Tämänviikkoisen perhevalmennustunnin aiheena oli vauvan ensimmäinen tunti ja ensimmäiset päivät kotona vastasyntyneen kanssa. Kuulimme esimerkiksi, että Lontoon sairaaloissa vauvaa ei pestäisi vaan pyyhittäisiin pahimmista roiskeista ennen ihokontaktiin pääsyä äidin tai synnytyspartnerin kanssa; että napanuora rutiininomaisesti katkaistaisiin heti, mutta että voi pyytää sen katkaisemista vasta kymmenisen minuuttia myöhemmin, jotta suurin osa ravinteikkaasta napaverestä on löytänyt tiensä lapseen; että istukan synnyttämisessä kestäisi kymmenestä minuutista tuntiin ja sen ajan vauva voisi olla ihokontaktissa; ja että napanuoran katkaisun ja jälkeisten jälkeen äiti voisi käydä suihkussa, yleensä isän saattamana, koska olo olisi aika heikko, ja sillä aikaa vauva puhdistettaisiin, mitattaisiin ja puettaisiin. 

Jälkeisistä Alison sanoi, että äidillä on oikeus kieltäytyä niiden tuloa nopeuttavasta pistoksesta (Syntocinon? Ilmeisesti synteettistä oksitosiinia), jos haluaa välttää mahdolliset sivuoireet kuten huonovointisuuden. Silloin istukan synnyttäminen kestää yleensä kauemmin, mutta supistukset ovat siedettävämpiä. Samoin vastasyntyneelle yleensä annettavasta K-vitamiinipistoksesta voi kieltäytyä tai pyytää piikin sijaan suullista annostelua (joka otetaan 5 päivän aikana, eli vaatii vähän enemmän viitseliäisyyttä). Lontoon sairaaloissa vastasyntynyt on vierihoidossa koko sairaalarupeaman ajan, mutta on varauduttava siihen, ettei osastolla olisi kovinkaan idyllistä: huoneet ovat isoja, vauvoja on paljon ja jotkut äidit ovat itkettäjäkoulukuntaa. Sairaalahenkilökuntaa synnyttäneiden osastolla on vain yksi kätilö pariakymmentä äitiä kohden, plus sairaala-avustajat. Korvatulpat kannattaa siksi pakata mukaan! Ja tämän takia monet tosiaan haluavatkin kotiutua mitä pikimmiten.

Tenttasimme Alisonia viimeviikkoisesta vuorokaudessa kotiin -lausunnosta, ja nyt hän myönsi, ettei vastasynnyttänyttä toki heitetä ulos ennen kuin maito on noussut ja imettäminen onnistuu ainakin sinnepäin (siis jos ylipäätään aikoo imettää). Itse asiassa äiti saa aika omatoimisesti päättää, milloin sairaalasta lähtee, jos kaikki on muuten hyvin. Isien ei anneta yöpyä sairaalassa synnytyksen jälkeen ja periaatteessa heidän pitäisi noudattaa vierailuaikoja, mutta käytännössä isät saavat viettää koko päivän vuoteen vierellä, kunhan eivät aiheuta suurempaa häiriötä. 😉 (Hmm, minun pitää vielä tarkistaa tämä UCH:lta, sillä ainakin yksi ystäväni sai sieltä perhehuoneen, jossa isäkin sai olla koko sairaala-ajan…)

Vastasyntyneen kotiuduttua siirrytään samantien sairaalan hoivasta community midwife -tiimin huostaan. Ensivisiitin kätilö tekee jo kotiutuspäivänä, tarkistamaan lastensuojelusyistä, että kotona on kaikki turvallista vauvan tulla – siis perusasiat, juokseva lämmin vesi, ei tappajakoiria takapihalla (Alisonin esimerkit). Sen jälkeen periaatteessa kätilön on tarkoitus käydä (yllätys)kotikäynneillä viitisen kertaa seuraavan kahden viikon aikana – mutta käytännössä meidän kaupunginosassamme on kuulemma sellainen säästökuuri, että tämän piirin kätilöt ehtivät kotiin vain kahdesti! Alison sanoi olevansa jossain työryhmässä, joka parhaillaan kamppailee tätä säästöliekitystä vastaan. Kahden viikon jälkeen siirrytään paikallisen children’s centren asiakkaiksi. Ne ovat eri juttu kuin terveyskeskuksen äitiysneuvolat: kätilöjohtoisia drop in -paikkoja, joissa saa imetys-, nukutus- ja muuta vauvanhoitoneuvontaa, ja jossa alkuvaiheen mittaukset ja punnitukset tehtäisiin. Saimme kotitehtäväksi etsiä itseämme lähimmän children’s centren tiedot ja palvelut. 

