Hääfiilistelyä
Hääpukupäivän, Alisa W:n ja vähän Mindekankin innoittamana minäkin keksin muistella omia viiden vuoden takaisia häitäni… niitä kaikkia kolmea. Hääpukuuni en enää mahdu, mutta joku päivä vielä meinaan mahtua! Ostin sen nimittäin juurikin sillä mielellä, että cocktailmekkona tai vintage-henkisenä bilekolttuna se menisi vielä monet vuosikymmenet, vaikka tulevan tyttäreni tai miniäni kemuissakin.
Meillä oli pienet häät. Yhdeksän vierasta varsinaisessa seremoniassa, ja niinkin monta vain siksi, ettei Mies lopulta hennonnutkaan mennä naimisiin ihan salassa. Niinpä anoppi, Miehen sisko miehineen ja kaksi parasta ystävää plus toisen vaimo kutsuttiin mukaan maistraatiin, ja niinpä sitten minunkin oli tasapainon vuoksi saatava mukaan pari parasta ystävääni.
Tämä on todistettavasti tapahtunut.
Menimme naimisiin Lontoon Islingtonin maistraattitoimiston keskikokoisessa vihkihuoneessa tihkusateisena elokuun perjantaina. Seremonia kesti ehkä vartin eikä sisältänyt mitään ylimääräisiä puheita, runoja tai musiikkia. Itse asiassa en muista koko seremoniasta juuri mitään – onneksi oli ne todistajat varmistamassa, että naimisiin mentiin. 😉 Tästä syystä juurikaan en halunnut isoja häitä: inhoan huomion keskipisteenä olemista ja arvelin, että jos meillä olisi megahäät, a) hermoilisin niistä etukäteen ihan bridezillana ja b) en pystyisi nauttimaan koko päivästä. Nytkin taisin olla niin hermona, etten tosiaan muista edes, millainen tyyppi meidät vihki. Nainen, sen tiedän. Vihkitodistuksen käsin kirjoittanut avustaja oli mies, ja tällä oli niin hirveä käsiala, että vihkitodistuksemme (ne siis kirjoitetaan täällä edelleen käsin) on liki lukukelvottomassa kunnossa. Yllättävää kyllä, isäni monimutkainen ulkomainen nimi – juu-u, suloisen vanhanaikaisessa vihkitodistuksessamme on kirjattuna myös meidän isien nimet sekä tietysti siviilisäätyni, spinster 😀 – on kirjattu oikein.
Seremonian jälkeen kävelimme meille kotiin samppanjalasilliselle ja sieltä häälounaalle paikalliseen ravintolaan, Frederick’siin. Best man ja kaaso pitivät puheet. Ei kakkua, ei hössötystä. Saman perjantain iltana lensimme Suomeen. Yövyimme… siunakkoon, olen unohtanut! Kämpissä? Klaus K:ssa? Kerroimme vihkimisestä perheelleni puhelimessa seuraavana aamuna. Aika ällistyneeltä siellä kuulostettiin. Meidän suvussa ei ole ollut tapana karata naimisiin.
Lauantaina olimme kutsuneet ystäviä Helsingin Café Engelin sisäpihalle juhlistamaan äskettäisiä kihlajaisiamme – olimme nimittäin menneet kihloihin vasta edellisessä toukokuussa, pari kuukautta ennen yllätyshäitä. Vieraiden saavuttua toivotin heidät tervetulleiksi – ja julistin, etteivät nämä itse asiassa olleetkaan kihlajaistenrääppiäiset vaan häät ja, tadaa, tässä on sormus! Tyrmistynyt hiljaisuus. 🙂 Juhla jatkui Engelin notkuvien pöytien jälkeen cocktailbaari A21:ssa. Oli ihana viettää leppeää loppukesän iltaa ystävien kanssa kiireettä ja stressittä.
Engelin sisäpihalla olin vuosikymmen aiemmin katsonut monta kesäkinoa arvaamatta, että sama mesta olisi kerran vielä hääjuhlieni pitopaikka.
Kolmannet häät meillä oli vielä kotipaikkakunnallani, siskoni luona. Niihinkin oli sukua kutsuttu kihlajaistemme rääppiäisten tekosyyllä, mutta olimme siskon kanssa vanhemmilta salassa myös muistuttaneet kutsuttuja, että kyseessä olisi myös vanhempieni rubiini- eli 40-vuotishääjuhla. Tuplabluffi, hihii! Näissä kemuissa saimme vihdoin hääkakkuakin (vadelma-kerma-, nam).
Neljännetkin häät meillä oli tarkoitus järjestää Lontoon ystäville, mutta oho, hääväsymys iski ja ne juhlat jäivät pitämättä. Jospa sitten, kun meillä on se Suomen kesämökki… varsinkin, kun monet heistä olivat jo odottaneet kieli pitkällä suomalaisia kesähäitä, kuulemma. Nykyisinhän on kuulemma muotia järjestää renewing vows -seremonia, kun muut juhlanaiheet alkaa parisuhteessa olla käytetty. 😉 Tai ehkä sitten kuitenkin vain suomalaiset juhannusjuhlat?
Ai niin, se hääpuku. Paikallisen juhlamekkoketjun Coastin 50-luvun henkinen olkaimeton hippamekko, valkoinen mutta musta-luonnonvaaleita kukkia helmassa. En todellakaan etsinyt valkoista, mutta kas. Plus äidin hääkengät 40 vuoden takaa, monenmonissa prinsessa- ja hääleikeissä siskon kanssa kulutetut. Myös siskoni piti niitä omissa häissään. Lainattua oli parhaan ystäväni stoola, sinistä pikkuhousut ja äidin rannekorun spektroliittikivi. Hääkimppua minulla ei ollut, vaan ranteessa tummanpunainen ruusu. Sormus oli simppeli timanttileikattu platinarengas ilman kiviä.
Häämatkalla Suomessa pistäydyimme Haikon kartanossa Porvoossa, koska siellä vanhempanikin olivat viettäneet oman kuherruskuukautensa 40 vuotta aiemmin. Varsinaiselle häämatkalle ehdimme vasta melkein vuotta myöhemmin Etelä-Afrikkaan safarille ja Sowetoon sekä Mosambikiin biitsille ja Maputoon. Mutta se onkin jo ihan toinen juttu. (Saisipa joskus senkin reissun muisteltua, huhhuh.)
Come on, girls, kaikki tykkäävät muistella häitään! Miten teidän hääjuhlat erosivat muitten juhlista? Millainen oli sinun hääasusi? (Parhaan ystäväni mies astui vihille bänditeepparissa, jossa oli reiät kainalossa. Voittaako kukaan?)
