Keksinpä tänään (taas yhden) hullu äiti -tempauksen ja lähdin Eddien kanssa ensimmäistä kertaa kahden julkisilla keskustaan British Libraryn Propaganda: Power and Persuasion -näyttelyä katsomaan. Syytän tästä ystäviä: Eddien kummatädiksi lupautunut P oli bongannut sen jo kuukausia sitten ja huhuillut seuraa, ja tuolloin raskaushuuruissani kuvittelin, että kyllähän kuusiviikkoisen kanssa helposti jo kaupungilla liikkuu. Kun yhteinen bestiksemme T päätti hänkin tulla Suomesta asti moikkaamaan meitä ja katsastamaan samalla näyttelyn, eihän sitä millään voinut missata.
No, nyt tiedän paremmin. Siinä vaiheessa, kun olin kahdella bussilla päässyt tihkusateessa King’s Crossille, tyyppi halusi syötävää. Ensin siis imetin puoli tuntia kirjaston aulassa sillä aikaa, kun muut kävivät näyttelyä läpi. Sitten tein sen mokan, että kuvittelin yhden tissin riittävän pojulle välipalaksi, pakkasin lapsen takaisin vaunuihin ja yritin itsekin näyttelyyn: virhevirhe, kitinä alkoi heti enkä kestänyt kuunnella sen voimistumista vaan laukkasin salien läpi ”kiva kuva, onpa toinenkin kiva kuva, tuon kivan kuvan olen nähnyt ennenkin” -fiiliksissä pystymättä keskittymään mihinkään. Sitten taas imetystä aulassa parikymmentä minuuttia, kunnes ystäväni olivat ehtineet näyttelyn loppuun.
Vaipanvaihto, ja koska en ollut vielä oppinut läksyäni, kävely vaunujen heijaukseen rauhoittuneen vauvan kanssa lounaalle The Brunswickiin. Lounaan ajaksi lapsikulta yllättäen uuvahti ja heräsi strategisesti kitisemään vasta, kun harkitsimme jälkiruokaa. Taas yksi pikainen imetysyritys. Kitinä yltyi paruksi siihen mennessä, kun pistäydyin etsimässä luontaistuotekaupasta imetysteetä ja sarviapilakapseleita – ei ollut kumpaakaan; millainen luontaistuotekauppa Holland & Barrett oikein kuvittelee olevansa? Siispä lähimpään puistoon imettämään vielä lisää. Kamujen oli lähdettävä seuraaville treffeille, ja yhden tissin välipalan jälkeen aloin roudata Eddietä bussilla kotiin. Matkalla bussipysäkille alkoi kitinä… joka onneksi jatkui vain kitinänä alkumatkan, kunnes heppu nukahti onnikan rytmiin. Parku alkoi vasta kymmenen minuutin kävelymatkalla bussipysäkiltä kotiin.
Hohhoijaa. Sovimme, että ystäväni tulee huomenna meille, me emme liikahda kotoa minnekään.
Propaganda-näyttely vaikutti kyllä hyvin mietityltä ja kiintoisalta, seuralaiseni (ne jo rintamaidosta vierottuneet) ainakin tykkäsivät. Se on avoinna 17.9. asti, jos kukaan sattuu lähiviikkoina Lontoossa pistäytymään. British Library on itsessäänkin yksi kaupungin suosikkirakennuksistani, joten suosittelen siellä poikkeamista jo pelkän ilmapiirin takia. Lukusaleihin ei pääse ilman kirjastokorttia, mutta näyttelyt, kirjakauppa, kahvila, yleiset tilat ja varsinkin koko rakennuksen ytimen halkova kirjatorni ovat vallan upeita ja kirkkomaiseen hartauteen vaivuttavia. Tai no, kirjastot ovat aina olleetkin meikäläisen kirkkoja.
Eikä pikainen visiittini ihan turha ollut. BL:ssä osataan myös oheismarkkinointi, ja näyttelykaupassa olisi ollut tarjolla vaikka mitä Uncle Sam -lasinalustaa ja sokaistu Vapaudenpatsas -keittiöpyyhettä. Minun oli ihan pakko ostaa tämä:
OMG! En osaa päättää, onko aapinen laadittu tosissaan vai kieli poskessa, mutta huhheijaa, ihan varmuuden vuoksi tätä ei ikinä tulla Eddielle näyttämään…
…mutta löysin sentään jotain sulkkista poitsullekin: Samuil Marshakin ihania loruja Vladimir Lebedevin kuvituksella. Katsokaa nyt näitä:
Nyt voisin klassisesti sanoa, että äiti on vähän väsynyt… ja aika paska, kun noin vauvaa huudatti. Anteeksi, Eddie. En mä enää. (Ainakaan siihen asti, kun äitipää unohtaa tämänpäiväiset koettelemukset.)
