Sanokoot muut mitä sanovat, minusta Lontoo on ihan paras paikka kasvattaa lapsia. Ei meillä ole matalalattiaraitiovaunuja eikä ilmaista julkista liikennettä vaunujen kanssa, mutta onpahan maailman parhaat museot, joissa kaikissa on jotain ohjelmaa lapsille, ympäri vuoden vihreinä pysyvät puistot, joissa on korkeatasoiset leikkipuistot – ja sitten vielä tämä: My Crèche on drop in -päiväkoti, jonne voi jättää muksunsa pariksi tunniksi satunnaisesti ja ilman varausta, kun pitää käydä kampaajalla tai hammaslääkärissä tai, kuten tämä mutsi, päähänpistosta laitattamassa elämänsä ensimmäiset Shellac-geelikynnet* reissua varten. Ja muutoin vain päiväsaikaan auki olevaan päiväkotiin voi perjantai-iltaisin jättää lapsukaisensa pariksi tunniksi, jotta vanhemmat pääsevät viettämään treffi-iltaa!

Eddie vietti tunnin kahden mukavan, ammattitaitoisen ja Ofsted-rekisteröidyn lastenhoitajan kanssa leikkien kuulemma kimallepulloilla, syöden vähän maissinaksuja ja ottaen pienet maitohuikat. Näytti tyytyväiseltä, kun tulin uusine kynsineni jätkää hakemaan eikä kuulemma ollut kaivannut yhtään. Tästä pitää ottaa ilo irti, ennen kuin jässikkä oppii vierastamaan! Lysti maksoikin vähemmän kuin oma beibisittaaja olisi tuntitaksana veloittanut (okei, käytin hyväkseni päiväkodin avajaistarjousta). 

Olemme myös pistämässä pystyyn lapsenvahtirinkiä NCT-kavereideni kanssa: kaikilla rinkiläisillä olisi aluksi yhtä monta polettia, joita vastaan saisi aina kahden tunnin beibisittausrupeaman. Niitä vaihtamalla jokaisen pariskunnan pitäisi vuorollaan päästä tuulettumaan. Mahtaakohan toimia?

Miten te muut olette organisoineet satunnaisen lapsenvahtimisen? Varsinkin te, joilla ei ole sukulaisia samassa kaupungissa?

Lisää kirkkaanvärisiä lastenhärpäkkeitä tähän talouteen: Eddien uusi vaahtomuovimatto, ihan paras!

* Piti kylläkin laittaa ihan tavallinen manikyyri, mutta thaimaalainen manikyristi ei tainnut ymmärtää toivomustani, oho. No, käy se näinkin. Kokeillaan.