Kuumeinen kotiinpaluu
Tai oikeammin: kotiinpaluu, jota seurasi kuume.
Lennähdin siis Eddien kanssa mummolan huomasta takaisin Lontooseen perjantaina. Pojusta matkapäivä tuntui varmasti pitkältä, sillä lähdimme ajamaan aurinkoisesta Etelä-Karjalasta kymmenen jälkeen, yhytimme Porvoon tienoilla lumimyrskyn ja köröttelimme siitä hiljakseen Helsinki-Vantaalle, missä olimme hyvissä ajoin ennen koneen lähtöä kahvilatreffaamassa Istanbulin-suomalaisen kaverin ja hänen kolmivuotiaansa kanssa. Tunti treffeillä, sitten vielä pari tuntia lentokenttäloungessa (ah mikä sivistynyt tapa matkustaa… suosittelen käyttämään kertyneet lentomailit, jos niitä kerää, paikkojen upgreidaukseen jo melkeinpä vain loungepaikan takia) ja kolme tuntia koneessa. Ei ihmekään, että isin haettua matkalaiset Heathrow’lta hermo alkoi pienokaisella hirttää kiinni ja ensimmäinen puoli tuntia automatkasta kotiin meni naama punaisena karjuessa. Pysähdyimme sitten jollekin epämääräiselle parkkipaikalle North Circularin kupeessa lohduttamaan hysteeristä muksua, minkä tuloksena nappula nukahtikin. Kotona oltiin puolen yhdeksän aikoihin illalla, eli puoli yhdeltätoista Suomen aikaa, huh. Siellä jäppinen yllättäen olikin taas oma leppoisa itsensä, jopa niin että jaksoi syödä ja kylpeä kitisemättä ennen yöpuulle painumista. Enkä usko, että heppu tuolloin vielä oli kuumeessa; sama yskä ja nuha, jotka olivat vaivanneet jo ennen Suomeen lähtöä, olivat kyllä riesana edelleen.
Mummolassa opittiin uusia uniasentoja: tässä Haitarinukke.
Ensimmäinen yö meni vähän levottomasti, mutta niin normaalin rajoissa, että pistimme sen hampaiden piikkiin. Lauantaiaamuna heppu oli peräti niin virkeä, että Mies vei hänet vauvauintiin – itse taas olin niin rättipoikki viiden päivän pseudoyksinhuoltajuudesta (heh heh) ja omasta lenssustani, että jäin kotiin koisaamaan. Uinnin jälkeen vesikirppu kuulemma uinahti jo ennen kuin pukuhuoneesta ehdittiin autolle asti ja nukkui parin tunnin päikkärit, mutta niiden jälkeen meillä oli taas sama lunginleppoisa lapsukainen.
Sunnuntain vastainen yö taas… No, sanotaan vaikka niin, että kahden ja neljän välillä ei meidän perheessä paljon nukuttu, ja jossain vaiheessa tyhjeni koko hoitokassi yhdellä rysäyksellä eteisen lattialle. Sekä heitin Miestä tutilla päin näköä. Heh. Tutilla. Mutta silti: heitin Miestäni esineellä. Ei hyvä.
Tätä asentoa kutsuisin nimellä Pako Alcatrazista.
Sunnuntaiaamuna heräsin hämmentävän virkeänä, joten omatunnontuskissani vein Eddien alakertaan aamukiljuntaansa suorittamaan, jotta Mies saisi kerrankin nukkua (yleensä hän vie pojun sunnuntaikävelylle kahvilaan ja minä saan nukkua). Poitsu oli kärttyisä, muttei kuumeisen tuntuinen, ja nukahti syliini sohvalle aamupuuron jälkeen. Hälytyskellot eivät soineet silloinkaan; punoittavasta vasemmasta poskesta päättelin hampaidentulon vaivaavan. Ja kyllähän hepun yläleuassa tuntuukin ikenen läpi etuhammas puhkeavan ihan näinä päivinä.
Kun Mies vihdoin kömpi liki puoliltapäivin vällyjen alta, keksittiin lähteä haukkaamaan raitista ilmaa kärryilemällä aamiaiselle uuteen lähikahvilaan. Eggs Florentine, nam nam. Eddien poski punoitti ja jätkä oli väsähtäneen oloinen, minkä pistimme vartin mittaisiksi jääneiden aamupäikkäreiden piikkiin.
Paluumatkalla jässikkä nukkui sentään puoli tuntia, mutta heräsi kuin käskystä avaimen käännyttyä ulko-ovessa. Vasta silloin huomasin, että jätkähän on varsin lämmin, ja otin kuumeen. Sitä oli 38,5 astetta. Voi toista.
Myös iltapullo maistuu paremmalta, kun on ilmaa jalkojen alla.
Kai asiat voisivat olla hullumminkin, mutta kyllähän tällaisten aktiivipäivien jälkeen on pikku kuumepotilaan äidillä aika paska mutsi -olo. Olen vain tyhmänä tuijottanut punaista poskea ja purulelujen jyystämistä enkä ole tajunnut lapseni olevan oikeasti kipeä. En, vaikka nuhaa ja yskää on riittänyt jo pari viikkoa. (Se sentään puolustuksekseni kirjattakoon, että käytin Eddien ennen Suomen-reissua lääkärissä, joka ei löytänyt lapsen korvista, keuhkoista tai ruumiinlämmöstä huomautettavaa, eikä mummolassakaan terkkarisiskoni pitänyt pojun köhimistä huolestuttavana. Jos kuume jatkuu, huomenna kyllä vien pojan taas lääkäriin.)
Mummon kanssa paikallislehteä lukemassa. Itse osasin lukea kolmevuotiaana kuulemma yksinomaan siitä syystä, että istuin aina papan sylissä lukemassa Etelä-Saimaata.
Tänä aamuna kuumetta oli yhä 38,3 astetta, joten meille taitaa tulla pyjamapäivä. Pieni nuhanenä säälittää, ja kieltämättä ryven vähän itsesäälissäkin, sillä tänään ja tällä viikolla olisi monta hauskaa juttua, joihin osallistuminen on nyt vaakalaudalla. Mutta minkäs teet.
Myös muita tärkeitä elämäntaitoja reissussa harjoiteltiin. Eddie taitaa olla SaiPa-fani, mutta se saattaa johtua myös kirkkaankeltaisista pelipaidoista.
Tämäkin kuva on vielä näytettävä; ovatko tavalliset lastenvaunut fleeceineen Sinusta liian tylsät? Kaipaatko bling-blingiä vauva-arkeen? Haluatko mätsätä kupeittesi hedelmän omaan kaniturkkiisi ja timantteihisi? Tule Lappeenrannan Pikku-Leoon, meiltä saat markkinoiden ylellisimmät vauvanvarusteet!