Kystä kyllä
Joulu tuli ja oli rela ja ruokaisa. Liikuttiin lähinnä kälyn sohvalta kälyn ruokapöytään ja takaisin. Välillä vähän kipitettiin lasten perässä tai yritettiin saada ne syömään muutakin kuin papuja ja riisimuroja. Suurin voimainponnistus oli sovittaa läpi valtava laatikollinen kälyn entisiä äitiysvaatteita ja valkata niistä suosikit. Kolme kassillista mammavaatteita lähti matkaan! Eli tietysti Miehen perhekin oli uutisestamme ikihyvillään. Ja onneksi käly on about samankokoinen kuin minä. 🙂
En kehdannut kylässä räpsiä paljon valokuvia, ja olihan kälyn upea uusi talokin kaksi viikkoa muuton jälkeen vielä aika vaiheessa. Hatunnoston paikka, että halusivat kutsua ylipäätään ketään jouluksi vastamuutettuun kotiin!
Jouluaatto on brittiperheissä yleensä kai ihan tavallinen jouluvalmistelupäivä, ei mitään ihmeellistä ennen muksujen nukkumaanmenoaikaa. Mutta sitten alkoikin tapahtua…
Lahjameri kuusen ympärillä.
Hiukopalaa yövieraille: mince pie ja lasi brandya pukille, porkkana porolle. Ja hui joulun taikaa: aamulla ne oli syöty ja juotu!
Pukki on käynyt! (Nelivuotiaalle ei tarvinnut selittää, mistä lumiset jalanjäljet olivat peräisin, vaikka ulkona tihutti vettä koko joulun eikä lunta oltu nähty viikkokausiin.)
Joulupäivänä lahjojenavaushullunmyllyn ja pakollisten ”ei kun mä haluan että se koottava lahja kootaan NYT!” -raivareitten jälkeen ohjelmassa oli tietysti perinteinen englantilainen joululounas kalkkunoineen, uunijuureksineen ja anopin omatekemine Christmas puddingeineen. (On muuten vähän toista kuin kaupasta ostettu putinki.) Lisäksi oli peräti myös kinkkua, graavilohta ja suklainen jouluhalko, ja minulle lihattomalle Waitrosen herkku-pähkinämureke. Lounaan jälkeen katsottiin kuningattaren puhe (tosi lyhyt ja vähän tylsä), ja sen perään loppuilta menikin sohvalla röhnöttäessä: Doctor Who, Strictly Come Dancing -jouluspeciaali, Call the Midwife (kumman ajankohtainen), Downton Abbey. EastEndersien jouluspeciaalia ei herran kiitos tässä perheessä tuijoteta. Välillä vähän mince pieta, juustoja tai meitsin joulutorttuja vielä napaan. Ja sama alusta tapaninpäivän aamusta. Uugggghhh.
Ehkä söpöintä: pyjamapukuiset lapset herkeämättä (ja hiljaa) joulutelkkarin ääressä.
Joululahjoiksi sain Mieheltä uuden telkkarin makuuhuoneeseen (toivelahja, jotta pääsen taas katsomaan BBC Breakfastia sängystä; täällä siirryttiin analogisista digitaalisiin tv-lähetyksiin alkuvuodesta ja sen jälkeen vanhat telkkarit eivät enää toimi), Hilary Mantelin uusimman Booker-palkitun kirjan (Bring Up The Bodies, samoin toivelahja) ja valkoisia pioneita uuteen puutarhaamme (rakastan valkoisia kukkia ja pioneita, siis täydellinen lahja tämäkin). Muilta sain pari sohvatyynyä, suomalaista musiikkia ja kotikuntani paikallisyhdistyksen murreseinäkalenterin, äidin neulomat villasukat, puutarhakirjan… ja anopilta liki samanlaisen pashminan kuin minkä hän sai meiltä! :) Omat lahjahankintani Miehelle lähtivät vähän lapasesta: Artekin Kanto-halkoteline (okei, sisustuslahja, mutta Mieshän meillä ne takkapuut pilkkoo ja pihalta sisään kantaa), suosikkiparfymeerini Miller Harrisin La Fumée -partavesi, taas yksi puutarhakirja, muutama suomalainen DVD (Pasilaa, Rare Exports ja Pussikaljaelokuva), sinapinkeltainen villapaita ja ”kosketusnäyttöhansikkaat”, siis ne sellaiset metallilankaiset joilla voi käyttää kosketusnäyttöpuhelinta, ja vielä yksi toivottu joululevykin… Vaikka jos lahjojen arvoja joku tylsimys alkaa laskea, enköhän minä vieläkin voiton puolelle pääse. (Vauva-aiheisia lahjoja olimme näköjään kumpikin vielä liian taikauskoisia antamaan – vaikka yhden myönnän kyllä jo Miehelle ostaneeni. Mutta voi sen antaa ensi joulunakin…!)
Nyt ollaan jo palattu sorvin ääreen, mistä lisää seuraavassa postauksessa…