Kirjan vuosi #2 – 3: Catching Fire ja Mockingjay
Nälkäpelin jälkeen oli tietysti ihan pakko jatkaa trilogiaa. Pikkuinen lähikirjastomme hommasi sarjan toisen osan Catching Fire (suom. Vihan liekit) ihan minua varten, näkivät kai kuumeenpalon silmissäni. Ei kirjan lukaisemisessa sitten mennytkään kuin vähän toista päivää. Anteeksi, Eddie, jos äiti oli vähän poissaolevan tuntuinen.
Nälkäpeli-trilogian toisessa osassa (juonipaljastuksia luvassa!) Katniss Everdeen ja Peeta Mellark ovat tyrannimaista pääkaupunkia uhaten voittaneet Nälkäpelin yhdessä lietsoen tempullaan Panemin sorrettuja tuotantovyöhykkeitä kapinaan. Panemin itsevaltias presidentti uhkaa Katnissin läheisiä, jos tyttö ei saa vakuutettua televisioyleisöään, että kisan sääntöjen uhmaaminen johtui vain nuorten palavasta rakkaudesta. Voittajien kiertäessä maata yleisön juhlittavana Katniss saa vihiä eri vyöhykkeillä kytevistä kapinoista, muttei uskalla perheensä takia osoittaa niille kannatustaan. Sitten on joka 25. vuosi käytävien neljännesjuhlien vuoro: 25 vuoden välein Nälkäpelin säännöt rukataan uusiksi ja tällä kertaa uutena sääntönä on, että pelin osallistujat valitaan entisten voittajien joukosta. Koska Katniss on vyöhyke 12:n ainoa tyttövoittaja, hän joutuu automaattisesti mukaan; Peeta ilmoittautuu myös vapaaehtoiseksi voidakseen suojella rakastamaansa Katnissia areenalla. Tällä kertaa he kuitenkin myös saavat liittolaisia muutamasta muusta kilpailuun pakotetusta entisestä voittajasta. Myös Katnissin onnenamuletin koriste, matkijanärhen kuva, vilahtaa esiin mitä yllättävimmissä paikoissa eikä Katniss tajua, miksi niin moni on hänen puolellaan, koska hänen oma päämääränsä peliareenalla on vain pitää Peeta elossa. Tietämättään sisukkaasta tosi-TV-tähdestä Katnissista on kasvamassa sorrettujen kapinan symboli ja ukkosenjohdatin.
Trilogian päätösosa Mockingjay (suom. Matkijanärhi) on sitten, kuten arvata saattaa, sorrettujen kapinan kuvaus: kapinalliset ovat pelastaneet Katnissin Nälkäpelin keskeltä, mutta jättäneet Peetan pääkaupungin armoille kidutettavaksi ja aivopestäväksi. Heidän kotivyöhykkeensä on kostoksi tuhottu. Katniss suostuu kapinallisten symboliksi, ”Matkijanärheksi”, mutta hävitys ja tuho seuraavat hänen propagandavideoidensa kuvauksia. Vastapuoli taas on valjastanut Peetan oman propagandansa äänitorveksi. Eikä Katniss ole aivan varma siitäkään, haluaako vallankumouksellisten johtaja pitää hänet elossa vai näkeekö hän Katnissin suosion uhkana omalle vallassapysymiselleen.
Kirjasarjan jatkuessa simppeli, päähenkilön minämuotoinen ja tasaistakin tasaisempi kerronta alkoi jo vähän kyllästyttää. Selvä, päähenkilön oli tarkoituskin olla vasta 17-vuotias, mutta kummoisempaa luonteenkehitystä tai katharsista en sarjasta kyllä löytänyt – yhtä epäluuloinen, kylmäkiskoinen ja itseriittoinen Katniss Evergreen oli ensimmäisen luvun alussa kuin viimeisen kirjan lopussakin. Kaikella rakkaudella tietysti – tykkäsin silti hänen käytännöllisestä kick ass -asenteestaan. Ja kyllähän noissa kirjoissa käänteitä, vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti, vaikka ne varsin säästeliääseen tyyliin kuvattiinkin. Tietysti lukukokemus olisi saattanut olla nautinnollisempi, jos lukija ei olisi vielä nähnyt elokuvia eikä malttamattomuuttaan käynyt Wikipediasta lukemassa etukäteen juonitiivistelmätkin… 😉
Nämä lukukokemukset ruksasivat Kirjan vuoden lukulistaltani ainakin kohdat 6 (nimi on yksi sana) ja 26 (trilogia).
Seuraavaksi kirja, jonka lukemista olen pitkään harkinnut ja joka jäi koulussa lukematta… Ja jota ystävänikin muistaakseni on joskus suositellut. Ja jonka oikeastaan valitsin kansikuvan perusteella… Mitenkähän mahtaa käydä?
***
My next reading challenge books: Catching Fire and Mockingjay of The Hunger Games trilogy. Knew the storylines beforehand, but still found them entertaining. The protagonist’s self-sufficiency and the lack of catharsis started to grate me somewhat, though.