Neuvottu

Olin eilen elämäni ensimmäisessä äitiysneuvolassa. Tavallaan. En oikein tiedä, mitä odotin, mutta ehkä kuitenkin vähän enemmän kuin vartin palaveria. No, maassa maan tavalla.

Lääkäri oli ihan symppis, onnitteli vilpittömänkuuloisesti, miten ”kiva kun IVF onnistuu”. ”JKMH”, minä kiljuin mielessäni, mutta oikeassahan hän oli. Suurin osa yrityksistä kun ei etene edes tähän pisteeseen.

Sain peräti kaksi paperia: toisen jossa annettiin osviittaa raskausajan seurantaan ja neuvottiin, miten rekisteröityä sairaalaan, ja toisen, jossa muistutettiin kielletyistä ruuista ja suositelluista lisäravinteista. Seuraava askel nimittäin on valita, missä sairaalassa haluan synnyttää, sillä suurin osa neuvolakäynneistä hoituukin siellä eikä suinkaan lähiterveyskeskuksessa. Hurjaa, nyt jo pitäisi olla mielipide synnytyssairaalasta! Mutta hah, onneksi minulla onkin, vankka sellainen. Mutta hah hah, sepä sairaala ei olekaan meidän terveyskeskuksen listalla…

Olen ollut koko ajan ihan varma, että kunhan se päivä joskus koittaa, haluan synnyttää University College Hospitalissa. Pari ystävääni on synnyttänyt siellä ja tykännyt paikasta, ja pääsen sinne helposti neuvolaan sekä töistä että kotoa. Itsekin sain sairaalasta hyvän fiiliksen ollessani siellä alkuperäisissä lapsettomuustutkimuksissa kolme vuotta sitten.  Ja sitä paitsi siellä on sekä leppoisa ”kätilöyksikkö” helppoja ja luonnonmukaisia synnytyksiä varten että kaikkiin mahdollisiin ongelmiin erikoistunut ”teknisempi” synnytysosasto.  Mutta UCH on supersuosikki myös muiden Pohjois-Lontoon äitikokelaiden keskuudessa ja siten aivan ylibuukattu. Lääkäri epäili, että meidän kaupunginosastamme sairaala suostuu ottamaan vain vaikeat tapaukset, yliopistollinen keskussairaala kun on. Ja minä kun kuvittelin jo olevani vaikea tapaus… Jaahas. Voi että käy itsetunnon päälle.

Lääkäri lohdutti, että jos olen jo UCH:n potilastiedostossa, saatan päästäkin heidän kirjoihinsa, mutta minun on itse soitettava sairaalaan ja otettava siitä selvää. Ja mieluiten myös aika vauhdikkaasti, sillä sairaalaan pitäisi rekisteröityä hyvissä ajoin ennen niskaturvotusultraa, joka täällä tehdään noin rv. 12. Selvä, huomiseksi ei muuten ollutkaan paljon tekemistä. 

Jos UCH ei suostu ottamaan meitä asiakkaikseen, seuraavaksi siedettävin vaihtoehto lienee Hampsteadissa oleva Royal Free Hospital. Huhun mukaan siellä on ainakin yksi suomalainen kätilökin, hauskaa. Mutta siellä neuvolassa käyminen olisi meidän kulmilta varsin tuskaisaa. Toisaalta Hampsteadin kauniit kaupat ja kahvilat ehkä vähän lohduttaisivat. 😉 

Anyway, I’m digressing.  Kysyin lääkäriltä myoomastani, siis siitä sidekudoskasvaimesta. Lääkäri selitti huojentavasti, että myooma on kohdun yläosassa eikä siksi haitanne vauvan uloskäyntiä missään vaiheessa, ja se näyttäisi myös olevan aika litteänä kohdun seinässä eikä työnny kohtuonteloon. Tietysti sitä pitää tarkkailla, mutta samoin kuin kohtu venyy monikkoraskaudessa, venyy se tarvittaessa myoomankin tieltä. Huh helpotus.

Lääkäri otti verenpaineeni ja käski rekisteröityä respassa odottajien ilmaiseen lääke- ja hammaslääkäripalveluun. Ei muita testejä. Verenpainemittaus tuotti yllätyksen: 133/71! Yläpaineeni ei ole koskaan ollut yli 115, oho. Ne hemmetin turkinpippurit… Salaisesta paheestani tietämätön tohtori oli sitä mieltä, että saatoin vain olla jännittynyt tai kuumissani, eikä tuo yläpaine vielä kuulemma mikään huolestuksenaihe ole, mutta kyllä minä tiedän, mikä sen on aiheuttanut… Salmiakkistoppi jo tässä vaiheessa, voi elämä. Kauankohan kestää tällä tahdonvoimalla? 

Ihmettelin lääkärille vielä raskausoireitteni olemattomuutta, mutta hän vain sanoi, että kaikki reagoivat raskauteen eri tavoin ja jos oikein hyvä tsägä käy, saattaa pahoinvointi vieläkin alkaa – yleensähän se lykkää päälle viikoilla 6 – 8. No, nyt olen jo niin tyytyväinen siihen, etten oksetusta saanutkaan, joten ei kiitos enää… Mistä siis vetoa, että se alkaa huomenna?

Raskausviikoista puheenollen, tänään poksahtaa virtuaaliskumpan korkki: 8 viikkoa täynnä. Varjele, sehän on viidesosa täysiaikaisesta! Alkio on kuulemma viinirypäleen kokoinen ja sillä alkaa olla jo korvatkin. Kuuntele, tyyppi: pysy elossa siellä.  Haluan nähdä sinut ensi viikon ultrassakin.