Kipristelyä kostyymien keskellä
Anteeksi palstahiljaisuus. Viime päivät ovat menneet vähän nuivasti, enkä ole sitten jaksanut blogissakaan siitä puhista. Vatsanväänteitä ja suolisto sekaisin. Ja tietysti, kun kipuilu keskittyy pötsin alueelle, koko ajan hermostuttaa, onko kohdun tyypillä kaikki hyvin. Mutta kyllä ainakin vielä varttitunti sitten sydän sykki ihan reippaasti. 🙂
Eiliseksi oli jo aikapäivää sitten sovittu treffit ystäväni kanssa ja ostettu liput Victoria & Albert -museon Hollywood Costume -näyttelyyn. Sinne siis. Halusin myös kertoa kohtu-uutiset ystävälleni naamatusten, sillä ollaan ikään kuin samassa tilanteessa, tosin eri vaiheessa. Ystävä pillahti itkuun mahani nähdessään, o-ou. Toivottavasti ainakin edes osaksi ilosta.
Näyttely olisi voinut olla tosi hyvä. Siellä oli kaikki Marilynin Kesäleski-mekosta ja Dorothyn punaisista kengistä Uma Thurmanin keltaisiin Kill Bill -verkkareihin, Darth Vaderiin ja Chaplinin kulkuriasuun. Ärsyttävää vain, että toteutus oli pilattu surkealla näyttelyn pohjakaavalla: pukujen mielenkiintoiset esittelytekstit oli präntätty pikkiriikkisiin kyltteihin polven korkeudelle, puvustajien ja Hollywood-tähtien videohaastattelut olivat näytöillä, joita pystyi yhtäaikaa seuraamaan noin kaksi ihmistä, ja suosituimmat koltut, ne Marilynit ja Dorothyt, olivat ahtaassa nurkassa, jonne oli mahdoton yrittää väenpaljoudessa mahtua. Ja se väenpaljous: ikävä rahastuksen maku jäi suuhun, kun ajastetuista lipuista huolimatta tilaan oli päästetty ainakin kaksi kertaa enemmän jengiä kuin mitä se sujuvasti veti. Kun liput maksoivatkin 15 puntaa kipale plus toimitusmaksut, poistuimme aika tyytymättöminä asiakkaina myöhäiselle lounaalle.
Tämäkin kolttu ja turkispuuhka nähtiin. Eikä ne Monroen bosat nyt niin superlollot ole, ihan sopusuhtaisilta mun silmääni vaikuttivat. Kuva napattu täältä.
Victoria & Albertin kahvila on muuten ihan kokemisen arvoinen kuppila. (Tosin nyrkillälyödyn täysi sekin eilen. Oma vika kenties – kuvittelinko mä South Kenin museoalueen muka olevan tyhjillään lauantaisin?) Modernit kalusteet sulassa sovussa yliampuvien viktorianaikaisten kaakeleitten kanssa, ja peräti live-flyygelisti kaupan päälle. Kahvilassa myydään pieniä lounaita, salaatteja, piiraita, voikkareita ja tietysti kakkuja. Meteli on päätähuimaava, mutta jotenkin viihtyisä.
Museo itsessään keskittyy, no, miten sitä kuvailisi? Kaikkeen mihin British Museum ei keskity? Arkkitehtuurin historiaa, keramiikkaa, tekstiilitaidetta, muotia, koruja, vaaseja, lasitaidetta, uskonnollista taidetta… Yleensä itse käyn siellä vain muotiosastolla, vaihtuvissa näyttelyissä ja kaupassa – muuten menee pää sekaisin, tavaraa kun on ihan liikaa. Maaliskuun lopulta heinäkuulle siellä muuten on tänä vuonna David Bowie -näyttely. Veikkaisin, että aika suosittu.
P.S. Niistä vatsanväänteistä vielä: pääepäilty on vyöruusulääkitykseni. Lopetin siis tropit omavaltaisesti eilen. Tiedän, tiedän, ei pitäisi keskeyttää lääkekuureja, kun siitähän ne pöpöt vasta villiintyvätkin – mutta olo on tänään paljon siedettävämpi eivätkä ne koipeni näppylät ole vieläkään kasvaneet rakkuloiksi, pikemminkin kutistuneet. Liekö mulla siis mitään vyöruusua ollutkaan?