Mopo läks

No just joo. Ei kai mikään yllätys, mutta kyllä taas lähti lapasesta vauvanvaatteiden ostelu – ihan reissun toisena päivänä, ennen kuin pääsin edes niiden Helsingin kirpparien runsaudensarvien äärelle.

Aurinkoisessa Göteborgissa siis ollaan. Ekana päivänä eli eilen oli ohjelmassa kahvila-aamiaisen jälkeen lampsia Hagan pääsiäismarkkinoille ja Villervallan outlet-kauppaan, mutta matkalla olikin juuri auennut paikallisen seurakunnan påskloppis. Siispä varttitunti kirpparilla ja 14 vaatetta 278 kruunulla. Ja Villervallasta lisää, niin riemunkirjavia raitoja, että aurinkolasit olisi tarvinnut. Ja emännältäni lisää, niitä pikkuisia, joihin hänen kolmikuukautisensa ei enää mahdu. Åhlénsissakin oli pakko käydä vanhojen aikojen muistoksi, kun olin notkunut siellä aikoinani ollessani kesätöissä Uumajassa – sieltäkin lähti messiin muutama raitapotkis.

Härremingud, laskin sitten illalla, että päivässä tuli hommattua 38 vauvanvaatetta lisää. Ynnä sain ystävältäni kahdet juuri sopivat äitiysfarkut, joissa kerrankin on meikäläisen pömpölle tarpeeksi korkeat resorit: H&M:t ja MamaLiciousit. (Ne kehumani TopShopitkaan kun eivät tämän luisupeffan päällä pysy pitämättä.)

Rahaa ei lopulta mennyt hirveästi, koska kaikki Villervallat olivat -30 – 70%, ja onhan noissa kokoja Eddien koko ensimmäiselle vuodelle, mutta silti… Ei ollut sitten muuta vaihtoehtoa kuin lähettää kamat postitse Lontooseen, koska pieneen kapsäkkiini ne eivät mahdu. Ja nyt on morkkis kuin addiktilla ikään.

Tähän on tultava loppu. Järki käteen, Katie. Eivät lastenvaatteet kaupasta lopu, ja ensi kauden vauvamuoti on takuulla yhtä sööttistä kuin tämänkin.

Mutkumähaluun! Argh.

 

(Ei kuvia, koska mukana on vain iPad, jolla ei kuvia palstalle saa, tyvärr.)

Muoti Oma elämä Ystävät ja perhe Ostokset

Eroahdistus

On tämä kumma juttu.

Olen 40-vuotias, suurimman osan aikuiselämästäni itsenäisenä sinkkuna elänyt. Olen reilannut yksin ympäri Eurooppaa, lentänyt yksin Australiaan, Ghanaan ja Brasiliaan, asunut neljässä maassa. En ole kokenut elämässäni enkä matkoillanikaan kamaluuksia, minua ei ole ryöstetty, raiskattu, en ole joutunut onnettomuuksiin. 

Ja nyt, kun olen lähdössä kauanodotetulle reissulle ensin tapaamaan ystäviä Ruotsiin (Ruotsiin! Ei edes Damaskokseen) ja sitten pääsiäiseksi koto-Suomeen, olen yhtäkkiä ihan hermona kuuden päivän erosta Miehen kanssa.

Kamala nukkua erossa Miehestä monta yötä! Hirveää olla kotoa poissa melkein kaksi viikkoa! Pärjääkö Mies varmasti kotona ilman minua? Saako se raukka syödäkseen ja onko sillä puhtaita vaatteita? (Kuinka 50-lukulaista.) Tuleeko sille edes yhtään ikävä minua? Eihän sikiö stressaannu matkustamisesta? 

Mieskin on huidellut maailmalla itsekseen vaikka miten monet kerrat eikä se ennen ole hetkauttanut minua suuntaan jos toiseen (no, ikävä tietysti on ollut). Tämän on pakko olla jokin raskaushormonijuttu, onhan? Luolamiestä ja kotiluolaa ei parane päästää silmistään, kun jälkikasvu painaa alavatsaa…

Ihan hullua. 

Onneksi ekan lentomatkan toisessa päässä odottavat ystävät, joita en ole nähnyt ties kuinka moneen vuoteen. Ja pääsen petraamaan ruotsia! Ja tutustumaan Göteborgiin, jonka olen ennen nähnyt vain bussin ikkunasta. Ja sitten pääsen Suomeen, jossa odottaa pitkä liuta ystäviä ja perhettä, ehkä muutama uusi kaverikin.

Ehkä tämä tästä…

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe Matkat