen käytimme loppuillan ryhmätyöskentelyyn: ensin meidän ryhmämme sai arvuutella, millaisissa tilanteissa vesisynnytys ei olisi mahdollinen. Loppujen lopuksi niitä oli aika vähän: epiduraalia tai TENS:iä ei vedessä voisi käyttää eikä muutaman tunnin sisällä opiaattipiikin ottamisesta saisi altaaseen mennä; jos lapsivedet ovat menneet pidemmän aikaa sitten, yleensä altaaseen ei päästettäisi, ja jos synnytys jouduttaisiin käynnistämään oksitosiinitipalla, jatkuva monitorointi olisi välttämätöntä ja siksi myös allas olisi nou-nou. Ainakin meille tuli yllätyksenä, että esim. epilepsia, kaksoset, vauvan väärä tarjonta tai synnytyksen käynnistäminen prostaglandiinigeelillä ei (aina) estäisi altaaseen pääsyä. Piti muistaa myös, että allasta voi toki käyttää vain kivunlievityksenä ja siirtyä aikanaan muualle synnyttämään. Alisonin mukaan altaassa lillumisella ei ollut aikarajaa: jotkut viettivät siinä tunnin, toiset useita tunteja. (Sairaalan altaissa on termostaatit, jotka pitävät veden tasalämpöisenä.) Ja kuulemma monenkaan tunnin allasrupeaman jälkeen vedestä ei nousisi rusinana, jostain mystisestä syystä!
Vauvalle vesisynnytyksestä ei olisi riskiä, sillä se alkaisi hengittää vasta vedestä poispäästyään. Toki vedessäkin synnytys saattaa pitkittyä, jolloin olisi siirryttävä kuivalle maalle ja harkittava lisätoimenpiteitä.
Sitten meidän piti pistää järjestykseen valokuvat, jotka esittelivät vesisynnytyksen eri vaiheita. Kuvista kävi myös ilmi, että altaassakin vauva annetaan heti ihokontaktiin; että napanuora voidaan leikata altaassa tai sen ulkopuolella; ja että altaasta pitäisi nousta pois kuitenkin melko pian, sillä jälkeiset olisi synnytettävä kuivalla maalla, jotta kätilö pystyisi tarkkailemaan verenvuodon määrää. Lopuksi pääsimme tutustumaan itse altaaseen, kokeilemaan eri asentojen ottamista siinä ja harjoittelemaan, miten synnytyspartneri pystyy auttamaan ja tukemaan synnyttäjää altaan ulkopuolelta.
Vesisynnytyskurssi oli mielestäni ehdottomasti viidenkympin arvoinen. Toki veteen pääsee ilman kurssejakin, mutta minua ilahdutti varmistus siitä, että voin pyytää vesisynnytysmahdollisuutta myös, jos synnytys joudutaan käynnistämään, ja sain selkeyttä siihen, miten eri kivunlievityskonsteja voisi käyttää eri vaiheissa synnytystä. Olenkin nyt jo päättänyt hankkia myös TENS-laitteen, jota ennen en paljon harkinnutkaan, synnytyksen ensimmäistä vaihetta varten. Sitten sairaalassa voisin impata ilokaasua ja, jos pääsemme altaaseen asti, jatkaa sillä. Jos ne riittävät kivunlievitykseksi, olisin ikionnellinen – mutta ikinähän ei voi tietää. Ja varsinkin tänään, kun olen kirjoittanut tämän postauksen kohtuukamalien supistelujen keskellä (aloitin synnytyksen vauhdittamiseksi vadelmanlehtiuutekuurin, ja boy oh boy, että se näyttää toimivan – mutta ei vielä sairaalakelpoisia supistuksia luoden), on uskoni noihin heppoisampiin kivunlievityskonsteihin ollut vähän koetuksella. Jos oikeat synnytyspoltot ovat monta kertaa pahemmat kuin nämä harjoitussupistukset… karjunkohan epiduraalia jo matkalla sairaalaan?