Tänä aamuna oli treffit terveyskeskuksessa; piti näyttää naamaa yleislääkärillekin, jotta GP pysyisi ajan tasalla raskauteni kanssa. Ei sillä, että ainakaan meidän kulmilla kenelläkään olisi enää omaa perhelääkäriä, vaan itse olen tavannut terveyskeskuksen General Practitionereista joka lääkärikerralla eri tyypin. Tänäaamuisen tohtorin nimenkin luulin kuuluvan ihan erinäköiselle naiselle… Eipä se mitään, hyvin tultiin juttuun – kyllä kai, kun ensitöikseen lääkäri kehui takkiani ja koruani. Opetin hänelle suomeakin: yksisarvinen ja sarvikuono, ja keskustelimme Etelä-Karjalan venäläisvähemmistöstä… 🙂

Virtsakoe OK, verenpaine 111/64 eli edelleen hyvä, ei turvotusta, kohdun ”korkeus” (mikä sen mitan nimi sitten onkaan) 25 cm eli aika isonlainen (nyt rv. 24+6), mutta johtunee myoomistani. Kuunteltiin beiben sydänääniä ja lääkäri totesi, että tuleva tarkka silmälläpitoni johtuukin enemmän alhaallasijaitsevasta istukasta kuin korkeasta iästäni. Auts: minä kun olen lukenut jostain, että liikunnan kanssa saisi olla varovainen, jos istukka on alhaalla… eikä kukaan ole tähän mennessä naamatusten varoittanut. No, eipä toisaalta vesijumppani tai mammajoogani mitään hytkyvää hikijumppaa olekaan.

Valitin tohtorille kolmea (pikku)kremppaa: viime viikolla alkanutta kipua häpyluun tienoilla, iänikuisia jalkakramppejani ja (sori jos liikaa infoa) vähän turhankin reippaasti toimivaa vatsaani. Häpyluukipuilu on merkki kudosten tai minkä lie nivelsiteitten venymisestä ja todennäköisesti vain pahenee raskauden edetessä; jos oikein hulluksi menee, voi ostaa vyön, joka tukee alavatsaa ja puristaa nivusia yhteen. Portaita pitäisi kivuta varovasti, polvet koukussa, eikä rintauintia harrastaa. (Damn, osaan uida kunnolla vain sammakkoa ja selkää…)

Jalkakramppeja yritän jo hillitä magnesiumilla, banaanikuurilla (=potassiumia) ja kittaamalla vettä, eikä lääkäri siihen sen kummempaa lääkettä keksinyt, liikunnan lisäämistä ehkä. Ja vatsan toiminnasta olimme yhtä mieltä, että kivempi näin päin kuin jos olisi ummetusta… Koska en muuten ole ollut kipeä, syynä tuskin on mikään pöpö vaan ehkä sisuksissani uinuva lievä laktoosi-intoleranssi plus enempi kasvisten syönti, kun nyt olen yrittänyt syödä terveellisemmin.

Koska olen taas lähdössä reissuun, kyselin tohtorilta todistusta lentoyhtiöitä varten. Virallisesti sitä en kuitenkaan tarvitse kuin vasta 28. raskausviikolla, ja neuvoksi sain ottaa koko raskausrekisterini (mikä se on suomeksi, antenatal record? Sairauskertomus? Mutta eihän raskaus ole sairaus) mukaan, ”kaiken varalta”. Auh, sydäntä kylmäsi. En haluaisi Eddien syntyvän vielä 25. – 27. viikolla, vaikka miten matkustankin kaupunkeihin, joissa on kunnon synnytyssairaalat… Toisaalta tietysti rauhoittaa, että jos synnytys käynnistyisi nyt, vauvalla olisi jo kohtuulliset mahikset selvitä hengissä. Hurja ajatus, keskenmenon vaara melkein muka ohitettu!

Lopuksi sain vielä kehotuksen käydä hakemassa hinkuyskärokotus 28. viikolla. Englannissa on kuulemma 13 vauvaa kuollut hinkuyskään (en tiedä missä ajassa), koska ovat saaneet taudin ennen ensimmäistä rokotuskertaansa… Okei, sait ylipuhuttua.

Se siitä, varttitunnissa taas ulos, mutta mikäs tässä, kun asiat eivät tämän hullummin ole.