Saman tien Suomen pääsiäis- ja kesämökinetsimisreissulta palattuamme Mies sanoi ”sommoro” (tai mikä sen pohjoislontoolainen vastine sitten onkaan) ja lähti viikon sukelluskeikalle Punaiselle merelle. Minä en onneksi jäänyt Eddien kanssa ihan kaksistaan, vaan serkunvaimo tyttärineen lensi Suomesta samoihin aikoihin metropolilomalle. Kivaa, lykkäävät siten muutamalla päivällä totuttua lomaltapaluumasistani. 

Kun Suomessa mainitsin Miehen lähtevän lomalle ilman vaimoa ja lasta, sain vastaan aika monta kummastunutta katsetta. Minusta tuossa ei kuitenkaan ole mitään väärää tai outoa. Totta kai meillä on kova ikävä isiä hänen poissaolonsa ajan. Kyllä, arki on rankempaa, kun iltaisin ei voi  nakata pojua isänsä syliin ja antaa hänen hoitaa kaikki iltahommat. Ja tietysti olen vähän huolissani siitäkin, meneekö kaikki hyvin.

Kuva by Mies. Hän harrastaa siis myös vedenalaista valokuvausta.

Mies on harrastanut laitesukellusta toistakymmentä vuotta, hänellä on sukelluksenopettajan PADI-tutkinto ja takanaan liki 700 sukellusta viidessä maanosassa; sinkkuvuosinaan hän kuulemma vietti kaikki lomansa sukeltaen. Jos lottovoitto osuisi kohdalle, hän kuulemma pakkaisi meidät mukaansa (siis yrittäisi ainakin kovasti…), muuttaisi tropiikkiin ja ostaisi oman sukelluskaupan. Minä taas en ole sukeltanut kertaakaan, snorklaamaankin olen opetellut vasta Miehen opetuksessa. Haluaisin kyllä käydä kurssin joskus, mutta toistaiseksi pidän uimataitoani vielä turhan kehnona (vaikka tiedänkin, ettei sukeltamisella ole paljoakaan tekemistä uimisen kanssa… mutta pitää siellä pinnan päälläkin jaksaa kroolata takaisin veneelle). Tajuan myös, että vaikka kävisin joskus kurssitkin, ei minulla olisi enää mitään saumaa saada Miestä kiinni kokemuksessa; olisin aina se noviisisukelluskumppani, jonka takia Mies ei pääsisi kiinnostavammille eli vaativammille sukelluksille. 

Mutta kyllä minä sen sukelluskurssin joku päivä silti vielä käyn! Viimeistään sitten, kun Eddiekin menee Bubblemaker-kurssille… 😉

Minulle ei joka tapauksessa ole tullut mieleenkään olla mustasukkainen Miehen harrastuksesta – korkeintaan olen vähäsen kade siitä, että hän on löytänyt itselleen niin hyvin sopivan intohimonkohteen. (Tietysti mieli voisi olla toinen, jos kieltämättä aika tyyris harrastus lohkaisisi osan talousbudjetistamme tai jos Mies vieläkin vaatisi saada käyttää suurimman osan lomistaan sukellusmatkoihin – mutta ei, viime vuosina olen itse asiassa saanut patistella häntä lähtemään sukeltamaan ainakin kerran vuodessa, jotta taito pysyy yllä.) Olisipa vain itsellänikin jotain, johon uppoutua yhtä syvällisesti ja jossa kehittyä ajan myötä. Mutta ei, olen liian kärsimätön pyryharakka, kiinnostukseni kohteet levittyvät liian laajalle, jotta minusta koskaan tulisi tosi hyvää missään… 

Minusta oli yllättävää, että niin moni tuntui pitävän outona, että sallin Miehen lähtevän sukelluslomalleen ilman Eddieä ja minua. Ehkä kyse on vain siitä, etteivät asiaa harrastamattomat tiedä, miten intensiivisiä sukellusmatkat voivat olla: lento rantakohteeseen, lähtö parinkymmenen hengen ”sukellusveneellä” (mikä ihme se on suomeksi, dive boat? Ei sentään sukellusvene, heh) ulapalle ilman, että maalle välttämättä astutaankaan ennen loman loppua, kolmesta neljään sukellusta päivässä, loppuaika muun veneväen kanssa pallon parhaita sukelluskohteita vertaillen ja kalajuttuja kertoen. Sukellusvenelomat eivät tosiaankaan ole aloittelijoille eikä veneessä ole tekemistä, jos ei itse sukella.

Mutta silti. Minusta on hassu ajatus, että pariskuntana ja perheenä pitäisi tehdä kaikki yhdessä. Vastahan me olemme olleet viikon nenätysten Suomessa; ihan kiva, että saadaan hetki hengähdystaukoa! 😉

Mitä mieltä te olette: saavatko puolisot harrastaa ja varsinkin matkustaa itsekseen vai pitäisikö vauvaperheen tehdä kaikki ja viettää lomansa aina yhdessä?

***

As soon as we returned from Finland, DH left for a diving holiday on the Red Sea. He is an experienced PADI Divemaster with nearly 700 dives in his belt and used to spend all his holidays underwater before me; I have never dived and can hardly snorkel. People seem surprised that I don’t mind him going on a holiday on his own – but if anything, I’m envious that he has such a passion, not jealous about it. Of course I want him to enjoy something he loves so much and is so good at! (Besides, dive boat trips would be murder for non-divers.) But this has made me wonder: should families really share all spare time and particularly holidays? Is it fine for a father of a baby to leave for a week? What do you think?