Kirjan vuosi #1: The Hunger Games
Kirjan vuoden lukuhaaste alkakoon!
MM:n erinomaisen idean innoittamana päätin aloittaa lukuhaasteen kirjalla, joka ruksaisi mahdollisimman monta kohtaa 50 kriteerin listalta. Ja ha-haa, keksinkin heti kirjan, jolla sai kuitattua ainakin listan kohdat 1, 2, 8, 17, 27, 40 ja 42: Nälkäpeli eli alkukielellä The Hunger Games (damn, jos olisin lukenut suomeksi, myös kohta 6 olisi kuittaantunut). Kyllä, hieman nolottaa…
…vaikka ei pitäisi: lukukokemus oli varsin miellyttävä, jopa koukuttava! Olin odottanut nuortenkirjalta pinnallisempaa, suoraviivaisempaa kerrontaa, mutta kirjailija olikin onnistunut luomaan varsin lihaisat hahmot ja todenmakuisen tarinan. Tai siis kaikki hahmothan kirjasarjassa esitellään päähenkilö Katniss Everdeenin kerronnan kautta, joten he jäävät tarkoituksella ohuemmiksi kuin monisyinen sankari-Katniss. Tarina soljui, ja joka kappale päättyi koukuttavasti cliffhangeriin pakottaen pihistämään yöunista, jotta 435-sivuisen opuksen sai ahmittua loppuun – ja tämä siis myös, vaikka olen nähnyt elokuvan pariinkin kertaan, eli yllätyksiä eivät juonikuviot tarjonneet.
Jos joku ei ole vielä noteerannut Nälkäpeli-hypetystä (spoilerivaroitus!), Suzanne Collinsin kirjatrilogian ensimmäinen osa on siis dystopia tarkemmin määrittelemättömän katastrofin jälkeisestä Pohjois-Amerikasta, joka on jaettu hedonistisen pääkaupungin totalitaarisesti hallinnoimiin 12 tuotantovyöhykkeeseen. 16-vuotias Katniss Everdeen elättää vyöhyke 12:lla perheensä salametsästyksellä, kunnes uhrautuu pikkusiskonsa puolesta pelinappulaksi pääkaupungin vuotuiseen julmaan Nälkäpeliin, jossa eri vyöhykeitten arpomalla valitut nuoret taistelevat televisioidulla areenalla viimeiseen hengenvetoon. Voittajalle ja hänen perheelleen on luvassa helppo elämä; ongelma vain on, ettei nälkärajalla riutuvalta vyöhyke 12:lta ole voitettu Nälkäpeliä moneenkymmeneen vuoteen, kun taas joillain vyöhykkeillä pelaajia, ”tribuutteja”, valmennetaan siihen pienestä pitäen. Lisämausteeksi vyöhyke 12:n poikatribuutti Peeta, jolle Katniss on kiitollisuudenvelassa tämän pelastettua Everdeenin perheen nälkäkuolemalta vuosia sitten, julistaa televisiossa olevansa rakastunut Katnissiin, eikä tyttö osaa päättää, onko poika tosissaan vai näytteleekö hän sympatiapisteiden toivossa.
Yllätyksekseni kirja ei mässäillyt väkivallalla – tai ainakaan minä en lukenut sitä niin; joku 15-vuotias teiniviiksi saattaisi tietysti olla toista mieltä. Virkistäväksi lukukokemuksen teki kerronnan sujuvuus, päähenkilöiden moniulotteisuus sekä sankarittaren sukupuoli – ei ihmekään, että tyttölapset ovat hurahtaneet sarjaan, niin harvassa ovat yhtä lihaisat toimintasankaritytöt! En ole perehtynyt hypetykseen sen vertaa, että tietäisin, luulevatko pojatkin Nälkäpeliä, mutta sietäisi kyllä: kuten jo olen saattanut pariin kertaan mainita, sarjaan jää koukkuun – myös, vaikka on jo nähnyt elokuvat (ja lukenut Wikipediasta juonipaljastukset, kun ei siedä odottaa vihoviimeistä leffaa ensi jouluun…). Ne leffatkin ovat muuten varsin kelvollista katsottavaa, ei vähiten kylmäpäisen mutta ah niin kuuman Jennifer Lawrencen ansiosta.
Seuraavaksi on sitten ruksattava kirjalistalta kohta 26… Sietämätöntä odottaa kirjastosta varattua sarjan kakkososaa!
Mitäs mieltä olette, toverit – tykkäsittekö Nälkäpeli-kirjasta ja/tai -elokuvasta, tai onko sarjalla liian teiniviihteen leima, jotta olisitte viitsineet vaivautua ottamaan selvää?
***
I began my 2015 reading challenge with The Hunger Games, because it ticked most boxes on the criteria list. I liked it! Having seen the films, the plot didn’t bring on any surprises, but I was pleased with the story-telling, the meaty characters and the kick-ass girl hero. Now I cannot wait to dig into the second book of the trilogy.