Saimme sitten ryhmätyönä pohtia äitien kesken, mitä 3. – 4. synnytyksenjälkeisen päivän ohjelmaan mielestämme kuului; mitä tekisi vauva, mitä me äidit, isät ja muut läheiset. Samaan aikaan isäkokelaat listasivat samanikäisen vauvan kuvitteellisen päivän ohjelman tunti kerrallaan. Äitien luettelo herätteli kyllä vauvatodellisuuteen: me imettäisimme, ihmettelisimme vauvaa, vuotaisimme verta, joka paikkaan sattuisi, vaippaa olisi vaihdettava parin tunnin välein, muuten istuisimme kuin liimattuina sohvalla vauva sylissä, unirytmi olisi sekaisin, koko ajan olisi nälkä ja jano. Noina päivinä kuulemma 80%:lle äideistä tulee baby blues, oksitosiinin ja serotoniinin äkillinen pudotus, joka näkyisi itkeskelynä ja yhtäkkisenä toivottomuuden tunteena. Se ei ole sama asia kuin synnytyksenjälkeinen masennus, sillä se kestäisi yleensä vain vuorokauden tai pari, kunnes oksitosiinitasot alkaisivat taas nousta imettämisen myötä. (Imettämättömillä äideillä baby blues -vaihe on usein lievempi.) Saimme naisryhmässä myös Alisonilta käytännön vinkkejä alkupäivien äitivarusteluun: pakastettuja kaalinlehtiä rintsikoihin, jäisiä hernepusseja (tai vaihtoehtoisesti kuumavesipullo) alapään jomotusta puuduttamaan, ja virtsankarkailu olisi ihan ensipäivinä arkea kolmasosalle äideistä ja siksi omakin sänky olisi syytä vuorata parilla kosteussuojalla – yksi peffan, toinen rintojen alle. Hurmaavaa. 

Vauvan ensipäivien ohjelma oli sekä meistä että miesten ryhmän mielestä aika samanlainen: syömistä, nukkumista, pissaa ja kakkaa, itkua ja sylissä kiemurtelua eripituisina pätkinä vuorokauden ympäri. Alison muistutti, ettei vastasyntyneellä ollut mitään ajantajua ja niinpä alkuaikojen päivät ja yöt eivät juuri erottuisi toisistaan. Vastasyntyneen aivotkin ovat vain satsuman kokoiset! (Ja puolivuotiaana appelsiinin ja kaksivuotiaana mangon kokoiset.) Lisäksi Alison varoitti, että muutaman päivän ikäisenä vauva yleensä unohtaisi ihan vastasyntyneen ”kontaktirefleksit”: kuulemma heti synnyttyään vauva osaa ottaa kontaktia läheisiinsä esimerkiksi katsomalla silmiin tai näyttämällä kieltä, jos vauvalle näyttää kieltään, mutta parissa päivässä nuo ”taidot” unohtuvat ja tässä vaiheessa vauvasta tulee vähäksi aikaa oikeasti aika tylsä tyyppi. 

Minulle tuli uutena tietona nykyinen suositus, että vauvaa kylvetettäisiin vain kerran tai pari viikossa, ja että alle kolmikuukautinen pitäisi pestä pelkällä vedellä. (Topping & tailing eli pään ja pepun pesua sentään saisi harrastaa useammin.) Pyllypyyhkeitäkään ei niin pienelle suositella, vaan ihoa voisi tarvittaessa kosteuttaa ihan tavallisella oliivi- tai manteliöljyllä. Hah, jatkokäyttötarkoitus löydetty vastaostetulle välilihaöljylleni! 😉

