Minä myös! Minä myös! Eli lehtikaalisipsit ja vegaanimustikkapiirakka

Eräs parhaita ystäviäni on vegaani, mikä kieltämättä aiheuttaa pieniä haasteita tämän peukalo-keskellä-kämmentä-kokin vierasvararepertuaarille. Onneksi ystävä rakas on armelias ja tulee meille yleensä hyvin syöneenä. 😉 Mutta koska hän on mainio kokki, haluan edes joskus tarjota hänellekin jotain kotitekoisempaa kuin Wienernougat’ta ja Lazy Dayn inkiväärisuklaakeksejä (vaikka herkkua nekin ovat).

Niinpä päädyin minäkin kokeilemaan blogimaailman suosikkisnacksia, lehtikaalisipsejä. Anteeksi vain, että olen näin epämuodikkaan myöhässä kokeiluni kanssa, mutta parempi myöhään. Tuli nimittäin niin herkkua, että tätä tehdään vielä lihansyöjämiehellekin!

Ohjeesta näyttää olevan netti pullollaan hieman erilaisia versioita; minä nappasin omani Iltiksen Ruokalan sivuilta, koska siihen tulee sitruunamehua mutta ei oluthiivaa. Näin se menee:

200 g lehtikaalia sopivankokoisiksi suupaloiksi revittynä ja paksu ruoto poistettuna 
1 sitruunan mehu
2 tl oliiviöljyä
mausteita maun mukaan: minä käytin merisuolaa, chilijauhetta, valkosipulijauhetta ja paprikaa, kaikkia noin puoli teelusikallista

Huuhtele lehtikaali, jos on tarvetta, ja kuivaa hyvin esim. salaattilingossa. Sekoita mehu, öljy ja mausteet. Liruta seos kaalin sekaan ja sekoita käsin, jotta kaikki kaalinlehdet kuorruttuvat. Kuivata 150-asteisessa uunissa 15 – 20 minuuttia, kunnes lehdet ovat rapeita mutta eivät vielä ruskistu. (Meillä on kiertoilmauuni. Veikkaan, että tavallisessa uunissa kestää vähän kauemmin.) Anna jäähtyä ja nauti.

Lehtikaalissa on runsaasti kaliumia, A-, C- ja K-vitamiinia, folaattia sekä antioksidantteihin kuuluvia karotenoideja. Sitruunasta saa lisää C-vitamiinia ja kaliumia, oliiviöljystä hyviä rasvahappoja. Eli tämähän on ihan terveysruokaa!

Jottei iltapäivänviettomme olisi ihan liian terveelliseksi mennyt, kiepautin eilen myös vegaanimustikkapiirakan Perho Kerttusen mainiolla ohjeella. (Kiitos, Perho!) Ei englantilaisista pensasmustikoista yhtä hyvää piirakkaa saa kuin villimustikoista (joita muuten kasvaa täälläkin – ainakin Surreyn metsissä ja Somersetin nummilla on tavattu ihan suomalaista mustikkaa. Tiesittekö muuten, että villimustikka ei ole brittienglanniksi blueberry vaan murteesta riippuen bilberry, huckleberry tai whortleberry?) mutta ihan kelpo herkku siitä silti tuli. Vegaanipohja vain tuppaa olemaan aika hapero, joten palasista on vaikea saada edustavan näköisiä.

Moni piiras silkkoa päältä, mutta kaunis sisältä. – Uusia suomalaisia sananlaskuja.

Se Perhon mustikkapiirakan ohjeesta muuten vielä, että jos rasvana käyttää auringonkukkaöljyä, ohjeessa mainittu 150 grammaa on vajaa kaksi desiä (1 dl öljyä = 90 g).

Namnamnam!