Kutkuttavanjännittävä koeputkihoitojatkokertomus, osa 2
Hermojaraastavan jännittävän jatkokertomuksen 1. osa täällä.
Kirjoitettu vuosi sitten, 2.12.2014:
Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Fostimon-piikitykset palautuivat jauheen ja nesteen sekoitteluineen mieleen ihan hyvin. Kuusi iltaa Fostimonia pistettyäni (tai siis Mies minua pisteli, milloin oli kotona piikkiaikaan) kävin ultrassa ja verikokeessa toteamassa, että muutama follikkeli lillui oikeassa munasarjassa, ehkä pari vasemmassa. Parempaa tulosta ei meikäläisen iällä ja hoitohistorialla voinut odottaakaan.
Vaihdettiin sitten piikittämään 300 iu Gonal-F:ää, samoin kuin viime koeputkihoidossa. En muista enää tarkkaan, miksi hormonia vaihdettiin kesken stimuloinnin – olisiko siksi, että joidenkin tutkimusten mukaan toinen on parempi ”herättelemään” uinuvia munasoluja ja toinen parempi kypsyttämään niitä? Ensimmäiset kaksi koeputkihoitoani tehtiin isoilla annoksilla Menopuria, eikä se ainakaan minulle sopinut.
Gonal-F tulee valmiiksi ladatussa kynäpumpussa, jonka pitäisi periaatteessa olla simppelimpi käyttää kuin nesteampullien sekoittaminen hormonijauheeseen – mutta ekalla yrityksellä sain vatsanahastani tiristettyä veritipan ja mustelman! Doh.
Koeputkihoidolla taapero vanavedessä oli se miellyttävä sivuvaikutus, että kontrollikäynneillä tuli samalla nautittua keskustan kulttuuritarjonnasta. Tässä Tate Modern. Eddie ihastui turbiinihalliin.
Jatkoin myös Dexamethasonen napsimista eiliseen asti, jolloin oli toinen kontrolliultra ja verikoe. Progesteronitaso on kuulemma steroidien ansiosta laskenut, mutta follien hidas kehitys huoletti sonografia. Gonal-F -annostelua nostettiin siksi 375 iu:hun ja Dexamethasone lopetettiin. Tänään aloin nappailla 25 mg Prednisolonea, sitä toista steroidia, jonka tarkoitus on pitää yliaggressiivinen immuunijärjestelmäni kurissa, jottei se tapa istutettua (JKMH) alkiota. Jatkan myös oman hormonitoiminnan alasajamista Synarel-nenäsuihkeella aamuin illoin.
Follikkeleita stimuloivista hormoneista ei ole tullut kummempia sivuvaikutuksia tälläkään kerralla; alavatsaa välillä vähän painaa ja juilii. Steroidit sen sijaan ovat jo tehneet minusta Duracell-pupun: on vaikea saada nukuttua ja päivällä energiaa riittää. Fiiliskin on yllättävän hilpeä ja positiivinen. Ihan hyvä tietysti tässä kaamoksen ja joulukiireen keskellä, vaikka en tätä tyyppiä itsekseni oikein tunnistakaan.
Tänään on 11. piikityspäivä ja huomenna seuraava ultra. Viimeksi piikitin stimulantteja 12 päivää ennen munarakkuloiden irrotuspiikkiä, mistä 36 tunnin kuluttua oli munasolupunktio ja siitä 2 päivän päästä alkionsiirto. Vähän jännittää. Epäilen, että nyt ei mennä yhtä lyhyellä stimulointijaksolla. Mutta jos munasarjoissani jotain elinkelpoista kasvaa, itsenäisyyspäivään mennessä saattaa hyvinkin olla touhu päällä.
Eddie on kulkenut mukanani ultraäänikäynneillä – olen käynyt hedelmöityshoitoklinikkamme pienessä sivupisteessä, jonne on meiltä helpompi matka ja jossa ei ikinä tarvitse jonottaa. Punktiopäivää varten on kuitenkin hommattava lapselle hoitaja ainakin tunniksi tai pariksi, kun itse makaan nukutettuna ja Mies joutuu hoitamaan oman osuutensa. Lapsia ei saa tuoda mukaan osastolle. Onneksi klinikkaa lähellä on iso puisto, jossa on peräti minieläintarha. Kunhan punktiopäivä varmistuu, joudumme päättämään, vihkiäkö salaisuuteen mukaan joku ystävä, jonka saa ruikutettua lapsenhoitoon lyhyellä varoitusajalla, vai saadaanko palkattua Eddieä aiemmin hoitanut suomalaismimmi, jolle selitetään jotain epämääräistä sairaalakäynnistä.
Kasvakaa, oi vanhat follikkelini.
P.S. Muistakaahan, toverit, osallistua synttäriarvontaan! Itsenäisyyspäivään asti on aikaa.
***
The second instalment of my unputdownable IVF serial from last year: after six days of stimulation with Fostimon and four of Gonal-F, I have ”a few” follicles ripening up. I continue with steroid Dexamethasone for ten days, until a switch to Prednisolone, which makes me hyperactive – but that’s not altogether a bad thing in the Christmas rush. We should head for the egg retrieval in a few days’ time.