Alison muistutti myös, että vaikka tilastojen mukaan vastasyntynyt nukkuu keskimäärin 16 tuntia päivässä, jokaisen vauvan rytmi vaihtelee päivittäin. Tai oikeastaan siis sitä rytmiä ei vain ole vielä moneen viikkoon. Puhuimme myös oikeasta nukkumisasennosta (selällään pinniksen jalkopäässä), nukkumishuoneen sopivasta lämpötilasta (16 – 18 astetta, mikä tuntuu kyllä tosi kylmältä!), vaatekerrosten sopivasta määrästä (periaatteessa yksi enemmän kuin vanhemmilla), ja siitä, miten vauvasta huomaisi sen olevan kuumissaan: kitinästä, niskaa koettelemalla tai siitä, että vauva joisi enemmän kuin normaalisti. Unipusseistakin puhuttiin, ja kapaloinnista, ja perhepedistä… NCT:n ohjeistus on eri kuin mitä täällä on tällä viikolla ihan uutisissakin jauhettu: Britannian lääkäriliitto esitti juuri, ettei vauvoja pitäisi kätkytkuoleman riskin takia nukuttaa perhepedissä, mutta NCT:ssä taas ollaan sitä mieltä, että suositus syyllistää turhaan vanhempia, koska tutkimusten mukaan puolet heistä nukkuu ainakin osan aikaa samassa sängyssä vauvan kanssa, vahingossa tai tarkoituksella. Perhepedin välttäminen taas saattaa lisätä nukahtamista vauvan kanssa sohvalle tai tuoliin, mikä on huomattavasti riskaabelimpaa.

Kätkytkuolemien määrä on muuten Britanniassa pudonnut 30 vuodessa 6 500:sta noin 300:aan per vuosi, miettikää! Syyksi oletetaan selälläänmakuusuosituksia, kemikaalittomampia patjoja sekä suurempaa suvaitsemattomuutta tupakointiin vauvan ympäristössä. Myös se, että vauvat nykyisin nukkuvat enemmän samassa huoneessa vanhempiensa kanssa, saattaa auttaa, sillä vauva osaa kuulemma vaistomaisesti rytmittää hengityksensä vanhempiensa hengityksen tahtiin. Liki kaikki kätkytkuolemat tässä maassa sattuvat perheissä, joissa tupakoidaan vauvan läheisyydessä tai joissa on päihderiippuvuutta. (Noista patjoista kysyin vielä, miksi sanottiin, ettei vauvaa saisi koskaan nukuttaa käytetyllä patjalla; kuulemma siksi, että ennen vuotta 1990 tehdyissä patjoissa saattaa olla tulipalonestoainetta, joka on yhdistetty kätkytkuolemiin siten, että kostuessaan esim. pissasta kemikaali pääsee huoneilmaan ja aiheuttaa hengitysvaikeuksia. Jos tietää patjan olevan tuota uudempi, vaaraa ei kuulemma ole.) 

Isän rooliin me mutsit päätimme alkupäivinä kuuluvan kokin, kaupassakävijän, siivoojan, lohduttajan, vauvankanniskelijan, vaipanvaihtajan, röyhtäyttäjän ja portinvartijan tehtävät. Ja tietysti isälle on tärkeä myös viettää kahdenkeskistä aikaa vauvan kanssa molemminpuolisen tunnesiteen vahvistamiseksi. Muun lähipiirin roolista päätimme vakaasti, että ihan ekoina päivinä emme edes päästäisi kotiin ketään kätilön lisäksi. Vieraiden aika saisi olla vähän myöhemmin. 

Lopuksi tunnilla kävi vielä paikallisen NCT-osaston vetäjä Caroline esittelemässä paikallisryhmän toimintaa, ja sitähän riittää: useampia kahvilatreffejä viikossa, leikkiryhmiä, äitien lenkkiporukka, kirpputoreja, pubi-iltoja, puistopiknikkejä… Raskaanaolevien perheiden pubi-iltaan kesäkuun puolella olemme jo ilmoittautuneetkin. Caroline sanoi, että yksinomaan hänen postilistallaan oli 280 perhettä, ja hän oli vain yksi paikallisosaston kahdeksan eri naapurustojaoston vetäjistä. Huh, aikamoinen nappy valley tämä meidän kylämme kyllä on…

Seuraavaksi imetysinfoaamupäivä tämän viikon lauantaina, ja sen päälle pubilounas ryhmän kanssa, sekä viimeinen kurssikerta viikon päästä Alisonin kotona. Saimme tehtäväksi myös suunnitella jatkotapaamisia ryhmälle: viimeisellä kerralla sovittaisiin ainakin, ketkä järjestäisivät reunion-treffit ryhmämme viimeisenkin vauvan täyttäessä kuutisen viikkoa. Puhuimme jo Miehen kanssa, että jossei kukaan muu ilmoittaudu heti vapaaehtoiseksi, meillä voisi järjestää. Tilaa riittää ja piha on toivottavasti elokuussa kauneimmillaan. Kunhan Eddie vain ei heittäydy hankalaksi.

P.S. Blogiarvontaan ehtii vielä mukaan! Hop hop.