Maailman parhaimmat leikit (ainakin kahdeksankuisen mielestä)
Eddien ja mutsin voittamaton parivaljakko keksi viime viikolla maailman parhaimman leikin. Tai oikeastaan kaksi. Tai, ööh, kolme. Neljäkin, jos tarkkaan laskee. No, oikeastaan viisi.
Ensiksikin jazz-muskarissa alettiin laulaa äidille ennestään tuntematonta laulua piilosillaolosta: ”Can you play a peek-a-boo? I can play a peek-a-boo. Are you there? Yes I am. Are you there? Yes I am. Peek-a, peek-a, peek-a, peek-a-BOO!” Laulu sinänsä on Eddiestä ihan viihdyttävä, mutta tuo viimeinen ”BOO!” saa hänet nauramaan katketakseen. Olen kokeillut myös muilla tavuilla – kuu, muu, luu, suu, huu – mutta näköjään se on tuo B:n (tai P:n) ja UU:n yhdistelmä, joka kirvoittaa makeimmat naurut. Ja vaikka ylipäätään kaikki äidin ja isän naamanvääntelyt ovat pojasta nykyään hillittömän huvittavia, PUU/BUU toimii myös, vaikkei jätkä edes näkisi äidin naamaa. Ihme Pavlovin koira.
Äiti sanoi ”BUU!”
Samasta Peek-a-boo-laulusta innostuneena aloimme harrastaa piilosillaoloa harson kanssa (josta Eddie ei aiemmin ollut välittänyt). Nyt sekin saa aikaan röhönaurun! Leikissä kuuluu heittää harso hepun kasvoille ja joko hänen itsensä tai vanhemman vedettyä sen pois naaman edestä sanoa ”KUKKUU!” (myös ”BUU!” toimii, kaksikielinen lapsi kun on kyseessä 😉 ). Tätäkin leikkiä Edmundo voisi leikkiä maailman napaan asti.
Naamanvääntelyyn näyttää liittyvän myös se, että jässikästä on nykyisin mitä hilpeintä katsoa aikuisten ruokailua. Ennen syötävä ruoka kiinnosti enemmän, mutta nyt jäppinen tuijottaa lautasen sijaan syöjän kasvoja ja nauraa käkättää leukojen jauhannalle.
Äiti sanoi ”KUKKUU!”
Aiemmin jässikkä rakasti mahan ja poskien päristelyä, mutta kutittaminen ei herättänyt mitään intohimoja. Eipä enää! Päristely on vieläkin ehtaa hupia, mutta nykyään jätkä jo kutiaakin, kyljistä ja kainaloista. Samoin ”nenällä kutittaminen” (siis että mutsi hieroo nenäänsä poitsun poskeen tai mahaan) hekotuttaa. Ihan parasta on tietenkin päristelyn ja kutittamisen yhdistäminen.
Viidenneksi hyppykiikku on vihdoin viimein alkanut kiinnostaa! Ei Eddie siinä vieläkään jaksa olla yli viittä minuuttia, mutta sen ajan hän jo pomppii ihan riemukkaasti ja hihkuu touhulleen – ennen hän vain sieti roikkua kiikussa muutaman minuutin ja siirteli laiskasti jalkojaan.
Ylipäätään meillä näyttää nyt olevan varsin riemukas vaihe. Tosin hampaita tehdään edelleen (kolmas hammas, oikea yläetu-, puhkesi viikko sitten) ja sitä voivotellaan aina välillä siirtymällä suoraan kikatuksesta kitinään, mutta keskimäärin heppunen on tätä nykyä hurmaavan aurinkoinen lapsi. Mikä tietysti tarkoittaa, että seuraava vaihe, olkoon se mikä tahansa, tullee kaikille osapuolille suurena pettymyksenä…!
Mitä teidän hippiäisen kanssa leikitään?
Aurinkoinen lapsi aurinkoisessa puvussa aurinkoisena päivänä.
***
Eddie has entered a phase where life seems to be pretty cheerful (even despite ever-present teething!). He has five new favourite pastimes: he loves being shouted ”BOO!” at his face (or even behind his back), plays peek-a-boo with a scarf, giggles at his parents’ eating (any other face-pulling is also hilarious), he now enjoys tickling, and has finally got the hang of his door bouncer (pun intended). All this must of course mean that whatever the next phase is all about, it will be less fun. Can we freeze the time, please?