Meidän kuningattaremme Elisabet II, tuttavallisemmin Ellu, täyttää tänään 90 vuotta. Onneksi olkoon. Aika kunnioitettava saavutus keneltä tahansa eläkeläiseltä, saati sitten valtionpäämieheltä, joka on hoitanut virkaansa varsin moitteettomasti jo 64 vuotta. Kuusikymmentäneljä! Aika kouliutuneesti majesteetti on jaksanut pitää ilmeensä kurissa, vaikka on taatusti nähnyt enemmän kuin kukaan alamaisistaan eikä se 64. parlamentin avajaisistunto ehkä enää niin kiinnostava jaksanut olla.

Kirjoitin ”meidän”, vaikken totuuden nimessä tunne kuningasperhettä kohtaan kummoista yhteenkuuluvuudentunnetta. Eddie toki on ihan virallisesti Hänen Majesteettinsa alamainen ja nauttii passinsa mukaan hänen suojelustaan, mutta itse en ole (Brexitin uhallakaan) tullut ottaneeksi Britannian kansalaisuutta enkä siksi ole joutunut hänelle uskollisuudenvalaa vannomaan. Kansallislaulunkaan soidessa en yleensä hymise mukana, tasavaltaisena ateistina kun God Save the Queen kuulostaisi vähintäänkin tekopyhältä, eikö? Tai ainakin varsin sarkastiselta.

(Annie Leibovitzin kuva täältä.)

Mielestäni monarkia on tolkuttoman kallista lystiä, ja jättäisin juorulehtien palstatilan mieluummin muualta kuin verotuloista palkkansa saavien saippuaoopperatähtösten leikkikentäksi. Tosin ovat nämäkin asenteeni sentään iän myötä pehmenneet: muistan, kun aikoinani harjoittelijana Suomen suurlähetystössä heitin jonkin sarkastisen kommentin monarkiasta ja silloinen pomoni tylytti vastaan tilastoilla siitä, kuinka paljon matkailutuloja Britannia laskee saavansa pelkästään kuningasperheen ansiosta. Ah, ne amerikkalaiset ja japanilaiset turistit… Kieltämättä Buckinghamin palatsin edustalla käy aikamoinen kuhina joka aamu kello yhdentoista vahdinvaihtoparaatin aikaan. Ja jokaikinen Katen käyttämä mekkohan myydään aina kaupoista loppuun, huoh. (Kuka ne oikein ostaa? Oikeastiko mimmit yrittävät täyttää lapsuuden prinsessahaaveitaan pukeutumalla aikuisina kuin oikea prinsessa – anteeksi, herttuatar?)

Superjulkkiksina kuninkaallisista on toinenkin hyöty, ja se on julkisuuden saavuttaminen heidän ajamilleen asioille. Koska heillä on aikaa käytettävänään, he tapaavat pitää itsensä kiireisinä (tai ainakin pyrkivät näyttämään siltä) tekemällä laajalti hyväntekeväisyystyötä, toimimalla järjestöjen suojelijoina ja johtokunnissa ja tuomalla hyväntekeväisyyskohteita esille vierailemalla niissä. Palvottu Diana oli omasta mielestäni lähinnä moniongelmainen neurootikko, mutta kukapa olisi unohtanut hänen maamiinakampanjansa? Konservatiivisessa Britanniassa prinssi Charlesin tuoma arvovaltainen julkisuus luomuviljelylle saattaa sekin oikeasti lisätä kiinnostusta aiheeseen. 

Olen itse nähnyt kuningattaren livenä kerran, edellämainitun suurlähestystöharjoittelun aikana pidetyn Suomen itsenäisyysjuhlavuoden (kas, sellainen on taas tulossa) näyttelyn avajaisissa Barbican Centressä. Pieni, harmaapäinen, hieman kumara rouva jo silloin, ikuisuuksia sitten, pitkän ja sotilasryhtisen siippansa vierellä. Kuningatar katsoi minua silmiin ehkä vajaan sekunnin enkä häkellykseltäni osannut kuin tuijottaa takaisin (emme olleet lähetystössä harjoitelleet hoviniiausta). Siihenkin hän lienee vuosikymmenten varrella tottunut, ja hermostuneisiin naurunpyrskähdyksiin, freudilaisiin lipsahduksiin, jännityksestä hikoaviin kämmenpohjiin (vai kätteleekö kuningatar koskaan?) ja yli-innokkaiden alamaisten yrityksiin tulla iholle. Onkohan hän huumorintajuinen vai tosikko? Pitääköhän pitkää valtakauttaan siunauksena vai kirouksena? Siihen nähden, että hän on varmastikin maailman tunnetuin nainen, aika yksityisinä hän on sentään pystynyt omat ajatuksensa pitämään.

Olen tasavaltalaisena täällä melko pienessä vähemmistössä: viimeisimmän gallupin mukaan 76% briteistä haluaa säilyttää monarkian ja vain 17% tahtoisi siirtyä tasavaltaan mitä pikimmiten – tosin kaikki arvelevat, että tasavaltalaisuus saa uutta puhtia sitten, kun Ellusta lopulta aika jättää. Luulen kyllä, että aika järisyttävästi saavat tulevat kruunupäät täällä mokata, ennen kuin yleinen mielipide kääntyy monarkiaa vastaan, niin konservatiivinen on Britannian kansa. En Ellun (järkevissä, viiden sentin tukevan koron) kengissä olisi kovin huolissani. 

(Täältä.)

Oletteko te lukijani sydämeltänne monarkisteja vai tasavaltalaisia? Kiinnostavatko kuninkaallisten tekemiset? Olisiko Suomessa vähän glamuröösimpää, jos Väinö I olisi päässyt valtaistuimelle asti?

***

Happy 90th birthday, HM the Queen! I’m really a republican (with a lower case r), but sure it’s fascinating to observe the publicity machine that is the Royal Family. It’s an expensive institution past its best-by date, if you ask me, but I do appreciate I’m in the minority here with my opinion. At least they do bring in tourism dollars and draw publicity to good causes – and Kate alone must increase our fashion exports many times over. I’m not putting my money on overthrowing the Windsors quite yet.