Eilen oli viisivuotishääpäivämme. Koska emme edes harkinneet vasta viisiviikkoisen muksun jättämistä ulkopuolisen hoitoon, ihana Mies keksi, että tehdäänkin päiväretki jonnekin Lontoon ulkopuolelle; kokeillaan, miten Eddie matkustaa. Keksi vielä kohteenkin: Audley End House Saffron Waldenin söpössä pikkukaupungissa Essexissä. 

Audley End on 1500-luvulla Henrik VIII:n lakkauttaman luostarin perustuksille rakennettu kartano, jonka nykyasu on suurimmaksi osaksi 1700- ja 1800-luvuilta. Alunperin 300-huoneisesta kartanosta on jäljellä murto-osa, mutta sekin on varsin näyttävä. Ympärillä on valtava puisto, jonka läpi virtaa Cam-joki (Cambridge, geddit?). Tiluksiin kuuluu niin luomuvihannes- ja hedelmätarhaa viktorianaikaisine kasvihuoneineen kuin kalalammikkoa, muodollista kukkatarhaa ja 30 hevosen tallia. Palvelusväen siipeenkin pääsi tutustumaan, keittiöihin, pesulaan ja meijeriin. Aika Downton Abbey. 

Ja Eddiehän matkusti mainiosti. Tyyppi tapaa simahtaa samantien turvaistuimeen päästessään, niin nytkin. Reilun tunnin ajomatka Saffron Waldeniin meni inahduksitta. Kävimme perillä ensin moikkaamassa juuri kaupunkiin muuttanutta ystäväämme, jonka luona imetin tiitiäisen nopeasti, ja sen jälkeen heppu nukkui turvaistuin-vaunu-kombossaan tyytyväisenä pari tuntia vanhempien haukatessa pikniklounaan ja kierrellessä puutarhoja. Välillä jätkä siirrettiin Manducaan kartanon sisätiloihin tutustumista varten, ja sekin sujui tutti suussa ilman huutokonserttia. Ennen kotiinlähtöä syötin jässikän vielä kunnolla (=molemmat rinnat ja korviketta päälle), minkä ansiosta kotimatka sujui yhtä rauhallisesti. Ja vielä kotonakin jäppisen joutui vartavasten herättämään seuraavalle aterialle.

Eli jipii, ehkä meillä on matkailua hyvin sietävä muksu!

P.S. Hääpäivän kunniaksi voisin kirjoittaa ihan kunnon ylistyspuheen upealle Miehelleni, mutta riittäköön tällä kertaa, jos vain sanon, että ai että minulla on upea Mies: älykäs, hauska, aikaansaava, vastuuntuntoinen, rehti, oikeudenmukainen, hellä, hassutteleva. Vakava ulkokuori pettää. 😉 Isänä Mies on osoittautunut aivan helmeksi jaksamalla sekä Eddien että meikäläisen väsymystä ja kiukuttelua uskomattoman kärsivällisesti. Ja rankasta työstään huolimatta hän jaksaa hemmotellakin väsähtänyttä vaimoaan; eilisen retken jälkeen sain vielä suussasulavan päivällisen. Katkarapuceviche kylmän avokadokeiton kera sekä paistettua koljaa pistaasipeston, kesäkurpitsan ja uusien perunoiden kera, jälkiruoaksi kälyltä säästynyttä Eddien serkun 2-vuotissynttärisuklaakakkua ranskankermalla. Namnam.

P.P.S. Puuhääpäivälahjaksi sain niisk-ihanan omenapuun! Olen vaahdonnut siitä, miten haluaisin istuttaa Eddien syntymän kunniaksi pihalle omenapuun, ja kas, Mies oli kuunnellut. No, nyt on ohjelmanumero jässikän nimiäisiin. Miehen lahja on vielä postissa, mutta se on ei-kovin-yllättävästi suomalaista designia, Alvar Aaltoa, puuta, musta ja nelijalkainen… Ei liene vaikea arvata?